Slava Ukraini

Volodymyr Zelenskyin nousu Ukrainan presidentiksi ja kansakuntaa yhdistäväksi sodanjohtajaksi on huikea tarina.

Fiktio muuttui todellisuudeksi. Vuosina 2015–2019 esitettiin Ukrainan televisiossa erinomainen poliittinen satiiri ”Kansan palvelija”, joka on nyttemmin nähty myös YLE:n kanavilla. Se kertoo maansa korruptiota kritisoivasta historianopettajasta, josta tuli hänen oppilaansa salaa kuvaaman videon leviämisen myötä aluksi presidenttiehdokas ja sitten myös presidentti.

Zelenskyi oli presidenttiehdokkaana toki tunnettu tv-kasvo, mutta vaalikampanjakin painottui somevaikuttamiseen, kuten filmisarjassakin.

Myös Vladimir Putinin kerrotaan katsoneen ”Kansan palvelijaa”. Hänen on sanottu vakuuttuneen siitä, että Ukrainan valtio on vitsi ja sen presidentti pelle. Zelenskyi on tosin koulutukseltaan lakimies niin kuin Putinkin. Kummankin ura kertoo siitä, että lakimies voi toimia kovin monenlaisissa tehtävissä.

Zelenskyi on tosin koulutukseltaan lakimies niin kuin Putinkin. Kummankin ura kertoo siitä, että lakimies voi toimia kovin monenlaisissa tehtävissä.

Tv-sarjassa ruoditaan armottomasti Ukrainan korruptiota ja sen tuomaa tehottomuutta, jotka jäytävät yhteiskunnan perusteita ja kansalaisten elämää. Kaikki kynnelle kykenevät ottavat lahjuksia, vetävät välistä ja välttelevät veroja. Poliitikot ovat oligarkkien marionetteja, eikä oikeusvaltiosta ole tietoakaan.

Yhteiskunnan avoimuudesta on kuitenkin kertonut se, että tällaista suosittua sarjaa on voitu esittää Ukrainan televisiossa. Oma kysymyksensä on, onko Zelenskyi presidenttinä kyennyt toimimaan ennen sotaa roolihenkilönsä tavoin. Putinille televisiosarjan opetus on kuitenkin selvä: tauti ei saa tarttua. Tällaista ei pidä sallia Venäjällä – eikä ole sallittukaan.

Onko Zelenskyi presidenttinä kyennyt toimimaan ennen sotaa roolihenkilönsä tavoin.

Entä onko meillä opittavaa ”Kansan palvelijasta” ja muutenkin Ukrainan sodasta? Jättäessään presidentin tehtävän maaliskuussa 1937 P.E. Svinhufvud esitti poliittisena testamenttinaan sen, että ensin on rajat turvattava ja vasta sitten leipää levennettävä. Tällaiselle puheelle on takavuosikymmeninä naureskeltu mutta ei enää.

Entä suomalaisen yhteiskunnan toimintojen läpinäkyvyys, lainsäädännön taso ja kansalaisten lainkuuliaisuus? Nämä on todettu kansainvälisissä vertailuissa korkeatasoisiksi.

Jumiutuneita tottumuksia on kuitenkin vaikea kitkeä pois, jos ne ovat laajalti levinneitä ja tavallisten kansalaisten hyväksymiä. Sellainen on ollut pimeän työn teettäminen, jota on voitu onneksi suitsia positiivisin toimin helpottamalla toiminimen rekisteröintiä ja ottamalla käyttöön kotitalousvähennykset. Verojen välttely ja sosiaaliturvalla kikkailu eivät saa olla kansalaishyve.

Retorisena voidaan pitää sitä kysymystä, kumpi on tärkeämpi, hyvinvointivaltio vai laajasti käsitetty oikeusvaltio. ”Kansan palvelijan” sanomankin myötä vastaan, että oikeusvaltio on tärkeämpi.

Jos yhteiskunnan perustoiminnot eivät ole kohdallaan, rakentuvat hyvinvointivaltio ja sen taloudellinen perusta pidemmän päälle hiekalle.

Tämä ei ole takaperoista menneen maailman yövartijavaltion haikailua. Jos yhteiskunnan perustoiminnot eivät ole kohdallaan, rakentuvat hyvinvointivaltio ja sen taloudellinen perusta pidemmän päälle hiekalle. Oikeusvaltioon kuuluu olennaisesti sekin, että lakimiehet hoitavat luottamusta herättävällä tavalla heille kuuluvat viranomaistehtävät.

Kirjoittaja on siviilioikeuden professori (emeritus), Helsingin yliopisto, heikki.halila@helsinki.fi