Oikeuslaitoksen kulujen karsiminen ja toiminnan tehostaminen on tällä hetkellä kuuma peruna, kun valtiontaloutta yritetään panna reilaan. Lakimiesliiton ja eduskunnan perustuslakivaliokunnan järjestämässä tilaisuudessa keskusteltiin oikeudenhoidon tulevaisuudesta ja uudistamisesta 14.5. Pikkuparlamentissa.
Kansliapäällikkö Tiina Astola puolusti oikeusministeriön neuvottelukunnan linjauksia. Oikeuslaitos on hyvin toimivan demokratian kulmakivi, mutta myös sen on osallistuttava julkisten kulujen supistamiseen.
– Oikeusturvaa on tuotettava tehokkaammin ja pienemmin kustannuksin, hän totesi.
Ainoa merkittävä tapa säästää kuluista on linjausten mukaan vähentää henkilöstöä ja työn määrää. Juttujen seulontaa, oikaisumenettelyä ja valituskieltoja on lisättävä, uusia sähköisiä työkaluja otettava käyttöön ja palveluja tehostettava.
– Jäykät rakenteet tuomioistuinten sisällä haittaavat toimintaa. On madallettava osastojen välisiä rajoja ja kehitettävä henkilöstörakennetta. Kustannuksista säästäminen ei kuitenkaan saa olla suunnittelematonta, vaan sen on tähdättävä myönteiseen kierteeseen, joka johtaa laadun parantamiseen ja käsittelyaikojen lyhentymiseen, Astola sanoi.
Oikeudenhoidon remontti vai absurdi murhenäytelmä?
Korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelon mukaan kansalaisten oikeudet näyttävät hienolta paperilla, mutta käytännössä ne toteutuvat puutteellisesti. Jos korjaustoimiin ei ryhdytä, resurssien karsiminen pahentaa tilannetta.
– Taustasyyt löytyvät yleisestä oikeudenhoitoa koskevasta ajattelusta. Sen fokus on oikeuksissa ja periaatteissa, ei niiden toimivuudessa. Toinen ongelma on raskas sektorijako. Joitakin asioita ylikäsitellään, toisia alikäsitellään ja on asioita, joissa oikeusturva jää kokonaan saamatta.
Koskelo huomautti monille kynnyksen hakea oikeusturvaa olevan jo liian korkea.
– Laadun puute vaivaa niin tuomioistuimia kuin asianajokuntaa. Kun oikeudellista osaamista puuttuu alioikeuksissa, se lisää muutoksenhakupainetta. Korkein oikeus joutuu siten keskittymään asioihin, jotka olisi voitu tutkia jo alemmissa instansseissa.
Järkevässä järjestelmässä asiat saavat laatunsa mukaisen käsittelyn, eikä oikeudellisessa erityisosaamisessa saisi esiintyä puutteita, Koskelo linjasi.
– Kun rahasta on pulaa, tulee panostaa entistä enemmän laatuun.
– Nämä ovat radikaaleja ehdotuksia, mutta isoja leikkauksia ei saa aikaan ilman mittavia uudistuksia. Oikeusturvan järkeistäminen ei ole uhka vaan mahdollisuus. Suunta ja linja on selvitettävä, ettei uudistuksesta tule murhenäytelmää.
Hysteerinen säästöpakko tahraa maineen
Korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Pekka Vihervuori korosti suomalaisen oikeusvaltion hyvää kansainvälistä mainetta ja pelkäsi sen tuhraantumista hysteerisen säästöpakon edessä.
– Säästötavoitteet ovat vain joitain promilleja valtion menoista, mutta niistä aiheutuvat haittavaikutukset voivat koitua huomattavasti suuremmiksi, Vihervuori painotti.
Löytyisikö ratkaisu valtiontalouden ongelmiin todellakin esimerkiksi tuomioistuinvirkojen puolittamisesta?
– Juustohöylää ei saisi käyttää pelkästään taloudellisista syistä, eikä pakolla pitäisi etsiä ratkaisuja, jotka eivät lähde oikeuden tarpeesta, Vihervuori summasi.
Hänestä hankkeesta löytyy kuitenkin paljon hyödyllistä ja kannatettavaa, kuten voimavarojen kohdentaminen turvapaikkahakemusten käsittelyyn tai valituslupajärjestelmän hallittu laajentaminen lastensuojeluasioissa.
– Korkein hallinto-oikeus ei kuitenkaan ole pelkkä prejudikaatti-instanssi, vaan osassa jutuista ainoa tuomioistuin.
Ratkaisut painottuvat vero-oikeuteen, ympäristöön ja hallintoon. Hallinto-oikeuksien yhdistämistä siviilituomioistuimiin Vihervuori ei siksi kannata.
– On ajan ja vaivan haaskausta ajatella, että tällainen yhdistäminen voisi tuoda jotain uutta nykyiseen järjestelmään. Se ei olisi asiakkaiden oikeusturvan kannalta perusteltua.
Rikosjutuille kyytiä
Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen kertoi rikosoikeudenhuollon kipupisteistä; kasvavasta työkuormasta suhteessa resursseihin, välineisiin ja työprosesseihin.
– On aika miettiä rangaistusuhan ja rangaistussääntelyn merkityksestä pragmaattisesta näkökulmasta. Olisiko aika siirtyä sääntelymalliin, jossa osa rikoksista, esimerkiksi liikennerikokset, siirtyisivät hallinnollisen virhemaksusääntelyn piiriin? hän kysyi.
Syyteneuvottelu keventäisi Nissisen mukaan työkuormaa, samoin käsittelyketjujen lyhentäminen molemmista päistä tai keskeltä.
– Yksinkertaisimmat rattijuopumustapaukset voisivat kulkea suoraan poliisilta tuomioistuimeen syytetyn oikeusturvan siitä kärsimättä. Syyttäjienkin työkuorma kevenisi.
Toinen muutosta kaipaava asia löytyy moninkertaisesta henkilötodistelusta käräjä- ja hovioikeudessa.
– Ihmisiä ei pitäisi juoksuttaa monta kertaa samalla asialla.
– Oikeudenhoidon uudistamissuunnitelma on varteenotettava paperi uudistuksen aloittamiselle, mutta vaatii tahtoa ja taitoa toteuttaa sitä oikein.
Säästörahoilla pari kilometriä moottoritietä
Asianajajaliiton puheenjohtaja Mika Ilveskero kannattaa oikeuslaitoksen uudistamista.
– Jos meillä ei ole varaa ylläpitää nykyistäkään järjestelmää, miten pärjäämme jatkossa vähemmin määrärahoin? Rakenteellisia muutoksia tarvitaan, hän totesi.
– Oikeuslaitoksen toimintamenoista on tulevina vuosina säästettävä parikymmentä miljoonaa euroa. Vertailun vuoksi sanottakoon, että tällä rahalla saadaan tehtyä vain muutamia kilometrejä moottoritietä.
Koska oikeushallinnon alalla ei ole merkittäviä materiaalihankintoja tai tulonsiirtoja, tarkoittavat säästöt käytännössä henkilöstövähennyksiä. Se taas on mahdollista vain, jos käsiteltävien asioiden määrä vähenee, käsittelyketju lyhenee tai käsittelijöiden työmäärä kasvaa.
Ilveskero katsoo, että näihin tavoitteisiin päästään vain rankalla rakennemuutoksella. Käräjäoikeuksien on tehtävä parempia päätöksiä, tarvittaessa kolmen tuomarin kokoonpanolla.
– Tällöin valitusmahdollisuutta voidaan rajoittaa. Tuomioistuinten erityisosaamista työriitoihin tai kiinteistöasioihin on lisättävä ja tätä osaamista on tuotava rohkeasti esille.
Oikeusvaltion merkityksestä täytyy keskustella
Lakimiesliiton hallituksen puheenjohtaja Jarmo Hyvärinen peräänkuuluttaa keskustelua oikeusvaltion merkityksestä.
– Oikeuspoliittinen keskustelu pyörii siinä, mikä on oikeusjärjestelmän toimivuuden minimitaso. Säästöjä suunniteltaessa ei ole noteerattu, että tehokkaasti toimiva oikeuslaitos tuo myös tuloja valtion kassaan.
Ylimääräisistä ja vanhentuneista rakennelmista on päästävä eroon, mutta samalla pitää rakentaa jotain uutta. Kansalaisella täytyy olla oikeus saada asiansa käsiteltyä oikeassa ajassa ja kohtuullisin kustannuksin, mutta myös lainvalmistelun ja tutkimustyön on oltava laadukasta, Hyvärinen huomautti.
Mikä on se oikeusturvan taso, joka ihmisille halutaan jatkossa taata?
– Oikeudenhoidon uudistamisessa on keskitytty liikaa yksityiskohtiin ja nykyisten järjestelmien hienosäätöön. Muutoksiin pitäisi mennä oikeusvaltio edellä ja miettiä, millaisiin ongelmiin sen rapautuminen voisi johtaa.
– Uudistusohjelma ulottuu vuoteen 2025, mutta onko meillä varaa odottaa niin pitkään? Nykyisen säästökuurin jatkuessa saattaa silloin olla enää vähän pelastettavaa.
Oikeushallinto vaatii toimiakseen tietyn minimisatsauksen. Perustehtävät tulisi Hyvärisen mielestä nostaa erityiseen tarkkailuun.
– Minkä tasoista oikeusturvaa halutaan antaa nyt ja tulevaisuudessa, ovat asioita, joista Lakimiesliitto haluaa haastaa kaikki osapuolet vakavaan vuoropuheluun, hän totesi.
