Sana on vapaa

Keskustelu sisä­tiloissa käy kuumana, vaikka ulkona tupruaa pakkas­pyryä.

– Haluan nähdä sen, kun korkein oikeus selittää, miten Katariina Sourin seksielämä edistää yhteiskunnallisesti merkittävää keskustelua, lataa rikostoimittaja Susanna Reinboth Helsingin rautatieaseman yläkerrassa.

Salillinen kollegoita repeää nauruun. Pressiklubin tiloissa on käynnissä Lakimiesliiton ja Journalistiliiton yhteinen tilaisuus Rikosuutisointi ja sanan­vapaus, ja terävästä sanankäytöstään tunnettu Reinboth on pääsemässä vauhtiin suomalaisen oikeuslaitoksen ruotimisessa.

Souri ei Reinbothin mukaan koskaan ole julkisuudessa puhunut seksielämästään. Silti aiheella repostellutta toimittajaa ei tuomittu yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä.

Rikoslain mukaan julkisuuden henkilön yksityiselämää koskevan tiedon julkaiseminen ilman lupaa ei ole rangaistavaa, jos tiedon levittäminen on perusteltua yhteiskunnallisesti merkittävän keskustelun kannalta. Reinboth toteaa, että epäselväksi jää, miten juuri Sourin seksielämä on yhteiskunnallisesti niin merkittävä asia, että sitä on syytä julkisesti käsitellä. Hän vertaa tilannetta rikoksesta tuomitun nimen julkaisemiseen. Journalistin ohjeiden mukaan tuomitun nimen voi julkaista, ellei se ole tekoon tai asemaan nähden kohtuutonta.

– Suomessa julkaisukynnys on jopa kohtuuttoman korkea, Reinboth kommentoi.

– Ennemmin pitäisi olla hyvä syy siihen, miksi nimeä ei kerrota, kuin vaatia hyvää syytä nimen kertomiseen.

Vielä 80-luvulla rikoksesta tuomitun nimen kertominen lehtijutussa noudatti hyvää journalistista tapaa, jos tuomio oli vähintään kuusi kuukautta van­keutta. Luku on sen jälkeen pikkuhiljaa, tiedotus­välineiden itsesäätelyn myötä, hilautunut ylöspäin.

Jos se oikeusministeriöstä on kiinni, lisähilautumista saattaa olla luvassa. Syksyllä 2011 oikeusministeriö asetti työ­ryhmän käsittelemään sananvapaus­rikoksia koskevaa lainsäädäntöä. Viime keväänä valmistuneessa muistiossa ehdotetaan, että nimen julkistamisen raja olisi kahden vuoden vankeusrangaistus­tuomio. Se tarkoittaisi sitä, että sitä lyhyem­män tuomion saaneen nimen julkaisu ei olisi automaattisesti perusteltua.

– Esimerkiksi raiskaustuomioista jopa neljäsosa ei ylitä kahden vuoden rajaa, Reinboth tokaisee.

– Raiskauksista ei siis saa kertoa nimellä, mutta Sourin seksielämästä saa. Mikä logiikka tässä on?

Suomi on saanut Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimelta lukuisia huomautuksia Euroopan ihmis­oikeussopimuksen (EIT) takaaman sananvapausoikeuden rikkomisesta. Reinboth toteaa Strasbourgiin päätyvän entistä enemmän juttuja, jos muutos tulee voimaan.

– Linja on EIT:n vastainen. Meillä on kohta 20 juttua, joissa Suomi saa taas häpeällisesti turpaansa.

Suora yhteys valtionsyyttäjään

Reinbothin lisäksi paikalle on pyydetty puhujiksi valtionsyyttäjä Mika Illmania sekä televisiokuvaaja Tapio Sovijärveä, joka tekee muun muassa poliisin kenttäpartioista kertovaa Lainvalvojat-sarjaa.

Lainvalvojat toteutettiin aiemmin yhteistyössä Poliisin, nykyään Poliisi­hallituksen kanssa. Yhteistyö helpottaa jonkin verran sarjan tekijöiden työtä, mutta Sovijärvi huomauttaa, ettei virka­miesten ja poliisien luottamusta saavutettu helpolla.

– Mutta ei siellä mitään virheitä olla etsimässä, Sovijärvi toteaa työstään.

Hän kertoo energiaa kuluvan Poliisi­hallitus-yhteistyön myötä paljon sen selvittelyyn, mitä saa julkaista ja mitä ei.

– Sinänsä ymmärrän Poliisihallituksen intressit, sillä rikollisille ohjelma on opetusmateriaalia.

Sovijärven kertomaan reagoidaan saman tien.

– Siirtyykö julkaisuvastuu näin toimitukselta viranomaiselle? yleisöstä kysytään, ja keskustelu on jälleen avattu.

Valtionsyyttäjä Illman käsittelee rikosoikeudellista sanan­vapauden rajoittamista koskevassa puheen­vuorossaan muun muassa yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämistä ja kunnianloukkausta koskevia pykäliä.

Asia lienee monelle toimittajalle tuttua, mutta tarkentavia kysymyksiä nousee jatkuvasti esiin. Vaikuttaa siltä, että sananvapausasioiden kertaus ei ole ainakaan pahasta. Ja harvoinpa toimittaja pääsee suoraan valtion­syyttäjältä kysymään, miten tietyissä uutisoinnin erityistapauksissa tulisi toimia tai mikä on milloinkin lainmukaista. Illman vastailee parhaansa mukaan.

– On vain kotiinpäin, jos lehdet kirjoittavat rikoksista, hän sanoo.

– Silloin kerrotaan samalla laista ja siitä, että viranomaiset toimivat, kun rikoksia tapahtuu.

Mediayhteistyö tärkeää liitolle

Koko kolmituntisen keskustelu­kimaran ajan toimittajat esittävät tuon tuosta kärkkäitä kysymyksiä ja väitteitä. Aikataulu paukkuu väkisinkin. Viimeiset journalistit suuntaavat iltakahdeksan jälkeen kohti lunta ja tuiskua.

– Tapahtuma oli onnistunut, sanoo Suomen Lakimiesliiton viestintäjohtaja Juhana Harju pukiessaan takkia ylleen.

– Tälle ilmiselvästi oli tarvetta, sillä tilaisuus tuli nopeasti täyteen.

Harju kiittelee puheenvuorojen olleen asiantuntevia ja toteaa esiin nousseen hyviä kysymyksiä.

– Myös osallistujat vaikuttivat sangen tyytyväisiltä.

Mutta tapahtumaa ei järjestetä pelkästään toimittajien iloksi: Harju huomauttaa liiton saavan tilaisuuden myötä arvokasta tietoa ylipäätään media-alasta sekä siitä, miten journalistit näkevät sananvapausasiat. Tärkeitä ovat myös vahvistuvat kontaktit tiedotusvälineisiin.

Journalistiliiton lakimies Jussi Salokangaskin on tyytyväinen tapahtumaan.

– Oli hyvä saada toimittajat keskustelemaan. Asialle valittiin oikea foorumi, hän kommentoi.

Journalistiliitto auttaa toimittajia sananvapauskysymyksissä, ja Salokangas kertoo liitolle tulevan paljon kyselyjä niihin liittyen.

– Etenkin rikosuutisoinnissa sanan­vapausasiat ovat keskeisiä.

Idea Lakimies- ja Journalistiliiton välisestä yhteistyöstä muotoutui, kun liitot löysivät yhteisen intressin ja sopivan yhteistyömuodon. Joulukuinen tapahtuma Pressiklubilla oli ensimmäinen laa­tuaan. Suurella todennäköisyydellä samanlainen tilaisuus pidetään myös keväällä.

– Tämä on loistava juttu. Otetaan ehdottomasti keväällä uusiksi, Salokangas sanoo ja kietaisee kaulaliinan ­kaulaansa. 

 

 

Teemu Kammonen Uudesta Suomesta kertoo valtionsyyttäjä Mika Illmanin puheen­vuoron olleen hänelle antoisin esitys. Kammonen on kehityspäällikkö Uuden Suomen blogipalvelussa.

– Yksi kysymys työssäni on se, mikä on meidän vastuumme siitä, mitä palvelussamme julkaistaan.

Kammonen toteaa tilaisuuden olleen hyödyllinen, vaikkei hän ollut paljoakaan etukäteen suunnitellut osallistuvansa siihen.

 

 

Susanna Reinboth kertoi rikostoimittajan tärkeimmän ohjeen: tarkasta, tarkasta ja tarkasta!

 

Oikeusministeriön suunnittelema linjaus tuomitun nimen julkaisemiseen liittyen on Turun Sanomien Rebekka Härkösestä omituista ja arveluttavaa.

– Joissain rikoksissa nimen julkaiseminen on olennaista, hän toteaa.

– Siirtyisikö sen myötä päätäntävalta nimen julkaisemisesta toimitukselta tuomio­istuimelle – annettaisiinko sitten esimerkiksi kuukauden verran vajaita tuo­mioita?

Härkönen kiinnostui liiton tilaisuudesta pelkän tapahtuma­otsikon perusteella.

– Meillä on toimituksessa tapana keskustella sananvapauskysymyksiin liittyvistä asioista, ja nimien julkaisemista pohditaan paljonkin, hän valottaa.

 

Koska terveystiedot ovat salassapitovelvollisuuden alaisia, rikostoimittajan työssä joutuu keksimään kiertoilmaisuja. Esimerkkejä tilanteista antoi televisiokuvaaja Tapio Sovijärvi.