Espoon käräjäoikeuden tuomari ja sovittelija Antti Heikinheimo on suomalaisen sovittelukulttuurin tienraivaaja.
– Asianajajaliitto otti vuonna 1999 sovintomenettelyn teema-alueeksi. Silloin perustettiin Asianajajaliiton sovitteluvaliokunta, Heikinheimo muistelee sovittelutoiminnan alkutaipaleita.
Asianajajaliitto alkoi kouluttaa omia jäseniään hyödyntämään sovittelua. Sovittelulaki tuli voimaan vuoden 2006 alussa. Tässä vaiheessa myös käräjätuomareita alettiin kouluttaa sovittelun piiriin.
Tätä ennen oli jo voimassa laki rikos- ja riita-asioiden sovittelusta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) organisoi käytännön toimeenpanoa.
Tuomioistuinsovitteluun tulee riita-asioita, esimerkiksi huoltajuusriitoja ja yritysten välisiä riitoja. Tuomioistuinsovittelujen määrä on kasvanut parin viime vuoden aikana nopeasti.
Tuomioistuinsovittelujen määrä on kasvanut parin viime vuoden aikana nopeasti.
THL:n alainen sovittelu hoidetaan kaupunkien sovittelutoimistoissa. Nämä sovittelut ovat pääasiassa pieniä rikosasioita, joissa vastaajana on yleensä nuori tekijä. Esimerkiksi Helsingissä kaikki alle 18-vuotiaiden tekemät rikokset viedään ensin sovitteluun.
Yksi keskeinen syy tuoda sovittelu Suomeen oli oikeudenkäyntien kalleus.
Sovittelun ja lainkäytön erilainen logiikka
Sovittelu eroaa välimiesmenettelystä ja oikeudenkäynnistä siinä, ettei se ole lainkäyttöä. Sovittelu on konfliktinratkaisumenetelmä, jolla pyritään etsimään riitaan ratkaisua, joka on molemmille osapuolille parempi kuin riidan jatkuminen.
Sovittelu eroaa välimiesmenettelystä ja oikeudenkäynnistä siinä, ettei se ole lainkäyttöä.
Oikeudenkäynnissä kyse on lain tulkinnasta ja näytön arvioinnista. Oikeus antaa päätöksen, mitä lainkohtaa pitää soveltaa ja miten sitä sovelletaan sen näytön perusteella, mitä oikeuteen on tuotu. Fokus on menneisyydessä.
– Sovitteluratkaisu on usein aivan erilainen kuin se, johon lakiin perustuvalla välimiesmenettelyllä tai oikeudenkäynnillä mahdollisesti päästäisiin. Sovittelussa fokus on siinä, millaisen ratkaisun kanssa osapuolet voivat elää. Puhutaan osapuolten intresseistä: miten sovinto vaikuttaa esimerkiksi liiketoimintaan tai lapsen hyvinvointiin tulevaisuudessa.
Sovittelu on Heikinheimon mukaan hyvin erilaista kuin lainkäyttö ja vaatii siksi juristilta erilaista ymmärrystä ja kykyä omaksua erilainen toimintatapa.
– Päämiesten eli riidan osapuolten näkemysten merkitys on sovittelussa huomattavasti suurempi kuin oikeudenkäynnissä. Asianosaiset tuntevat omat tarpeensa ja intressinsä. Jos esimerkiksi kaksi yritystä riitelee keskenään, ne tietävät, miten mahdollisesti parin vuoden päästä tuleva parin sadantuhannen korvaussumma vaikuttaa niiden kassavirtaan. Tarkoittaako se konkurssia? Onko riskinottokykyä? Onko aikaa käydä oikeudenkäyntiä vai olisiko parempi hoitaa asia pois sovittelulla? Tällaisessa tilanteessa puhumme sovittelun aikana konfliktin diagnoosista, analyysista, osapuolten riskinottokyvystä ja monista muista intresseistä, Heikinheimo avaa.
Päämiesten eli riidan osapuolten näkemysten merkitys on sovittelussa huomattavasti suurempi kuin oikeudenkäynnissä.
Sovittelussa hometaloja ja huoltajuusriitoja
Asunnon osto on yksi suurimmista yksityisen ihmisen taloudellisen riskin sisältävistä päätöksistä. Varsinkin jos kyseessä on puurakenteinen rintamamiestalo, jota mainostetaan ”remontoijan unelmakohteena”.
Nuoret hyvätuloiset ihmiset ottavat helposti riskin, joka ylittää heidän rajansa. Kun riski toteutuu, ollaan helposti käräjäoikeudessa. Oikeudenkäynti sisältää puolestaan omat riskinsä. Näitä asioita pohditaan sovittelun aikana: pitäisikö riskiä hallita sovinnon avulla niin, että elämä saadaan järjestykseen.
– Hometaloriita on tyypillinen riita, joka pitäisi aina sovitella, koska se on suuri riski sekä kantajalle että vastaajalle. Tavallisella ihmisellä ei ole yleensä resursseja käydä tällaista riitaa, Heikinheimo sanoo.
Hometaloriita on tyypillinen riita, joka pitäisi aina sovitella, koska se on suuri riski sekä kantajalle että vastaajalle.
Huoltoriidat ovat toinen tyypillinen tapaus. Vanhemmat tietävät, mitkä ovat heidän toimintatapansa ja lapsen tarpeet. Sovittelussa he eivät luovuta päätöksentekoaan tuomioistuimelle.
– Miten minä, vanha gubbe, voisin tietää, miten jonkun yksittäisen lapsen hoito pitäisi järjestää. Minä en tunne lasta ja vanhempien elämäntilannetta. Minä voin sen sijaan sovittelijana auttaa heitä ymmärtämään ja keskustelemalla ratkaisemaan, mikä heille on mahdollista ja lapsen edun mukaista.
Sovittelussa on kyse parato-optimaalisuudesta eli ratkaisusta, jossa kukin saa mahdollisimman paljon sitä, mitä arvostaa ja mitä tarvitsee. Oikeudenkäynnissä syntyvä ratkaisu toteuttaa monasti huonosti tällaista ajattelua.
– Sovittelu sopii hyvin tilanteisiin, joissa kummallakaan osapuolella ei ole varoja eikä aikaa käytettävissä pitkiin oikeudenkäynteihin.
Sovittelu sopii hyvin tilanteisiin, joissa kummallakaan osapuolella ei ole varoja eikä aikaa käytettävissä pitkiin oikeudenkäynteihin.
Sovittelu osaksi tuomioistuinten arkea
Sovittelun käyttö vaihtelee eri käräjäoikeuksissa. Esimerkiksi Espoossa ja Oulussa on Heikinheimon mukaan edetty hyvin. Sovittelujen määrät ovat kasvaneet tasaisesti, kun sekä asianajajat että tuomarit ovat ottaneet sovittelun työkalupakkiinsa.
– On hienoa nähdä, että sovittelun kulttuuri vakiintuu osaksi suomalaista konfliktienratkaisua.
Oikeustieteelliseen koulutukseen sovittelu on tullut hiljalleen osaksi prosessioikeuden koulutusta.
– Kyseessä on erilainen kulttuuri kuin se, johon juristeja on perinteisesti opetettu. Sovittelu muuttaa meidän konfliktinratkaisukulttuuriamme hiljalleen.
Oikeustieteelliseen koulutukseen sovittelu on tullut hiljalleen osaksi prosessioikeuden koulutusta.
Oikeusistuimissa sovittelu lähtee yleensä liikkeelle tuomarin ehdotuksesta. Näin tapahtuu silloin, kun tuomari näkee haastehakemuksesta, että asia sopii hyvin sovitteluun. Tuomari ottaa yhteyden molempien osapuolten asiamiehiin, joiden pitää hyväksyä sovittelumenettely.
Toinen tie on se, että jommankumman tai molempien osapuolten asiamiehet hakevat sovittelua yhdessä sovitteluhakemuksella.
– Viime vuonna meillä oli Espoon käräjäoikeudessa 150 sovittelua varsinaisissa riita-asioissa. Näistä vain kolme tuli vireille sovitteluhakemuksella. Tämä osoittaa, että sovittelukulttuuri ei ole vielä kovin kehittynyttä. Sovitteluhakemuksen tekeminen olisi todella nopeaa, halpaa ja helppoa, ja asiankäsittely todennäköisesti menisi huomattavasti nopeammin.