Silvia Korpisola on kolmannen vuoden oikeustieteen opiskelija Helsingin yliopiston Vaasan yksikössä, ja hän valmistuu ensi vuonna oikeusnotaariksi. Korpisola on harjoittelijana keskisuuressa asianajotoimistossa, ja takana on myös yksi aikaisempi harjoittelu. Vuonna 2023 hän toimii ainejärjestön varapuheenjohtajana ja ainejärjestölehden päätoimittajana.
Miksi valitsit oikeustieteen opinnot?
Olen aina pitänyt kirjoittamisesta ja tiedonhausta ja pohdin toimittajan uraa. Nautin myös ongelmien ratkaisemisesta, joten päädyin siihen, että oikeustieteen opinnot soveltuvat minulle parhaiten, sillä juristin työssä saa tehdä tätä kaikkea. Oikeustieteellisessä kiehtoo mahdollisuus jatkuvaan oppimiseen ja itsensä haastamiseen sekä koulussa että työelämässä.
Oikeustieteellisessä kiehtoo mahdollisuus jatkuvaan oppimiseen ja itsensä haastamiseen.
Olen nauttinut opintojen monipuolisuudesta. Olen myös viihtynyt harjoitteluissa asianajotoimistoissa, ja suunnitelmana on tulevaisuudessakin työskennellä asianajotoimistossa liikejuridiikan parissa.
Miksi hait mukaan Juristiuutisten toimitusneuvostoon?
Juristiuutiset on vahvistanut oikkari-identiteettiäni, ja haluan olla mukana vaikuttamassa sen sisältöön. Juristiuutiset on opiskelijoille yksi niistä tavoista, joilla liitto näkyy arkipäivässä, ja haluan saada opiskelijoiden ääntä kuuluviin.
Haluan saada opiskelijoiden ääntä kuuluviin.
Mikä on opiskelijaedustajan rooli toimitusneuvostossa?
Opiskelijaedustaja osallistuu toimitusneuvoston suunnittelukokouksiin ja tuo ideoinnissa esiin opiskelijoille ajankohtaisia ja kiinnostavia aiheita. Toivon saavani osallistua Juristiuutisten toimitusneuvostossa mielenkiintoisiin keskusteluihin ja nähdä, miten lehden tuotanto hoidetaan tällä skaalalla.
Minkälainen on sinun läheisin oikkariporukkasi?
Ainejärjestössäni Justuksessa vallitsee ”alla med” -henki. Pienehkössä ainejärjestössä kaikki otetaan mukaan ja hyväksytään juuri sellaisina kuin he ovat, ja tunnen täten yhteenkuuluvuuden tunnetta kaikkien Vaasassa olevien kanssaopiskelijoideni kanssa.
Vaasassa opiskelevilla oikkareilla on tiivis yhteishenki, ja olen solminut hyviä ystävyyksiä monien eri ihmisten kanssa esimerkiksi vuosikurssista ja äidinkielestä riippumatta.
Pidän paljon työstäni ja opinnoistani – sitä jaksaa, kun nauttii siitä mitä tekee!
Miten pidät huolta omasta jaksamisestasi?
Priorisoin kiireisen arjen keskellä myös vapaa-aikaa. Menen mielelläni esimerkiksi pelaamaan tennistä ja rauhallisille iltakävelyille meren äärelle. Matkustan paljon sekä Suomessa että ulkomaille, maisemanvaihto virkistää. Pidän paljon työstäni ja opinnoistani – sitä jaksaa, kun nauttii siitä mitä tekee!