Arkikielessä helposti sekoittuvat termit vähemmistö ja alkuperäiskansa on syytä pitää oikeudellisesti erillään. Vähemmistöllä voidaan tarkoittaa esimerkiksi pakolaisia ja etnisiä vähemmistöjä. Myös alkuperäiskansa voi olla vähemmistö, mutta olennaisempaa on kyseisen kansanosan luokittelu asuinympäristönsä alkuperäisväestöksi, jolla on historiallinen suhde alueen maahan ja luonnonvaroihin. Alkuperäiskansa on myös säilyttänyt omia perinteisiä instituutioitaan kuten kolttasaamelaiset kyläkokouksensa. Kun vähemmistöoikeudet on tavallisesti muotoiltu yksilön oikeuksiksi, ovat alkuperäiskansaoikeudet suuressa määrin yhteisöllisiä, kansalle kuuluvia oikeuksia. Alkuperäiskansalle erityisesti kuuluva oikeus on itsemääräämisoikeus. Yleisellä tasolla puhe alkuperäiskansojen ja vähemmistöjen oikeuksista liittyy olennaisesti ihmisoikeuksiin, joiden juridinen viitekehys rakentui 1940-luvun jälkimmäisellä puoliskolla. Erityisesti toisen maailmansodan julmuudet olivat lopullinen niitti ihmisoikeuksien oikeudellisen suojan luomiseksi. Toisaalta kansainvälistä yhteisöä on kritisoitu verkkaasta reagoinnista alkuperäiskansojen ongelmiin. Ensimmäiset varteenotettavat toimet saivat alkunsa vuonna 1953, jolloin kansainvälinen työjärjestö ILO teki selvityksen alkuperäisväestöjen tilasta. Neljä vuotta myöhemmin ILO hyväksyi sopimuksen alkuperäis- ja heimoväestöjen oikeuksien suojelemisesta. Vuosien varrella valtioiden suhtautuminen alkuperäiskansoihin on muuttunut. Suomessa vielä 1950- ja 1960-luvulla vallinnut sulauttava painostus on ainakin poliitikkojen juhlapuheissa vaihtunut erilaisuuden suojeluun. Konkreettisemmin kehitys näkyy ILO:n vuonna 1989 uusitussa sopimuksessa, jossa korostetaan neuvottelua hallitusten ja alkuperäiskansojen edustajien välillä. Suomessa kyseistä sopimusta ei ole ratifioitu, koska saamelaiskysymys on vielä ratkaisematta.
Kiistat vellovat oikeusasteissa
Suomessa vuoden 1995 perustuslakiuudistuksen yhteydessä saamelaisille turvattiin alkuperäiskansana oikeus oman kielen ja kulttuurin ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Kulttuuriksi luettiin muun muassa perinteinen saamelainen poronhoito. Oman perustuslakinsa ohella Suomea velvoittavat kansainväliset ihmisoikeussopimukset. Vaikka Suomi on pyrkinyt näyttäytymään maailman areenoilla alkuperäiskansojen oikeuksia kunnioittavana mallioppilaana, ei valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen anna saamelaiskysymyksen hoidosta kiitettävää arvosanaa.
– ILO:n sopimuksen ratifioimattomuus on musta tahra Suomen papereissa. Erilaisista selvityksistä huolimatta saamelaisten oikeuksia alkuperäiskansana ei ole turvattu perustuslain ja kv. oikeuden edellyttämällä tavalla.
Kädenvääntö ei ole rajoittunut vain valtionhallinnon rattaisiin. Pohjois-Lapin saamelaiset ovat riitauttaneet muun muassa poronhoitoalueiden hakkuita ja kaivoshankkeita KHO:ta ja YK:n ihmisoikeuskomiteaa myöten. Viime vuosina keskustelua ovat nostattaneet porojen pakkoteurastukset, jotka on määrätty tehtäväksi paliskuntien enemmistöpäätöksellä. Pahimmissa tapauksissa toimenpide on uhannut yksittäisen poromiehen koko porokantaa. Tällä hetkellä pakkoteurastuksia koskevan valituksen käsittely on vireillä KHO:ssa.
– KHO antoi lokakuussa väliaikaispäätöksen, joka keskeytti Nellimin tokkakunnan porojen pakkoteurastuksen. Myös YK:n alkuperäiskansaerityisraportoija Rodolfo Stavenhagen esitti kiireellisen, sisältönsä puolesta ei-julkisen vetoomuksen Suomen hallitukselle pakkoteurastusten keskeyttämiseksi, kertoo Ojanen.
Hänen mukaansa pakkoteurastuspäätös loukkaa perustuslakia ja kv. ihmisoikeusvelvoitteita. Painetta lisää Suomen pari vuotta sitten YK:n yleiskokoukselle antama lupaus saamelaiskysymyksen ratkaisemisesta vuoden 2006 loppuun mennessä. Käytännössä hallituksen esityksellä oli tarkoitus poistaa ILO:n sopimuksen ratifioinnin esteet. Esitystä ei kuitenkaan koskaan tullut, joten lupaus jäi lunastamatta.
– Suomi joutuu tänä vuonna YK:n ihmisoikeusneuvoston vertaisarviointiin, joka tehdään YK:n kansainvälisten sopimusten valossa. Suomi on ilmeisesti saamassa ansaitsemansa kovan kritiikin saamelaisasian ratkaisemattomuudesta, Ojanen arvioi.
Saamelaiskysymys on Suomessa poliittisesti kuuma peruna, johon vaikuttaa yleinen mielipide tietylle ihmisryhmälle suunnatusta positiivisesta erityiskohtelusta. Joidenkin mielestä kyse on menneiden vääryyksien oikaisemisesta, toiset taas tulkitsevat tilanteen yksittäisen kansanosan etuoikeuksien ajamiseksi. Tasapainon löytäminen edellyttää arvokeskustelua ja poliittista tahtotilaa, jota ei Ojasen mielestä löydy riittävästi.
– Pattitilanteen perusteena on vedottu keinotekoisiin oikeudellisiin esteisiin. Toisin kuin joskus uskotellaan, esimerkiksi EU-oikeus ei estä myöntämästä saamelaisten elinkeinoille parempia tukia. EU-liittymissopimukseen sisältyy pöytäkirja saamelaisten oikeuksista alkuperäiskansana. Pöytäkirjan nojalla Suomi voisi omaksua varsin pitkälle meneviä ratkaisuja saamelaisten oikeuksien turvaamiseksi ilman pelkoa EU-oikeuden vastaisuuksista. Juridisesti saamelaiskysymyksen ratkaiseminen olisi oikeastaan melko helppoa, mutta se ei näytä maan poliittista johtoa kiinnostavan.
Saamelaisten suunnalta viime aikojen merkittävin kädenojennus tapahtui vuonna 2006. Silloin Saamelaiskäräjät teki kattavan selvityksen saamelaisten kulttuuri-itsehallinnon kehittämisestä nykyistä autonomisemmaksi.
– Mukana oli esimerkiksi ehdotus valtion maille myytävien kalastus- ja metsästyslupien synnyttämän tuoton osittaisesta jakamisesta saamelaisille. Tämä olisi helposti toteutettava toimenpide, joka pitäisi pystyä tekemään ilman sen suurempaa haloota, sanoo Ojanen.
Juridis-poliittisten seikkojen ohella Suomen alkuperäiskansaa koskevaa problematiikkaa täydentävät saamelaisyhteisön sisäiset jännitteet sekä saamelaisuuden määritelmä, joka on sidoksissa poliittisena elimenä toimivan saamelaiskäräjien äänestysoikeuteen. Voiko yksilön kulttuuri-identiteetti olla verenperimästä kiinni? Ojasen mielestä näin ei ole. Tosin vastaan on tullut omituisempiakin saamelaisuuden määritelmiä.
– Valtamedian toimittajat ovat toisinaan ihmetelleet, miten alkuperäiskansan jäsen voi asua omakotitalossa ja käyttää pankkikorttia. Mielestäni tämä kertoo paljon vallitsevista asenteista ja asetelman lähtökohdista.
Saamelaiskäräjät – saamelaisen kulttuuri-itsehallinnon elin
Saamelaisten korkein poliittinen elin on vuonna 1996 perustettu saamelaiskäräjät. Sillä korvattiin vuonna 1973 asetettu saamelaisvaltuuskunta. Saamelaiskäräjät toimii oikeusministeriön hallinnon alla suunnitellen ja toteuttaen Suomen perustuslaissa saamelaisille alkuperäiskansana turvattua kulttuuri-itsehallintoa. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi päätöksiä valtion talousarviossa osoitettujen määrärahojen käytöstä. Joka neljäs vuosi järjestettävissä vaaleissa saamelaiset valitsevat käräjille 21 jäsentä ja neljä varajäsentä. Saamelaiskäräjiä varten on perustettu oma vaaliluettelo, johon merkitään äänioikeutta varten kaikki saamelaisiksi ”julistautuneet”. Luetteloon pääsyn kriteerinä on se, että hakija itse puhuu saamea tai yhdellä hänen vanhemmistaan, isovanhemmistaan tai esi-isovanhemmistaan on ollut saame kotikielenä.
Lähteet:
fi.wikipedia.org
www.samitour.no
Kansallinen Perus- ja ihmisoikeusfoorumi pohtii saamelaiskysymystä
Huhtikuun alussa Ihmisoikeusliitto järjestää ensimmäisen kansallisen ihmisoikeusfoorumin yhdessä eduskunnan ihmisoikeusryhmän kanssa. Tapahtuman tarkoituksena on tuoda yhteen perus- ja ihmisoikeustyötä Suomessa tekevät tahot.
– Ihmisoikeustoimintaan osallistuu muun muassa lakimiehiä, tutkijoita, laillisuusvalvojia ja järjestöjä. Kaikki kuitenkin operoivat hajallaan toisistaan, perustelee Ihmisoikeusliiton pääsihteeri Kristiina Kouros foorumin tarvetta.
Yhteisen pöydän ääressä ei ole tarkoitus tehdä sitovia päätöksiä, vaan luoda puitteet hedelmälliselle vuoropuhelulle. Kaksipäiväisen tapahtuman agendasta löytyy myös oma osuutensa saamelaiskysymykselle. Paneelikeskusteluun saamelaisten oikeuksien toteutumisesta ovat alustavasti lupautuneet oikeusministeri Tuija Brax, ulkoministeri Ilkka Kanerva ja maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila. Oman painoarvonsa tilaisuuteen tuo YK:n alkuperäiskansaerityisraportoija Rodolfo Stavenhagenin mukanaolo.
– Foorumissa tarkastellaan kansallisia perus- ja ihmisoikeusvalvontamekanismeja. Se saattaa kuulostaa byrokraattiselta, mutta on tärkeää saamelaisten nykytilanteen ymmärtämiseksi, sanoo Kouros.
Hänen mielestään saamelaiskysymyksen ratkaiseminen on olennaista niin saamelaisten kuin Suomen kansainvälisen uskottavuudenkin takia.
– Suomi korostaa kehitysyhteistyössään alkuperäiskansojen merkitystä. Silti oman alkuperäiskansamme asema on edelleen epäselvä.
Pakkoteurastusten ja maanomistuskysymysten ohella Kouros toivoo keskusteluun lisää saamelaisten identiteettiä ja kulttuuriperimää huomioivia näkökulmia.
– Käytännössä se tarkoittaisi muun muassa käsityöperinteen ja saamenkielisen oppimisen tukemista sekä valtaväestön tietoisuuden lisäämistä saamelaisista.
