Professori Heikki Pihlajamäki on yksi korkeimman oikeuden satavuotiskirjan tekijöistä. Hän arvioi, että korkein oikeus eli KKO edustaa mannermaista demokraattista perinnettä ja eetosta, jossa oikeus ei ole eikä sen kuulukaan olla yhteiskunnallisesti aktiivinen.
– Tuomarit ovat pyrkineet toimimaan nimettöminä lainsäädännön soveltajina – vaikka toki KKO on vaikuttanut oikeudenkäyttöön ja kehittänyt sitä erityisesti siviilioikeuden alueella. Viime vuosikymmeninä se on myös selvästi kehittynyt yhdeksi perus- ja ihmisoikeuksien ylimmistä tulkeista Suomessa.
Viime vuosikymmeninä korkein oikeus on kehittynyt yhdeksi perus- ja ihmisoikeuksien ylimmistä tulkeista Suomessa.
Yhteiskunnallinen kehitys on sen sijaan vaikuttanut vahvasti KKO:n asemaan ja toimintaan. Erityisesti sotien välinen oikeistoradikalismi koetteli paljon suomalaista oikeusvaltiollisuutta, joka oli siihen aikaan vielä rakenteilla niin meillä kuin muuallakin. KKO oli vielä sota-aikanakin selkeästi valkoinen tuomioistuin, mikä näkyi tuomioissa.
– Tietysti tuomioistuimissa suurin osa asioista hoidetaan rutiinilla, eikä oikeusvaltion puute tarkoittanut, että kaikkia asioita olisi politisoitu tai että olisi ollut laajamittaista korruptiota. Kovalla poliittisella paineella oli kuitenkin merkitystä selkeästi poliittisissa jutuissa, Pihlajamäki sanoo.
Oikeusvaltio vakiintuu
Sodan jälkeen sopeuduttiin jyrkästi muuttuneeseen poliittiseen tilanteeseen ilman takinkääntöjä: henkilöstö vaihtui vain luonnollista tietä ja tarjosi selkeän jatkumon.
– Se kertoo nuoren oikeusvaltion kestämisestä. Ja sodanjälkeisessä Euroopassa oli poikkeuksellista sekin, että 1918 hallitusmuoto oli edelleen käytössä.
Suomalainen yhteiskunta joutui kuitenkin taipumaan sotasyyllisyysoikeudenkäyntiin, jossa maan sodanaikaiselle johdolle jaettiin taannehtivia tuomioita, ja josta vastanneen erityistuomioistuimen tuomareina joutuivat virkansa puolesta toimimaan KKO:n presidentit.
– Oikeusvaltion rakentaminen pääsi kunnolla käyntiin vasta 1950-luvulla, jolloin poliittiset paineet olivat poistuneet ja tuomioistuimilla oli aikaa hioa doktriineitaan. Historioitsijalle 1950-luku näyttäytyy tylsänä ajanjaksona, jolloin ei tapahdu mitään ja jossa kansainväliset yhteydet ovat ohuimmillaan myös oikeustieteessä.
1960- ja 1970-lukujen vilkas kehitys heijastui oikeusistuimiin voimakkaasti uusiutuvan lainsäädännön kautta: luotiin sosiaalivaltion rakenteet, käynnistettiin rikoslain uusiminen ja tehtiin tietoista kriminaalipolitiikkaa.
– KKO:n painoarvoa nosti huomattavasti vuoden 1980 uudistus, jossa se keskittyi ennakkotapauksiin merkittävästi aikaisempaa enemmän. Muutos tuli juristikunnalle yllätyksenä ja herätti myös vastustusta.
Samoihin aikoihin sattumalta tapahtunut tietotekniikan yleistyminen ja Finnlex-järjestelmän käyttöönotto vahvistivat vielä osaltaan KKO:n asemaa, kun aikaisempaa perustellummat ja harkitummat ennakkopäätökset alkoivat levitä kentällä entistä kattavammin.
Oikeusvaltion rakentaminen pääsi kunnolla käyntiin vasta 1950-luvulla.
– Viimeinen iso KKO:n toimintaan ja asemaan vaikuttanut ulkopuolinen muutosajuri on ollut 1980-luvun lopussa käynnistynyt yhteiskunnan raju kansainvälistyminen – ennen kaikkea EU-lainsäädäntö ja kansainväliset ihmisoikeussopimukset. Tänään ne näkyvät KKO:n tuomioissakin todellisena osana argumentointia.
Laillisuuden taustavaikuttajana
Korkeimman hallinto-oikeuden 100-vuotisjuhlakirjan pääkirjoittaja OTT Markus Kari käyttää KHO:sta nimitystä oikeusvaltiotuomioistuin, sillä se on tarjonnut mekanismin yksilön ja virkamiesten erimielisyyksien ratkomiseen riippumattomalla ja puolueettomalla tavalla ja kansalaisille keinon haastaa viranomaistoimintaa.
Toimintansa aikana KHO on tehnyt 470 000 ratkaisua, jotka kaikki ovat jättäneet jälkensä julkishallintoon.
– Massa tuo merkityksen. KHO on pystynyt pysyttelemään laillisuudessa ja lain kirjaimessa ja onnistunut sulkemaan poliittiset vaikutteet ratkaisutoimintansa ulkopuolelle. Sen toiminta ei ole ollut näkyvää ja värikästä vaan taustalla vaikuttamista, Kari kuvaa KHO:n toimintaa.
Tulkinta työväenjärjestöjen oikeutta julkisiin huveihin käsitelleestä oikeustapauksesta 1925.
– KHO:n juttujen näkökulma on usein ollut viranomaisen päätöksen kanssa eri mieltä olevan tavallisen kansalaisen tasolla. Käsiteltävät asiat voivat olla lähes mitä tahansa inhimillistä, kuten sosiaaliasiat lastensuojelusta vammaispalveluun ja toimeentulotukeen, ympäristö- ja maankäyttöasiat, ulkomaalaisasiat, verot, hankinta- ja kilpailuasiat.
KHO on myös oikeuspoliittinen toimija, joka on ratkaisujen lisäksi antanut satoja lausuntoja ja tehnyt liki sata esitystä lainsäädännölliseen toimeen ryhtymisestä.
– KHO on johdonmukaisesti keskittynyt hallintolainkäytön kehittämiseen ja hallinto-oikeuksien nostamiseen riippumattomiksi ja itsenäisiksi tuomioistuimiksi. Laillisuuskontrollin tason nostaminen on ollut selvästi tämän toiminnan punainen lanka.
Tehokas myös sekasorron aikoina
Ulkopuolisen yhteiskunnan vaikutus KHO:n toimintaan on näkynyt etenkin käsiteltävien juttujen painottumisessa kulloinkin yhteiskunnassa ajankohtaisiin kysymyksiin.
– KHO:n DNA:ssa on mukana ståhlbergilainen oikeusvaltiollisuuden ja lainmukaisuuden henki, joka ei antanut periksi myöskään ensimmäisen tasavallan oikeistoradikalismin aikana. KHO esimerkiksi piti kiinni työväenyhdistyksien laillisesta oikeudesta järjestää tansseja ja iltamia hallitusvallan antamista kielloista ja kommunismisyytöksistä huolimatta.
KHO on johdonmukaisesti keskittynyt hallintolainkäytön kehittämiseen ja hallinto-oikeuksien nostamiseen riippumattomiksi ja itsenäisiksi tuomioistuimiksi.
Kari pitää myös hämmästyttävänä, kuinka tehokkaasti KHO jatkoi ratkaisujen tuottamista sotavuosina ja sodanjälkeisen sekasorron keskellä.
– Kun sodan jälkeen alettiin rakentaa hyvinvointivaltiota ja laajentaa julkisen hallinnon tehtäviä, se näkyi vahvasti KHO:ssa, jonne uuteen lainsäädäntöön liittyvät konfliktit viime kädessä saapuivat. Juttutyyppien muuttumisen ohella kehitys on merkinnyt jatkuvaa kamppailua käsittelyaikojen pitämiseksi aisoissa, Kari sanoo.
– Viimeiset isot toimintaympäristön muutokset ovat tulleet eurooppaoikeuden nousun, ihmisoikeuksien merkityksen kasvun sekä talouden sääntelymallien muuttumisen myötä. Juttutyyppien ja tulkittavan oikeuden muutoksista huolimatta itse ratkaisuprosessi on pitkälti samanlainen kuin 100 vuotta sitten – ja oikeusvaltio edelleen tuomioistuimelle tärkeä.
Jutun kuvituksen ovat KHO:n juhlakirjasta, jossa valokuvaaja Juuso Westerlund tulkitsee valokuvataiteen keinoin tuomioistuimen satavuotisen historian varrelta valittuja oikeustapauksia.
