Selailin viime keväänä muuanna päivänä kirjakaupassa muuatta ukkokirjaa. Olen nopea lukija ja ulkolukutaidon omaava (juristi siis!) ja mieleeni jäi kirjasta paljon. Se sisälsi neuvoja ikääntyneille äijille. Muun muassa, että ei pidä nuoria neuvoa, ei omia lapsiakaan, he osaavat itse ratkaista isot asiansa. Ehkä tämä neuvo sopii yleisemminkin: ikääntynyt juttuhepo – osasi on vain lepo!
Olenkin keskittynyt pieniin ja ymmärrykselleni sopiviin asioihin. Herätyskelloihin. Ne ovat kiehtoneet minua jo pienestä. Purin ja kokosin herätyskelloja, ja veljeni sanoi, että minusta tulee kelloseppä. Kesämökillämme meillä oli pirttikaapin päällä herätyskello, yli kymmenen vuotta raksutteli nätisti, kun muisti vetää sen. Ilmakiväärin luotia ei sen lasi kestänyt.
Nämä vanhat herätyskellot Kalle Päätalon tuotannossa ovat antaneet minulle mietiskelyn aiheen. Voisin tehdä niistä tutkielman: Päätalo ja herätyskellot. Lähes joka kirjassa herätyskello käydä rouskuttaa, raksuttelee tai helskyttelee. Seinäkellot lonksuttelevat. Kertaakaan eivät kellot sano tik tak tik tak saati, että vain aikaa näyttäisivät.
Miten tämä asia liittyy juristipakinaan, lakiin ja oikeuteen? Siten, että opiskeluaikana minulla oli vanha herätyskello, minkä varmuuden vuoksi pistin soida pirisemään tai rämisemään tenttipäivän aamuksi, jotta varmasti heräisin. En luottanut sähkökelloihin. Kello rouskutteli niin, että pistin sen kirjakaappiin. Ja toinen asia. Kun valmistuin 13.3.1970 oikeustieteen kandidaatiksi, menin oikeuteen avustamaan asianomistajaa, jolta oli varastettu herätyskello. Minut, oikeustieteen kandidaatti määrättiin maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain nojalla rikoksen uhrin oikeusavustajaksi!
Ymmärtänette, että 2.6.2015 en voinut olla ostamatta Castreninkadun kelloliikkeestä Atlanta-herätyskelloa ja autolla lähtiessäni auton suuntamerkin merkkiäänikin sanoi rouskis, rouskis!