”Selkeytyksellä” ojasta allikkoon?

Raivoisaa riitelyä aiheuttanut esitutkinta-aineistojen salaaminen on saamassa ratkaisunsa. Hallitus on antanut eduskunnalle ehdotuksen, jolla julkisuuslakia muutettaisiin tältä osin.

Julkilausuttuja tavoitteita on kaksi. Ensinnäkin tarkoitus olisi tehdä laista selkeämpi. Toiseksi tarkoitus on lisätä esitutkinta-aineistojen sekä niihin liittyvien viranomaispäätösten yleisöjulkisuutta.

Saa nähdä, toteutuuko tavoitteista kumpikaan.

Lausuntopalautteen mukaan uudistus ei ainakaan lisää selkeyttä. Media on laajasti tätä mieltä, mutta mikä huolestuttavinta, poliisienkin lausunnoissa otaksutaan sekoilun jatkuvan. Ja nimenomaan poliisi näitä säännöksiä ensisijaisesti tulkitsisi.

Lausuntopalautteen mukaan uudistus ei ainakaan lisää selkeyttä.

Joistakin poliisien lausunnoista näkyy, ettei muutokseen ole minkäänlaista halua. Esimerkiksi Länsi-Uudenmaan poliisilaitos haluaa keskeyttää koko lakihankkeen.

”Kyse on keskeisesti yksityisyyden suojan heikentämisestä journalististen tarkoitusten vuoksi. Tätä ei voida pitää hyväksyttävänä lainsäädännön muuttamisen lähtökohtana”, poliisilaitos filosofoi.

Monien poliisilaitosten lausunnoista paistaa tuskastuminen Poliisihallituksen nykyiseen salailulinjaan. Uusia ideoitakin esitetään.

Esimerkiksi Lapin poliisilaitos ehdottaa, että loppulausuntomenettelyn yhteydessä asianosaisilta voisi kysyä kantaa siihen, onko heidän mielestään jotain salattavaa.

Poliisilaitoksen mukaan nykyinen käytäntö on johtanut ”lähes kategoriseen esitutkinta-aineistojen ja päätösten salaamiseen tavalla, joka varmuudella ei ole ollut lainsäätäjän tarkoitus eikä asianosaisten käsitys heidän yksityiselämäänsä loukkaavista tiedoista”.

Sekä poliisikunnasta että mediasta tulee ehdotus, jonka mukaan esitutkinta-aineistosta ja niihin liittyvistä päätöksistä salattaisiin vain arkaluonteiset yksityiselämään liittyvät tiedot.

Sekä poliisikunnasta että mediasta tulee ehdotus, jonka mukaan esitutkinta-aineistosta ja niihin liittyvistä päätöksistä salattaisiin vain arkaluonteiset yksityiselämään liittyvät tiedot. Tällöin sääntely vastaisi tuomioistuimissa noudatettavaa lakia.

Nyt eduskunnan käsittelyssä on selvästi mutkikkaampi rakennelma. Ehdotuksen mukaan salassapidosta rikosasioissa voitaisiin poiketa, jos tiedon antaminen on välttämätöntä asiasta tehdyn päätösten perusteiden ymmärtämiseksi eikä tietojen antaminen todennäköisesti aiheuttaisi rikosasiaan osalliselle henkilölle vahinkoa, merkittävää haittaa taikka ilman painavaa syytä kärsimystä.

Myös itse olen sitä mieltä, että olisi järkevintä salata yksityiselämään liittyvät tiedot vain, jos ne ovat arkaluonteisia. Ihmisillä on kohtalaisen yhtäläinen käsitys siitä, mikä on arkaluontoista. On järjetöntä käyttää viranomaisten resursseja sellaisten tietojen salaamiseen, joita edes asianosaiset eivät koe salaisiksi.

On järjetöntä käyttää viranomaisten resursseja sellaisten tietojen salaamiseen, joita edes asianosaiset eivät koe salaisiksi.

Joihinkin poliisien ja muidenkin tahojen lausuntoihin sisältyy yksi kiusallinen virheolettamus. Monen mielestä kaikki yksityiselämään liittyvät tiedot pitäisi voida salata, jos asiassa tehdään päätös syyttämättä jättämisestä tai tutkinnan lopettamisesta sillä perusteella, että rikosta ei ole tapahtunut.

Aika laajaa tuntuu olevan harhakuvitelma siitä, että viranomainen olisi aina oikeassa päätellessään, ettei rikosta ole tapahtunut.

Päätökset esitutkinnan toimittamatta jättämisestä, tutkinnan keskeyttämisestä tai syyttämättä jättämisestä ovat kuitenkin erittäin riskialttiita. Ne mahdollistavat hyväveli-suhmuroinnin. Korruptoituneissa maissa tiedetään hyvin, että tiettyihin ihmisiin kohdistuneet rikosilmoitukset eivät kerta kaikkiaan etene.

Siksi juuri nämä päätökset kaipaavat erityisen tiukkaa julkista kontrollia.

Kirjoittaja on oikeustoimittaja, Helsingin Sanomat, susanna.reinboth@hs.fi