Rikos on aina tuomittava teko. Erityisen tuomittava se on silloin, kun kohteena on toisen ihmisen intimiteetin tai turvallisuudentunteen rikkominen. Rikoksen uhrin elämä ei palaa välttämättä koskaan ennalleen. Myös uhrin omaiset ja lähipiiri saattavat oireilla ja tarvita apua. Vaikka rikosten uhrien neuvontaa ja henkistä tukemista on Suomessa kehitetty viime vuosina, aina apu ei kohtaa tarvitsijaansa, sitä ei osata tai haluta hakea. Tukipalveluverkosto ei vieläkään toimi maankattavasti, minkä lisäksi palveluihin ohjaaminen on puutteellista. Pahimmillaan asetelma kääntyy päälaelleen ja uhri joutuu syytösten tai epäasianmukaisen käytöksen kohteeksi.
Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen erikoistutkija Päivi Honkatukia selvitti tutkimuksessaan "Uhrit rikosprosesseissa. Haavoittuvuus, palvelut ja kohtelu" rikosten uhreille tarkoitettujen tukipalveluiden asiakaskunnan piirteitä ja kokemuksia viranomaiskäsittelystä. Tutkimus osoitti, että jopa runsaat 40 prosenttia kyselyyn vastanneista oli palveluntasoon tyytymättömiä.
– Turhautuneisuuden syitä olivat omaa asiaa koskeva heikko tiedonsaanti, viranomaisten vähättelevä suhtautuminen, asian käsittelyn hitaus tai henkisen tuen puute.
Tutkimus toteutettiin keväällä 2009. Tiedot perustuvat kahden kuukauden
aikana rikosten uhreille tarkoitettuihin palveluihin yhteyttä ottaneille tehtyyn kyselyyn. Asiakkaista 86 prosenttia oli naisia.
Kuka on hyvä, kuka paha?
Rikoksen uhreille tarkoitetuista tukipalveluista apua haetaan lähinnä vakavien, yleensä väkivaltaisten kokemusten jälkeen. Suuri osa väkivallan uhreista, eritoten naisista, on alistunut kokemalleen pitkään. Miehille yleisempää on rikoksen kertaluontoisuus: kadulla tai ravintolassa, syystä tai ilman.
Kielteiset vaikutukset suhteessa itseensä, väkivallan tekijään ja muihin ihmisiin näkyvät niin henkisenä, fyysisenä kuin taloudellisena pahoinvointina. Tutkimus osoittaa, että naisilla oireilu ilmenee useammin masentuneisuutena ja itsetuhoisina ajatuksina, miehet puolestaan pakenevat kokemaansa ahdistuneisuuteen.
Poliisi on usein ensimmäinen viranomainen, johon otetaan yhteyttä rikoksen jälkeen. Tutkimuksessa ilmeni vajaan kolmanneksen vastauksista, että poliisin kohtelu on ollut vähättelevää, nöyryyttävää tai syyllistävää. Honkatukian saamien vastausten mukaan seksuaalista väkivaltaa kohdanneet olivat tyytymättömimpiä viranomaistoimintaan ja erityisesti poliisin kohteluun. Tämä on huolestuttavaa, sillä joka viides suomalainen nainen kokee vuosittain seksuaalista häirintää. Lisäksi joka toinen nainen on joutunut fyysisen tai seksuaalisen väkivallan tai uhkailun kohteeksi 15 vuotta täyttämisen jälkeen.
– Seksuaalirikosten uhrien kohdalla viranomaisilta tarvitaan erityistä sensitiivisyyttä. Sen sijaan poliisia kritisoitiin haluttomuudesta puuttua asiaan tai uhria oli jopa kehotettu luopumaan rikosilmoituksen tekemisestä, Honkatukia kertoo.
Tyytymättömyys jatkuu myös seuraavalle tasolle eli syyteharkintaan siirryttäessä johtuen pääosin asian käsittelyn hitaudesta. Odottavan aika on pitkä. Taustalla on myös sitä, että uhreilla on tarve keskustella asiastaan ja sen käsittelyvaiheista syyttäjältä. Huomioitava on myös kolikon toinen puoli: 80 prosenttia oli tyytyväisiä syyttäjään siinä vaiheessa, kun juttu oli etenemässä oikeuteen.
Mielen salaiset kansiot
Uhrin asemaa rikosprosessissa heikentää hänen haavoittuvuutensa, kokemuksen uudelleen eläminen ja pelot rikoksentekijän kohtaamisesta. "Entä jos tekijää ei tuomita, miten minun sitten käy?" Haavoittuvuus määrittää, millaisia seurauksia rikoksesta aiheutuu sen kohteeksi joutuneelle; miten hän kykenee hakemaan apua ja saamaan muut vakuuttuneeksi kärsimästään vääryydestä. Haavoittuvuus liittyy uhrin henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, siihen, millaisen rikoksen uhriksi hän on joutunut sekä hänen yhteiskunnalliseen asemaansa.
Honkatukia huomauttaa, että moni rikos jää ilmoittamatta. Piilorikollisuudeksi väkivalta jää sitä suuremmalla todennäköisyydellä, mitä läheisempiä tekijä ja uhri ovat keskenään. Ristiriitaa on myös tutkimukseen osallistuneiden ja uhritutkimusten välillä: nuoriin kohdistuu väkivaltaa keskimääräistä enemmän, mutta yhteyttä tukipalveluihin he ottavat suhteellisen harvoin. Nuoret miehet puuttuivat asiakaskunnasta lähes täysin. Sama pätee yhteiskunnan marginaaleissa eläviin.
– Rikosuhripalvelut näyttävät tavoittavan parhaiten eteläisen ja läntisen Suomen sekä varsinkin kaupungeissa asuvia rikosten uhreja. Lisäksi koulutetut hakeutuvat tukipalveluihin muita todennäköisemmin.
Viime aikoina kynnys ilmoittaa rikoksesta on madaltunut. Esimerkiksi ilmoituksen seksuaalisesta väkivallasta tai hyväksikäytöstä voi jättää nimettömänä. Silti nuoret, parisuhdeväkivaltaa kohtaavat naiset ovat selkeästi tukipalveluiden alikäyttäjiä. Syynä voi olla ikään liittyvä epävarmuus tai yksin jäämisen pelko. Väkivallan ja alistamisen vaikutukset voivat sen sijaan jättää jälkensä loppuelämäksi. Honkatukia heittää ilmaan kysymyksen, mitä toimenpiteitä tulisi tehdä, jotta tukipalvelut löytäisivät ne rikosten uhrit, jotka eivät hae apua.
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää uhrien tukipalveluiden käyttäjien demografisia piirteitä, uhrikokemusten laatua ja sitä, miten he olivat kokeneet oman asiansa viranomaiskäsittelyn. Tutkimuksessa oli mukana Rikosuhripäivystys, Tukinainen, Turvakoti, Monika-Naiset, Oikeusapuohjaus ja Miestyö. Kyselyyn osallistui 202 rikosuhripalveluun yhteyttä ottanutta henkilöä, mikä on noin puolet kyselyajankohtana tukipalveluihin yhteyttä ottaneista rikoksen uhreista.
Pelisäännöt kuntoon
Tutkimuksessa selviää, että uhrit eivät aina pääse käyttämään heille laissa määriteltyjä oikeuksia, kuten vahingonkorvauksia, oikeudellista apua tai tukihenkilön turvaa. Valtio on pitkälti ulkoistanut rikosten uhrien auttamisen ja tukemisen kolmannen sektorin vastuulle.
Uhrien reilu ja oikeudenmukainen kohtelu edistää heidän selviytymistään ja lisää luottamusta oikeusjärjestelmää kohtaan. Tällä hetkellä rikosten viranomaiskäsittelystä kuitenkin puuttuvat yhtenäiset uhrisensitiiviset käytännöt. Uhrien hyvä kohtelu riippuu yksittäisten työntekijöiden valveutuneisuudesta. Herkkyyttä uhrien tilanteille on mahdollista lisätä seuraavilla tavoilla:
- Parantamalla rikosprosessissa tarvittavan tiedon välittämistä uhreille. On varmistettava, että uhrit ymmärtävät heille kerrotut asiat ja osaavat käyttää tietoa.
- Tehostamalla uhrien ohjaamista tukipalveluihin.
- Järjestämällä koulutusta traumaattisesta kriisistä ja uhrikokemuksen seurauksista poliisille, syyttäjälle, tuomareille ja muille rikosten uhrien asioita käsitteleville viranomaisille.
- Edistämällä oikeusviranomaisten erikoistumista esimerkiksi tiettyjen rikosten käsittelyyn.
- Rohkaisemalla ajattelua, jonka mukaan uhrisensitiivisyys ei ole ristiriidassa oikeusviranomaisten puolueettomuuden kanssa. Rikosten uhrien hyvä kohtelu edistää heidän selviytymistään, auttaa rikoksen selvittämisessä ja rikosprosessin sujuvassa etenemisessä.
Varmistamalla, että ainakin vakavien rikosten uhrit saavat asiantuntevaa oikeudellista apua ja henkistä tukea rikosprosessin aikana, jo esitutkinnasta lähtien.
