Amsterdamin luksusravintolasta arkipäivän rasismiin
Suosittu poliitikko, todennäköinen tuleva pääministeri Serge Lohman vaimoineen on kutsunut veljensä Paulin puolisoineen illalliselle yhteen Amsterdamin hienoimmista ravintoloista. Jo Herman Kochin romaanin ensimmäisiltä sivuilta voi ennakoida, ettei illasta tule helppoa, vaikka puitteet ovat upeat ja ruoka-annokset varmasti erinomaisia. Aterian aikana on tarkoitus keskustella jostain kammottavasta, mitä pariskuntien pojat, teini-ikäiset serkukset Michel ja Rick ovat tehneet. Koch sai Illallisestaan arvostetun Publieksprijs-palkinnon kotimaassaan Hollannissa. Aivan ansaitusti, sillä romaani on todellista laatutyötä, taitavasti kirjoitettu ja rakennettu, monitasoinen ja ajatuksia herättävä. Ruokalaji ruokalajilta tunnelma tiivistyy ja kiristyy ja lukijakin joutuu pohtimaan, missä menevät oikeustajumme ja moraalimme rajat, kun uhattuna on perheonni.
Hyytävän hieno on myös Ismail Kadaren Seuraaja, joka vie 1980-luvun alun suljettuun ja diktatoriseen Albaniaan. Arvostetun albanialaiskirjailijan romaani pohjautuu tositapahtumiin. Diktaattorin seuraajaksi oletettu pääministeri löydetään kuolleena joulukuisen päivän aamunkoitteessa. Tekikö hän itsemurhan vai murhattiinko hänet? Painajaismaisen absurdeissa oloissa kaikki on mahdollista, eikä kukaan oikeastaan haluaisi edes olla
mukana selvittämässä, mitä todella tapahtui.
Ismail Kadare, Seuraaja, suomennos Tuula Nevala, Into
Herman Koch, Illallinen, suomennos Sanna van Leeuwen, Siltala
Tarkkasilmäistä psykologiaa
Kochin ja Kadaren teoksissa on mukana rikoksia, mutta ne eivät ole jännitysromaaneja. Karin Fossumin Minä näen pimeässä taas on hyvin kirjoitettu psykologinen jännäri. Vanhusten palvelutalon saattohoito-osastolla työskentelevä Riktor kiusaa ja kiduttaa vanhuksia, kun kukaan ei näe. Minäkertojaksi hän on yllättävän epämiellyttävä, mutta onnistuu jotenkin selittämään tekemisensä niin, että hänen poikkeavaan mieleensä ja yksinäiseen elämäänsä tutustuminen kantaa kirjan loppuun saakka.
Englantilainen elokuvakäsikirjoittaja Rosamund Lupton onnistuu erinomaisesti esikoisteoksessaan Sisar, jota voisi luonnehtia kaunokirjalliseksi trilleriksi. Newyorkilainen Beatrice lähtee välittömästi Lontooseen kuullessaan, että hänen viimeisillään raskaana olevansa sisarensa Tess on kadonnut. Beatrice asettuu Tessin asuntoon ja päättää löytää sisarensa.
Karin Fossum, Minä näen pimeässä, suomennos Tarja Teva, Johnny Kniga
Rosamund Lupton, Sisar, suomennos Anuirmeli Sallamo-Lavi, Gummerus
Kotimaista jännitystä
Lounais-Suomen aluehallintoviraston ylijohtajana elokuussa aloittanut Kari Häkämies on ahkeroinut jo kolmannen dekkarinsa markkinoille. Poliittinen ruumis lähtee käyntiin tutkivan televisiotoimittajan murhasta. Sitä ratkaisevat edellisistä dekkareista tutut poliisimiehet, jotka joutuvat moneen kertaan toteamaan, että juttu on sekava. Ihan kelpo pakettiin se kuitenkin saadaan. Häkämiehen dekkari on hyvin ajassa.
Yhteiskunnallisista teemoista tunnetun Hannu Vuorion rikosromaani Isän poika toimii hienosti. Sen pääteemana on arkipäivän rasismi, johon maahanmuuttajat törmäävät päivittäin Helsingissä työ- ja asuinympäristössään. Kun poliisi alkaa selvitellä, miksi intialaissyntyinen Habib Ray oli tapettu matkalla töistä kotiin, paljastuu, että naapuri on valittanut tämän vaimon laittaman ruoan haisevan rappukäytävässä. Nuoren somalialaisen Abdin surma vaikuttaa aivan yhtä järjettömältä. Niin surmia kuin maailman menoa pohtii myös Karjalatalolla lounastava eläkeläisremmi, jonka yhteyksistä maahanmuuttajien kohtaloon poliisi alkaa kiinnostua.
Kari Häkämies, Poliittinen ruumis, Crime Time
Hannu Vuorio, Isän poika, Like
