Suomessa on jotain ainutlaatuista, sillä saamelaiset ovat Euroopan unionin alueen ainoa alkuperäiskansa. Saamelaiskäräjien vuonna 2015 keräämien tietojen mukaan Suomessa on 10 463 saamelaista.
− Saamelaisten perustuslaillinen ja kansainvälisoikeudellinen asema alkuperäiskansana on kiistaton, tutkija, OTT Leena Heinämäki toteaa.
Heinämäki toimi vastuullisena johtajana valtioneuvoston tilaamassa hankkeessa, jonka tarkoituksena oli tuottaa tietoa saamelaisten oikeuksien parantamiseksi. Mittava ja kattava kansainvälinen tutkimusraportti julkaistiin vuoden alussa. Sen mukaan Suomea sitovat oikeusvelvoitteet edellyttävät, että saamelaisten oikeudet huomioidaan vahvemmin lainsäädännössä.
Saamelaisstatus on mielikuvallinen
Väitöskirjatutkija, OTM Antti Aikion mukaan saamelaisia koskeva perustuslaillinen ja perusoikeudellinen sääntely on lähtökohtaisesti kunnossa ja arvokasta, myös muihin Pohjoismaihin verrattuna.
− Perustuslain nuotit eivät kuitenkaan heijastu lain alempaan tasoon: saamelaisten kulttuuriin perustuslakivaliokunnankin mielestä kuuluvia elinkeinoja ei ole suojattu riittävästi.
Sen sijaan saamelaisstatuksesta puhuminen on Aikion mukaan harhaanjohtavaa.
− Juridisessa mielessä Suomessa ei ole saamelaisstatusta. Se herättää mielikuvan siitä, että saamelaisten vaaliluettelomerkintä rinnastuu esimerkiksi Kanadan alkuperäiskansojen intiaanistatukseen. Kanadassa asialla on kuitenkin laajempia juridisia ulottuvuuksia kuin Suomessa saamelaisilla.
Suomessa on 10 463 saamelaista.
Saamelaiskäräjien vaalilautakunta ylläpitää äänioikeutettujen vaaliluetteloa. Luetteloon merkintä edellyttää sekä henkilön itseidentifikaatiota eli hänen suostumustaan tulla merkityksi vaaliluetteloon että objektiivisten kriteerin täyttymistä.
Aikio toimi itse vaalilautakunnan johtavana virkamiehenä vuoden 2015 vaalien toimeenpanossa. Hän korostaa, ettei vaaliluettelo ole sama asia kuin luettelo saamelaisista. Kaikki eivät halua hakeutua luetteloon.
− Lisäksi nuoret eivät välttämättä ole havainneet, että vaaliluetteloon täytyy hakeutua itse ja itseidentifikaatiokysymykseen tulee vastata kirjallisesti.
Hampaaton paperitiikeri
Saamelaiskäräjät toteuttavat alkuperäiskansan kulttuuri-itsehallintoa. Sen asema ja tehtävät on säädetty saamelaiskäräjälaissa.
− Saamelaiskäräjät on perustuslaillisesta lähtökohdastaan huolimatta paperitiikeri. Sillä ei ole mahdollisuutta vaikuttaa tosiasiallisesti saamelaisten kannalta tärkeisiin asioihin, kuten maankäyttöratkaisuihin, Aikio toteaa.
Lisäksi lain neuvotteluvelvoite ei sido muita viranomaisia. Aikion mukaan saamelaiskäräjien merkitys saamelaisille on henkinen:
– On oma edustuselin ja jonkinlainen hallintokoneisto, vaikkakin ne ovat tosiasiallisesti hyvin hampaattomia.
Saamelaiskäräjälain uudistukseen liittyen YK:n rotusyrjintäkomitea on ilmaissut huolensa saamelaiskäräjien rajatuista mahdollisuuksista vaikuttaa päätöksentekoon sekä painottanut saamelaisten oikeutta päättää itse kansansa jäsenyydestä.
Kuka päättää saamelaisuudesta?
Tutkija, OTL Juha Joonan mukaan saamelaisia koskevan määritelmän osalta voidaan kritisoida sekä lainsäädäntöä että sen tulkintaa. Lain mukaan saamelaiskäräjille valitut saamelaispoliitikot päättävät, kuka merkitään vaaliluetteloon ja kuka jätetään ulkopuolelle.
− Kysymys on siitä, kenellä on oikeus äänestää seuraavissa saamelaiskäräjävaaleissa. Tätä voi pitää ongelmallisena esteellisyyden näkökulmasta. Norjassa vaaliluetteloon merkitsemisestä päättää virkamies.
Joona toteaa, että saamelaiskäräjälain kieliperusteisen saamelaismääritelmän taustalla on 1960-luvulla tehty haastattelututkimus. Vuoden alussa julkaistun raportin mukaan tutkimusta on täydennetty myöhemmin.
− Haastatteluja tehtiin vain rajatulla alueella. Henkilö katsottiin saamelaiseksi, mikäli vähintään yhden hänen isovanhemmistaan ilmoitettiin oppineen saamen kielen ensimmäisenä kielenään. Vaaliluetteloon merkityt henkilöt ovat käytännössä näiden henkilöiden jälkeläisiä.
Haastatteluja tehtäessä lähtökohtana ei ollut se, että vain merkityksi tulleet henkilöt muodostaisivat alkuperäiskansan ja muut eivät voisi siihen kuulua.
− Kysymys on siis siitä, onko nykyinen kielimääritelmä paras mahdollinen rajaamaan alkuperäiskansaan kuuluviin ja ulkopuolelle jääviin henkilöihin.
Kokonaisharkinta horjuttaa
Saamelaiskäräjälain mukaan saamelainen on rekistereihin lappalaiseksi merkityn henkilön jälkeläinen. Lainsäätäjä kaavaili aikoinaan ajalliseksi rajaukseksi vuotta 1875, jolloin yhteys saamelaisuuteen ei olisi liian ohut. Perustuslakivaliokunta piti rajausta tarpeettomana.
Ajallisen rajauksen puute on ollut ongelma. Ensimmäisissä käräjävaaleissa 1999 vaaliluetteloon haki lappalaisperusteella yli tuhat henkilöä. He vetosivat vuosien 1695–1870 asiakirjoihin merkittyihin esivanhempiin. Hakemukset hylättiin.
Saamelaiskäräjälain mukaan saamelainen on rekistereihin lappalaiseksi merkityn henkilön jälkeläinen.
Päätöksien oikaisuhaussa vaalilautakunnan ja saamelaiskäräjien hallituksen jälkeen viimeisenä valitusportaana on korkein hallinto-oikeus.
Heinämäki kävi raporttia varten läpi vaalivuosina KHO:een päätyneet vaaliluettelovalitukset. Vuonna 2011 korkein oikeusaste perusti päätöksensä kokonaisharkintaan: lain avulla punnittiin henkilön saamelaisuutta. Kokonaisharkinnan periaatetta jatkettiin vuonna 2015 − epäloogisesti.
− Saamelaiskäräjälaki ei tunne kokonaisharkintaa. KHO:n päätöksissä on keskenään samankaltaisia tapauksia, joissa jotkut hakijoista hylättiin, jotkut hyväksyttiin. Esimerkiksi sisaruksista toinen hyväksyttiin, toinen ei, Joona kertoo.
Heinämäen mukaan tilanne ei ole oikeusturvan kannalta kestävä.
− Epävarmuus kuormittaa yksilöitä, saamelaiskäräjiä ja valtion korkeinta oikeuslaitosta. Kokonaisharkinta on osoittautunut ongelmalliseksi. Lain objektiivisten kriteerien tulee olla niin selkeät, ettei henkilön identiteettiä tarvitse kyseenalaistaa.
Aikio viittaa YK:n alkuperäiskansojen oikeuksien julistukseen: saamelaisten jäsenyydestä ei voi päättää kukaan muu kuin kansa itse.
Raportin mukaan myös ILO-sopimusta valvova komitea näkee ryhmähyväksynnän objektiivisena kriteerinä, joka on otettava huomioon itseidentifikaation lisäksi.
ILO jäi pöydälle
Viime hallituskaudella ILO 169 -sopimuksen ratifiointi jäi pöydälle. Eduskunta ei hyväksynyt ratifiointiin kytkettyä saamelaiskäräjälain uudistusta.
− Suomessa ajatellaan, että ratifiointi edellyttää saamelaismääritelmää. Tähän ei ole oikeudellista velvoitetta, mutta se kertoo ratifioinnin haasteista, Heinämäki toteaa.
− Ratifioiminen on luultavasti tärkeämpää Suomelle valtiona kuin saamelaisille: Suomi joutuu tämän tästä huonoon valoon ihmisoikeusdemokratiana kansainvälisissä yhteyksissä, Aikio pohtii.
Saamelaiset eivät koe ratifioinnin ehdotetussa muodossa tuovan olennaisia parannuksia. Aikion mukaan on ilmeistä, ettei Suomi ole valmis muuttamaan saamelaisten kotiseutualueen maanomistusoloja eli luopumaan valtionmaiden isännyydestään. Ratifiointi kun koskee vain käyttö- ja hallintaoikeuksien vahvistamista, ei muutoksia maanomistukseen.
Monet saamelaiset katsovat, että ennenkin on pärjätty ilman sopimuksia. Aikion mukaan siltikin sopimuksen lähtökohta, myös saamelaisia ajatellen, olisi tärkeä ja ratifioimisen arvoinen.
Miten eteenpäin?
Saamelaiskäräjälakiin ehdotetaan säännöstä, jonka mukaan hakemuksia käsiteltäisiin heti niiden saavuttua, ei vain vaalivuosina. Sitä varten valtion tulisi osoittaa resursseja, jotta tehtävään voitaisiin palkata saamelaiskulttuurin tunteva oikeustieteilijä, raportissa muistutetaan.
Seuraavat saamelaiskäräjien vaalit ovat 2019. Aikion mukaan vettä jakaa se, jatkaako valtio saamelaisten assimilaatiota kiihdyttävää kehitystä KHO:n linjalla vai suoko se saamelaisille kansainvälisen oikeuden turvaaman itsemääräämisoikeuden.
− Peruspilarina on oikeus päättää itsestään: keitä me olemme ja ketkä meihin kuuluvat. Saamelaiset kansana ja yksilöinä selviävät, mutta valtiolle saamelaisten lakiin perustuvan itsehallinnon romuttaminen saattaa kansainvälisissä yhteyksissä osoittautua ILO-sopimuksen ratifioimattomuuttakin nolommaksi ratkaisuksi, Aikio korostaa.
