Somen kaikukammio

Julkisen keskustelun taso on jatkuvan taivastelun kohteena. Sosiaalisessa mediassa tunne korvaa tiedon ja omalla kokemuksella on enemmän todistusvoimaa kuin kymmenillä tieteellisillä tutkimuksilla. Miten tähän on tultu?

Turha hämmästellä. Perinteinen media on ollut avittamassa harhaa, että jokainen mielipide olisi yhtä arvokas.

Vuosituhannan vaihteessa media alkoi viljellä tavishaastatteluja. Oli aihe mikä tahansa, juttuun käytiin hakemassa muutaman ensimmäisen vastaantulijan mielipiteet. Mikäpä siinä, jos kysymykset olisivat koskeneet tavallisten ihmisten arkipäiväisiä asioita. Kumpi maistuu paremmin, mansikka vai mustikka? Pitäisikö kouluvuoden alkaa vasta syyskuussa?

Kysymykset koskivat kuitenkin usein asioita, jotka olisivat vaatineet asiantuntijaltakin pohdiskelua ja perehtymistä.

Tavoite oli sinänsä hyvä. Media halusi laskeutua asiantuntijoiden, päättäjien ja virkamiesten korkeuksista tavallisten ihmisten tasolle ja lujittaa suhdettaan yleisöön.

Haastattelujen tarkoitus jäi kuitenkin usein epäselväksi. Olisihan se nyt ollutkin melkoinen onnenkantamoinen, jos joku kauppakassien kanssa yllätetty tavis olisi parin lauseen haastattelussa antanut avaimet vaikkapa kestävyysvajeen ratkaisemiseen.

Tavishaastattelut tasoittivat tietä uskomukselle, että mikä tahansa päähän juolahtanut ajatus on julkaisemisen arvoinen. Kun some sitten avasi radan jokaiselle oman elämänsä toimittajalle, pidäkkeitä ei enää ollut. Jos kerran rautatieaseman kulmilla sylkäistyllä ex tempore -mietelmällä pääsee valtakunnalliseen julkisuuteen, tuumailuja kannattaa varmaan julkaista somessakin.

Olen itsekin tehnyt joskus näitä vox pop -haastatteluja, mutten koskaan vapaaehtoisesti. Yhtään kuolematonta katuhaastattelua ei juuri nyt tule mieleen.

Haastattelen mieluummin asiantuntijoita, noita siunattuja ”kaiken maailman dosentteja”. Kun juttelee itseään viisaampien kanssa, saattaa jopa oivaltaa jotain. Tavishaastattelut toki avartavat paljon, kun kyse on asiasta, joka koskettaa juuri haastateltavan elämää.

Viisaus ei tietenkään riipu titteleistä. Oppinut voi erehtyä, eikä kirkas ajattelu vaadi akateemisia titteleitä. Somen ansiosta julkisuuteen nousee kaiken kuonan ohella myös tuoreita ja yllättäviä näkökulmia.

Keskustelua kuitenkin edistäisi se, että ihmiset ymmärtäisivät perusasiat. Esimerkiksi sen, että faktalla tarkoitetaan todistettavissa olevaa tosiasiaa eikä mitä tahansa huhua, teoriaa tai uskomusta, joka sopii omaan ajatusmaailmaan.

Some onkin tehnyt näkyväksi sen, kuinka pelottavan moni ihminen on valmis kiistämään tieteellisesti todistettuja asioita pelkän mutu-tiedon varassa. Evoluutioteorian, rokotusten hyötyjen tai ilmastonmuutoksen kiistämisen perusteeksi riittää oma vakaumus tai kokemus. Somen kaikukammio vahvistaa harhaa, että nämä asiat olisivat aidosti kiistanalaisia.

Jännä nähdä, mihin kaikki johtaa. Vielä jokin aika sitten olisin pitänyt mahdottomana, että akateemisesti koulutettu kreationisti voisi olla eduskunnan sivistysvaliokunnan jäsen. Ei näköjään ole. Kreationisti voi pyrkiä jopa presidentiksi.

Siinäpä miettimistä  koulutuksestaan ylpeilevälle 100-vuotiaalle Suomelle.