Sanat ”ilmeinen ristiriita” PL 106 §:ssä

Oikeustiedettä viime vuosisadan puolella opiskelleet saattavat yhä muistaa, millainen oli silloin normihierarkian noudattamisen valvonta: ennakkovalvonnasta huolehti perustuslakivaliokunta, ja jälkivalvontaan kuului tuomioistuinten mahdollisuus tutkia asetusten perustuslainmukaisuutta.

Vuoden 2000 perustuslain 106 §:ssä sääntely muuttui: ”Jos tuomioistuimen käsiteltävänä olevassa asiassa lain säännöksen soveltaminen olisi ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa, tuomioistuimen on annettava etusija perustuslain säännökselle”.

Perustuslain tarkistamiskomitea katsoi vuonna 2010 antamassaan mietinnössä yksimielisesti, ettei PL 106 §:ää tule muuttaa. Asia on saanut uutta kantavuutta, kun eräät tutkijat ja arvovaltaiset tuomarit ovat asettuneet kannattamaan sanan ilmeinen poistamista.

Perustuslain tarkistamiskomitea katsoi antamassaan mietinnössä yksimielisesti, ettei PL 106 §:ää tule muuttaa.

Siviilioikeuden harrastajille tämä keskustelu voi tuntua tutulta. Eräissä laeissa oli aikanaan mahdollistettu ilmeisen kohtuuttomien ja eräissä muissa kohtuuttomien sopimusehtojen sovittelu. Sanamagiaksi leimattu debatti sanan ilmeinen merkityksestä päättyi, kun oikeustoimilakiin tuli vuonna 1983 kohtuuttomuussäännös ilman sanaa ilmeinen.

PL 106 §:n muuttamisessa olisi kuitenkin kysymys isosta asiasta, vallan herkästä tasapainosta tuomioistuinvaltaa ja lainsäädäntövaltaa käyttävien valtioelinten välillä.

Asian merkitystä ei vähennä se, että PL 106 §:ää sovelletaan harvoin. KKO:n äärimmäisen tasaisen äänestyksen myötä syntyneestä täysistuntoratkaisusta 2024:20 on syystäkin aiheutunut tieteellistä keskustelua. Muutettiinko ratkaisussa PL 106 §:n soveltamiskynnystä? Kari S. Tikan sanoin ratkaisu ei ollut oikea tai väärä vaan lopullinen. Se on legitiimi sekä ennakkoluonteinen.

Poliittista valtaa käyttävän eduskunnan päätösvallan rajat piirtyvät perustuslakivaliokunnassa, ja tuomioistuimille kuuluva jälkivalvonta on luoneeltaan erilaista kuin ennakkovalvonta. PL 106 §:n merkitys on lisääntynyt perusoikeudellistumisen myötä; oikeudellinen ja poliittinen sfääri ovat lähentyneet toisiaan ja saattavat olla päällekkäisiä.

Eurooppalaisen oikeusyhteisön kehitys muistuttaa kaukaisesti sitä, mitä on tapahtunut paljon aikaisemmin Yhdysvalloissa. Siellä ajasta jälkeen jääneen perustuslain tulkintaa suorittaa poliittisin perustein valittu korkein oikeus. Näin ei ole Suomessa.

PL 106 §:ää ei tule muuttaa ainakaan erillisratkaisuna, mieluiten ei muutenkaan.

On hyvä, ettei PL 106 §:n muuttamista tarkoittavia julkisia puheenvuoroja ei ole juuri kuultu sen jälkeen, kun eduskunta on viime kesänä hyväksynyt rajalain. Jos toisin olisi, voitaisiin sanoa reaktion johtuvan rajalaista. Oikeusvaltiosta keskusteltaessa on sitä paitsi varottava sellaisia lausuntoja, joita voidaan tulkita tuomarien kannanottoina eduskunnan voimasuhteista.

PL 106 §:ää ei tule muuttaa ainakaan erillisratkaisuna, mieluiten ei muutenkaan. Jos toisin olisi, voisi löytyä oikeustaistelijoita, jotka lähtisivät hakemaan sellaista käräjä- tai hallinto-oikeutta, jossa eduskunnan omaksumaa lainsäädäntöjärjestystä haastettaisiin. Kaarlo Tuorin esittämällä tavalla on syytä pitäytyä nykyisessä vallan tasapainossa.

Vertailun vuoksi voidaan todeta, että Ruotsin hallitusmuodon 11 luvun 4.2 §:n mukaan lakien perustuslainmukaisuutta tuomioistuimessa arvioitaessa on erityisesti otettava huomioon se, että eduskunta on kansan ylin edustaja.

Kirjoittaja on siviilioikeuden professori (emeritus), Helsingin yliopisto, heikki.halila@helsinki.fi