Siellä missä lukijakin
Juristitausta on tärkeä henkinen selkänoja ja identiteettikysymys. Juristina on paljon helpompi ymmärtää lainsäädännön kokonaisuutta, ja myös yksityiskohtien merkitystä.
Oheiset ajatukset on poimittu Juristiuutisten ensimmäisestä podcastista, jossa haastattelin neljää juristitaustaista eurovaaliehdokasta. Podcast julkaistiin toukokuussa suoratoistopalveluissa, ja linkki sinne löytyy liiton sivuilta.
Ohjelmassa keskustelimme ehdokkaiden kanssa siitä, mitä juristitausta heille merkitsee poliittisina vaikuttajina. Miten juridinen koulutus- ja työtausta auttaa päätöksenteossa?
Podcast on esimerkki uudesta kanavasta Juristiuutisten sisältöjen tuotantoon. Selvitimme alkuvuodesta lukijakyselyillä toiveita lehden suhteen. Saimme toiveita siitä, että sisällöt tavoittaisivat lukijat nykyistä monipuolisemmin myös muualla kuin printissä. Ja kanaviahan nykyään riittää: printin ohella monet meistä seuraavat aktiivisesti somekanavia, videota, podcasteja…
Saimme toiveita siitä, että sisällöt tavoittaisivat lukijat nykyistä monipuolisemmin myös muualla kuin printissä.
Paino- ja jakelukustannusten vuoksi eri printtilehdet kolahtavat yhä harvempiin postilaatikoihin. Juristiuutiset ilmestyy prittinä myös ensi vuonna, mutta juristeille suunnattu sisältö tavoittaa sinut entistä vahvemmin myös muualta.
Ja aivan, emme usko, että lukijat haluavat etsimällä etsiä uusia kanavia, vaan sisällön on tultava vastaan siellä, missä valmiiksi vietät aikaasi. Olipa se nojatuoli ja siinä luetut printtilehdet – tai somekanavan feedi, jota seuraat muutoinkin.
Sisällön on tultava vastaan siellä, missä valmiiksi vietät aikaasi.
Journalistisessa sisällöntuotannossa olemme siis saman haasteen edessä kuin ehdokkaat vaaleissa. Lähdemme harvoin etsimällä etsimään ehdokasta ja selvittämään hänen vaaliteemojaan.
Kiinnostumme vaaliteemoista silloin, kun ne osataan tarjota meille kanavissa, joissa olemme valmiiksi.
Viestintäkanavien monipuolistuessa tavoitteemme pysyy ennallaan. Tuottamamme journalistinen sisältö tarjoaa ammatillista selkänojaa ja identiteetin vahvistusta.
Kirjoittaja on Juristiuutisten päätoimittaja, janne.laukkanen@juristiliitto.fi, @LaukkanenJanne