Helsingin käräjäoikeus määritteli helmikuussa työntekijän sananvapauden rajoja. Koruliikkeen työntekijä oli juuri ennen työsuhteensa päättymistä perustanut Facebook-ryhmän, jossa kehotettiin ihmisiä boikotoimaan kyseistä koruliikettä. Naisen mukaan yhtiö oli laittomasti irtisanonut työntekijöitä, jotka olivat olleet yhteydessä ammattiliittoon palkanmaksussa ja muissa työsuhteen ehdoissa ilmenneiden epäselvyyksien takia.
Koruliike vaati työntekijältä 5 000 euron vahingonkorvausta. Yhtiö vetosi työntekijän lojaliteettivelvoitteeseen. Käräjäoikeus katsoi, että nainen oli rikkonut lojaliteettivelvoitettaan. Häntä ei kuitenkaan määrätty maksamaan korvauksia, koska yhtiö ei pystynyt näyttämään, että sille olisi aiheutunut mitään vahinkoa.
Erityisen kiinnostavaksi jutun tekee se, että oikeuden mukaan naisen kritiikki työnantajaansa kohtaan ei ollut perätöntä. Oikeudenkäynnissä selvisi, että naisen arvostelu perustui todellisiin tapahtumiin. Oikeuden mukaan nainen ei olisi kuitenkaan saanut kertoa julkisuudessa totuutta työnantajan menettelystä. Oikeus totesi, että työntekijän on pidättäydyttävä työnantajalle haitallisesta menettelystä, vaikka ”työnantaja on omalla menettelyllään myötävaikuttanut tilanteeseen”.
Työntekijä ei tämän päätöksen mukaan siis saa kertoa julkisesti totuutta työnantajan lain tai työehtosopimuksen vastaisesta toiminnasta. Ja jos kertoo, hän voi joutua maksamaan työnantajalle suolaisen korvauksen siitä, että suuri yleisö reagoi näihin tosiseikkoihin siirtämällä bisneksensä reilummin toimiviin yrityksiin.
Olen mykistynyt. Erityisen mykistynyt olen siitä, kuinka kepeästi käräjäoikeus sivuutti sananvapauteen liittyvät näkökohdat. Oikeus kyllä viittaa perustuslain sananvapauspykälään ja siihen, että tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla. Sitten käräjäoikeus on vilkaissut lakia sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä ja jep, sieltä löytyy pykälä vahingonkorvausvastuusta.
”Perustuslain tarkoittama sananvapaus ei estä vahingonkorvausvelvollisuuden syntymistä internetiin toimitetusta kirjoituksesta”, käräjäoikeus päättelee.
Ja siinä se sitten oli. Lain mukaan vahingonkorvaus voidaan määrätä, joten sen enempää sananvapausaspektia ei tarvitsekaan miettiä.
Ei mikään ihme, että Suomen tappiosarake Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa on äärimmäisen synkkä juuri sananvapauskysymyksissä. Näköjään 16 langettavaa tuomiota eivät ole aiheuttaneet tuomareissa mitään hinkua opiskella aihepiiriä aiempaa syvällisemmin.
Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaan sananvapaudelle asetettujen rajoitusten on aina oltava välttämättömiä demokraattisessa yhteiskunnassa. Mielestäni oikeuden olisi myös tässä tapauksessa pystyttävä perustelemaan uskottavasti työntekijän sananvapauden rajoittamisen välttämättömyys.
Olisi tosi kiva kuulla välttämättömyystestin tulos tässä nimenomaisessa tapauksessa. Ehkä sallitun arvostelun rajat tulevat jossain vastaan, mutta tulevatko ne jo tässä tapauksessa? Millainen on yhteiskunta, jossa työntekijöitä kielletään arvostelemasta julkisuudessa työnantajaa, vaikka kritiikki perustuisi tosiasioihin?
Ehkä saan vielä vastauksen kysymyksiini. Koruyritys on ilmoittanut tyytymättömyytensä päätökseen. Jään kiinnostuksella odottelemaan jatkokäänteitä.
