Sanan säilää verkossa

Blogit ja bloggaaminen ovat sanoja, joihin netin käyttäjä on väistämättä törmännyt viime vuosien aikana. Aktiivisia blogeja arvellaan olevan maailmanlaajuisesti verkossa jo kymmeniä miljoonia ja suomalaisiakin jopa parikymmentä tuhatta. Mistä bloggaamisessa on kyse? Lyhyesti sen voisi kiteyttää näkyväksi tuotetuksi ajatteluksi – tavallisen ihmisen keinoksi saada äänensä kuuluviin ja näkyville verkossa.

Ilmiönä blogit ovat osa laajempaa sosiaalisen median kenttää, jonka perusideana on keskustella sekä jakaa ja vaihtaa tietoa ihmisten välillä. Kyse on siis vuorovaikutuksesta, johon ihmisillä on aina ollut perustavaa laatua oleva tarve. Kanavat vain ovat ajan saatossa muuttuneet.

Puhuvista patsaista blogeihin

Oman mielipiteen julki tuomisessa ei sinällään ole mitään uutta. Rooman aikana julkisen keskustelun välineenä toimivat niin sanotut puhuvat patsaat, joiden jalustoihin kuka tahansa kansalainen saattoi liimata oman mielipiteensä. Muut ihmiset puolestaan kommentoivat liimaamalla patsaan päälle oman mielipiteen.

Tänä päivänä verkon sosiaaliset kanavat ja erityisesti blogit jatkavat puhuvien patsaiden ja sanomalehtien mielipidepalstojen perinnettä. Suurin ero lienee siinä, että blogit tarjoavat helpon, nopean ja sensuroimattoman tavan saada oma mielipiteensä julki lähes rajattomalle määrälle lukijoita.

Keskustelun herättäjät

Tämä on ollut kimmokkeena myös oikeustieteen professori Erkki Havansille ja hänen kollegalleen Jyrki Virolaiselle, jotka molemmat kirjoittavat ahkerasti omiin blogeihinsa näkemyksiään ja ajatuksiaan yhteiskunnallisista ilmiöistä.

Havansin mukaan bloggaaminen on tarjonnut aktiivisen työuran jälkeen mahdollisuuden jatkaa yhteiskunnan havainnointia ja kirjoittamista ilman kurinalaista tieteellisen kirjoittamisen formaattia. Virolainen puolestaan on halunnut tuoda uudenlaista näkemystä ja tyyliä perinteisen jäykkään juridiseen keskusteluun.

Kun Havansi on tietoisesti pyrkinyt välttämään pelkästään juridisten aiheiden käsittelyä, on Virolainen keskittynyt kirjoituksissaan pääosin juridiikkaan. Molempien lempiaihe on kuitenkin suomalainen päivän politiikka ja poliitikot.

– Mielestäni blogisti voi vaikuttaa asioihin. Tästä syystä pyrin tuomaan blogissani esiin sellaisia lainkäyttöön ja politiikkaan liittyviä epäkohtia, joihin median edustajat eivät joko osaa, halua tai rohkene puuttua. Erityisen kiinnostunut olen poliittisen vallan ja tuomiovallan läpinäkyvyydestä ja rehellisyydestä, Virolainen kertoo ja jatkaa:

– Kommentoin blogissani muun muassa KKO:n ennakkopäätöksiä ja tällöin pyrin kirjoittamaan tieteellistä tekstiä, jota hyödynnän yliopisto-opetuksessa.

Havansi puolestaan kertoo poimivansa aiheet blogeihinsa uutislähetyksistä tai päivän lehdistä lähinnä omien adrenaliiniryöppyjensä perusteella.

– Aihevalintojeni taustalla on yleensä se, että tietty aihe on ylittänyt henkilökohtaisen ärsytyskynnyksen. Sen jälkeen kiiruhdan koneen ääreen ja kirjoitan siitä blogiin. Useimmiten blogikirjoittelu on siis hyvin impulsiivista toimintaa.

Käänteistä journalismia

Molemmat kertovat olleensa aiemmin aktiivisia sanomalehtien mielipidekirjoittajia. Mielenkiinto on kuitenkin vuosien mittaan hiipunut, kun oman kirjoituksen läpimeno perinteisessä sanomalehdessä on melko epävarmaa ja hidasta.

– Blogit tarjoavat täysin uudenlaisen kanavan perinteisten ylhäältä alas -mallin mukaan toimivien tiedotusvälineiden rinnalle, Havansi toteaa.

Se on totta, sillä blogit ovat kääntäneet koko perinteisen journalismin prosessin ylösalaisin. Kun perinteinen media ensin analysoi, tutkii, tarkistaa, editoi, suodattaa ja vasta tämän jälkeen julkaisee median kannalta merkityksellisen tiedon, toimii blogi yhteisöllisenä verkostona, jossa kirjoituksen voi julkistaa yhdellä napin painalluksella – ja ilman sensuuria. Vasta tämän jälkeen alkaa kirjoituksen analysointi ja editointi kommentoijien toimesta.

Blogistanin käytöstavat kunniaan

Perinteistä journalismia tuottavat siis viralliset organisaatiot, joiden toimintaa säätelevät lait ja säädökset. Moniportainen rakennelma takaa myös sen, ettei mitään harkitsematonta yleensä vuoda julkisuuteen. Ja aina löytyy joku, joka kantaa vastuun jos näin käy. Sen sijaan yksittäinen verkkokirjoittelija on hieman villi tapaus. Toki häntäkin sitovat samat lait, mutta käytännössä valvonta on mahdotonta.

Sensuurin ja valvonnan puute onkin blogien maailmassa – Blogistanissa – kaksiteräinen miekka. Kirjoittajan näkökulmasta objektiivisuus ja sensuroimattomuus on vapauttavaa.

– Kun juridisissa työteksteissä oli aina pyrittävä kirjoittamaan analyyttisesti, objektiivisesti ja epäpoliittisesti, voi blogiin tuottaa tekstiä täysin subjektiivisesti, kärjistetysti – jopa hieman ilkeästi, Havansi toteaa.

Tekstin aihe ja tyyli vaikuttavat luonnollisesti myös palautteen laatuun ja määrään. Mitä kärjekkäämpi aihe ja tyyli, sitä runsaampaa ja värikkäämpää on myös palaute.

Molemmat kuitenkin myöntävät, että blogien kirjoittajan on syytä käyttää itsesensuuria, jotta kirjoitusten taso säilyy asiallisena.

– Valitettavasti blogien kielenkäyttö on jo osin aika mautonta. Moni bloggaaja kuvittelee, että verkossa voi sanoa mitä tahansa kenestä tahansa. Välillä jopa tuntuu, että ihmisen halu kirjoittaa törkeyksiä yleisen wc:n seinään on siirtynyt verkkoon, Havansi jyrähtää.

Valtiovallan linjauksia odotellessa

Myös valtiovalta on nyt havahtunut tähän ongelmaan. Oikeusministeriö antoi tammikuussa esityksen, jonka tavoitteena on saattaa voimaan Euroopan neuvoston tietoverkkorikoksia koskevan sopimuksen rasisminvastainen lisäpöytäkirja. Tavoitteena on lisätä rikoslakiin erityinen, törkeää kiihottamista kansanryhmää vastaan koskeva rikos.

Se auttaisi puuttumaan myös tietoverkoissa tapahtuviin rasistisiin kiihottamisrikoksiin. Mikäli laki toteutuu, tarkoittaa se käytännössä sitä, että Blogistanin toimintaa alettaisiin säädellä lailla.