Rosvomuistelmien tarkoitus

Rikolliset ovat alkaneet muistella. Muutaman viime vuoden aikana on nähty todellinen kovan luokan rikollisten muistelmakimara. Kirjoja on tullut ex-Cannonballeilta Janne ”Nacci” Tranbergilta ja nyt jo edesmenneeltä Marko Lönnqvistiltä, arvokuljetusryöstäjä Matti Sarénilta, kaksoismurhaaja Janne Raniselta ja Jari Aarniolta.

Mikäpä siinä. Kirjat sisältävät kiinnostavaa ja uuttakin tietoa ja tarjoavat kurkistuksen alamaailmaan – ja ehkä jopa rikollisen pään sisään.

Toki niissä on sama perusongelma kuin muistelmateoksissa yleensä. Sen kiteytti oivasti ruotsalaisnäyttelijä Mikael Persbrandt oman elämäkertansa nimessä. Så som jag minns det. Muistini mukaan.

Ihminen on kovin armollinen itselleen. Muiden virheet näyttävät Everestin kokoisilta, omat mokat mannaryyneiltä.

Rikollisia ei useinkaan näytäkään harmittavan se, että tuli tehtyä rikoksia. Harmillista on, että niistä jäätiin kiinni.

Kirjoja lukiessani olen pohtinut kahta asiaa.

Muutamien rikollisten muistelot on kirjoitettu veijariromaanin tyyliin.

Ensimmäinen on joidenkin elämäkertojen perusklangi. Muutamien rikollisten muistelot on kirjoitettu veijariromaanin tyyliin. Rahaa, naisia ja nopeita autoja riittää, ja päihdehuuruinen sekoilu saadaan näyttämään harmittomalta. Vakavan väkivallan uhrit on häivytetty taustalle. Tai sitten kaikki oli uhrin vika.

Kun lapsuuskaverit eivät pystyneet maksamaan lainaansa takaisin, Matti Sarén ei antanut armoa. ”Tuli aina selityksiä, ja tyypit vetivät esiin lapsuuskortin, että oltiin vanhoja kavereita. Lopulta kyllästyin, ja oli pakko näyttää, miten asiat menee ja miten toimitaan. Ammuin toista polveen ja sanoin toiselle jätkälle, että nyt te ryöstätte pankin tai arvokuljetusauton, minulle ihan sama, mutta rahat pitää tulla ja nopeasti.”

Oman toiminnan valkopesun lisäksi kirjoissa saatetaan esittää raflaavia väitteitä muista ihmistä ja tapahtumista.

Toinen mieltäni askarruttanut seikka on faktantarkastus. Oman toiminnan valkopesun lisäksi kirjoissa saatetaan esittää raflaavia väitteitä muista ihmistä ja tapahtumista. Esimerkiksi Sarén kertoo, että Ruotsissa kotietsinnällä melkein kaikki löytynyt käteinen raha meni poliisien omiin taskuihin. Myös pari Rolexia hävisi.

En pidä väitettä mahdottomana. Kiinnostava se kyllä on, joten kutkuttaisi tietää, onko se totta. Onko edes viitteitä siitä, että se voisi olla totta?

Lukijalla ei ole mitään mahdollisuutta selvittää tätä – ja miksi hänen pitäisikään? Väitteen asettaminen edes jonkinlaisiin raameihin olisi kuulunut kirjan kirjoittaneen toimittajan tehtäviin. Faktantarkastus näissä kirjoissa näyttää kuitenkin varsin ohuelta.

Mikä on rosvomuistelmien tarkoitus?

Mikä rosvomuistelmien tarkoitus siis on? Viihdyttää ihmisiä? Rakentaa sankarikulttia? Tehdä rikollisista salonkikelpoisia?

Katumusharjoituksilta ne harvemmin näyttävät.

Kirjoittaja on oikeustoimittaja, Helsingin Sanomat

susanna.reinboth@hs.fi