Niin poliisin kuin monien muidenkin organisaatioiden yhtenä toimintamallina on jo pitkään ollut erilainen ennalta estävä toiminta. Poliisin kohdalla se alkaa jo alakoulussa, jossa oppilaille kerrotaan yhteiskunnan erilaisista pelisäännöistä.
Siitä, että ketään ei saa kiusata. Siitä, miten liikkua liikenteessä. Siitä, mikä on rikollista toimintaa. Ja ylemmillä luokilla annetaan myös huumausaineiden käytön ehkäisyyn liittyvää valistusta.
Ennalta estävän toiminnan ”tehosta” on kautta aikojen käyty laajaa keskustelua. Minkälaiseen toimintaan kannattaa ylipäänsä panostaa, mistä tulee selviä hyötyjä, mikä ei vastaa panostusta. Selviä mittareita ei ole aivan helppo laatia. Yhtenä poliisin vierailun tarkoituksena on tehdä tunnetuksi myös poliisia itseään. Poliisista on haluttu tuoda esiin helposti lähestyttävä puoli. Poliisiin saa ja pitää ottaa yhteyttä silloin, kun siihen on aihetta.
Poliisin ennalta ehkäisevässä työssä on yhtenä toimintatapana ollut erilaiset määräaikaiset projektit, joihin pyritään saamaan mukaan monia eri tahoja. Kokemus on opettanut, että muun muassa viranomaisten yhteistyöllä on saavutettavissa paljon enemmän kuin jos kaikki tekevät vain omaa työtään. Hyvistä malleista jaetaan tietoa myös muille.
Itse muistan vuosien takaa yhden oman projektimme, jonka tulokset olivat erinomaiset. Tämä varhaisen puuttumisen hanke syntyi konkreettiseen tarpeeseen. Tietyllä alueella olivat koululaisten tekemät näpistykset tulleet jokapäiväiseksi ongelmaksi. Osaltaan se johtui siitä, että alueen kauppiaat suhtautuivat asiaan eri tavalla. Jotkut painoivat asian villaisella peläten vanhempien vaihtavan kauppaa, jos asiasta nousisi häly. Kun tieto tällaisesta kantautui lasten korviin, oli näitä ”karkinnälkäisiä” jatkuvasti hyödyntämässä tilannetta. Kun eri osapuolien kanssa saatiin sovittua yhtenäiset pelisäännöt, tilanne rauhoittui hetkessä. Yhteisesti sovitun mukaisesti jokaisesta näpistyksestä tehtiin ”juttu”. Poliisi tuli paikalle ja asiasta otettiin yhteyttä lastensuojeluun ja kotiin.
Joku saattaa ajatella, että nämä ovat aika kovia toimenpiteitä alle 10-vuotiaille. Todellisuudessa huomattiin, että mitä aikaisemmin lapsi jää kiinni ja joutuu tosiasioiden eteen, sitä nopeammin hän voi muuttaa omaa toimintaansa. Tämä estää useimmiten suurempiin rötöksiin sotkeutumisen. Olisikohan meille itse kullekin terveellistä pysähtyä aina silloin tällöin tarkastelemaan omia toimintatapojamme?
