Stressaavaa mutta palkitsevaa työtä

Jatkuva henkilöstöresurssien supistuminen ja juttujen haasteellisuuden kasvaminen on yhtälö, joka ei ole voinut olla vaikuttamatta negatiivisesti tuomareiden ja esittelijöiden työhön. Riku Perhoniemen ja Jari Hakasen tuoreesta tutkimuksesta ilmenee, että tuomarit ja esittelijät kokivatkin työnsä yleisissä tuomioistuimissa pääsääntöisesti stressaavaksi mutta kaikesta huolimatta palkitsevaksi.

Aikaisemmin tuomareiden ja esittelijöiden työhyvinvointia on selvitetty melko kapea-alaisilla työtyytyväisyyskyselyillä, joissa tutkittiin henkilökunnan tyytyväisyyttä työhön, työoloihin ja työilmapiiriin. Suppeiden kyselyjen tulokset kuitenkin vahvistivat tarvetta selvittää tuomareiden ja esittelijöiden työhyvinvoinnin tilaa perusteellisemmin. Nyt tehty kysely lähetettiin tuomareille ja esittelijöille syksyllä 2009.

– Työuupumuksen ja stressikokemusten yleisyys vastasi siinä mielessä odotuksia, että tiedossa on ollut viime vuosina yhtäaikaisesti tapahtuneet henkilöstöresurssien väheneminen ja monimutkaisten sekä suurten juttujen lisääntyminen, Työterveyslaitoksen vanhempi tutkija Jari Hakanen kertoo.

Perhoniemen ja Hakasen mielestä “Tuomareiden ja esittelijöiden työhyvinvointi yleisissä tuomioistuimissa 2009” -tutkimuksen päätulokset kertovat kuormittumisen arkipäiväisyydestä. Ongelmista huolimatta tutkimus tuo esille myös tuomarien ja esittelijöiden myönteisen uppoutumisen ja omistautumisen työhön.

Työn imu keskimääräistä korkeampi

Sekä stressioireilu että lievä työuupumus olivat tuomareilla yleisempiä muihin ylempiin toimihenkilöihin verrattuna.

– Vaikka kuormittuneisuus työssä oli verrattain yleistä, moni tuomari koki työssään samalla työn imua. Tämä vahvistaa kuvaa tuomarin työstä toisaalta kuormittavana ja toisaalta palkitsevana, Hakanen huomauttaa.

Erityisesti esittelijöillä ilmeni runsaasti työuupumusoireita kuten väsymystä ja kyynisyyttä. Esittelijät olivat myös tuomareita tyytymättömämpiä työhönsä. Toisaalta esittelijät kokivat tuomareiden tavoin omistautumista ja uppoutumista työhönsä, ja lisäksi he arvioivat terveytensä ja työkykynsä tuomareita paremmiksi.

– Erityispiirteenä sekä tuomarien että esittelijöiden työssä voidaan pitää sitä, että työ samanaikaisesti vaatii paljon, mutta se koetaan merkitykselliseksi. Työtä on määrällisesti erittäin paljon ja aikapaineet ovat kovia. Lisäksi työ on sisällöllisesti hyvin vaativaa ja vastuullista, mikä lisää työn kuormittavuutta, Työterveyslaitoksen tutkija Riku Perhoniemi tiivistää.

– Toisena erityispiirteenä voidaan pitää työn rajattomuutta, mikä näkyy muun muassa työn ja vapaa-ajan sekoittumisena sekä melko usein myös työskentelynä sairaana, Perhoniemi jatkaa.

Hakanen kertoo, että tutkimustulosten mukaan 16 prosenttia tuomareista ja esittelijöistä koki leipiintymistä työssään. Hänen mukaansa luku on selvästi vähemmän kuin väestössä yleensä (25 prosenttia).

– Tuomareissa ja esittelijöissä olikin jonkin verran suomalaista työväestöä enemmän niitä, joiden työn imun taso oli keskimääräistä korkeampi. Erityisesti he olivat omistautuneita työhönsä eli kokivat työnsä merkitykselliseksi ja inspiroivaksi ja olivat ylpeitä siitä. Lisäksi he kokivat erityisen paljon uppoutumisen iloa työssään. Tarmokkuuden ja energisyyden osalta he olivat suomalaista keskitasoa. Eli työn rasitustekijöistä huolimatta tuomioistuimissa koetaan myös aitoa innostusta työssä, Hakanen kiteyttää.

Helsingissä ja Rovaniemellä tyytymättömimpiä

Tutkijat saivat Helsingin ja Rovaniemen hovioikeuspiirien käräjäoikeuksista sekä Helsingin, Rovaniemen ja Vaasan hovioikeuksista kielteisimmät palautteet työntekijöiden työoloista ja hyvinvoinnista.

– Eroja hyvinvoinnissa selittävät osin kokemukset työoloista (esimerkiksi työmäärä, ruuhkautumiset, työilmapiirin puutteet). Nämä alueelliset erot käräjäoikeuksien ja hovioikeuksien välillä vastasivat myös osin aiemmin tiedossa olleita objektiivisempia asiamäärien, siirtymien ja käsittelyaikojen alueellisia kehitystrendejä, Perhoniemi täsmentää.

Tutkijat huomauttavat, ettei alueita pidä kuitenkaan verrata liian suoraviivaisesti keskenään ja monien työn piirteiden osalta kokemukset olivat enemmän yhtäläisiä kuin erilaisia.

– Erot työoloarvioissa riippuivat monesti sekä toimenkuvasta että oikeusasteesta. Toisin sanoen joillakin työolojen osa-alueilla erot näkyvät selvimmin oikeusasteiden välillä, joillakin taas tuomareiden ja esittelijöiden välillä, Hakanen vertailee.

Perhoniemi ja Hakanen suostuvat kuitenkin nostamaan esille joitakin yleispäteviä työhyvinvointia heikentäviä tekijöitä. Oikeusasteista korkeimmassa oikeudessa tietotekniikan puutteita pidettiin kaikkein ongelmallisimpana. Hovioikeuksissa korostuivat kokemukset työn hyvin suuresta määrästä, kiireestä ja ruuhkautumisia aiheuttavasta työmäärän epätasaisuudesta. Käräjäoikeuden tuomareilla korostui puolestaan epävarmuus työn sisällön muuttumisesta tulevaisuudessa, mikä varmasti liittyi osittain käräjäoikeusuudistukseen.

Esimiehiltä kaivattiin enemmän palautetta

Tuomareista ja esittelijöistä vain puolet koki, että heillä oli työtä tehdessään mahdollisuuksia arvioida, kuinka hyvin he suoriutuivat työssään. Ongelmallisena pidettiin sitä, että vain harva sai palautetta esimiehiltä.

– Palautteen puute oli kielteisessä yhteydessä työn imun kokemuksiin ja se lisäsi työuupumuksen riskiä. Lisäksi myös työn sosiaaliset voimavarat, tuki ja ystävällisyys työtovereilta, työpaikan ilmapiiri ja yhteisöllisyys sekä oikeudenmukaisuuden kokemukset, ylläpitivät työn imua ja vähensivät työuupumusriskiä, Hakanen havainnoi.

Stressin kokemukset ja työuupumus olivat yleisempiä naisilla. Vastaavat sukupuolierot on havaittu monissa aiemmissa eri ammattialojen työhyvinvointitutkimuksissa.

Tutkimuksessa ilmenee, että yksi keskeinen puute on aivan riittämätön aika kouluttautumiseen.

– Ongelman ratkomiseen on varmasti syytä panostaa ammatillisen osaamisen tason varmistamiseksi myös tulevaisuudessa, Perhoniemi esittää.

Keskeisiä haasteita ovat lisäksi esimiesten tukeminen päivittäisessä työssään esimerkiksi työnohjausta ja henkilöstöjohtamista kehittämällä.

– Jatkotoimia suunnitellaan yhdessä tuomioistuinten kanssa. On tärkeää, ettei tutkimus jää pelkäksi selvitykseksi, vaan että sen pohjalta eri tuomioistuimissa ryhdytään toimiin kullekin tuomioistuimelle osuvimpien hyvinvointia ylläpitävien ja edistävien toimenpiteiden käynnistämiseksi. Ne voisivat koskea vaikkapa esimiesten ja henkilöstön kouluttamista työhyvinvointiasioissa, Hakanen korostaa.

 

Tutkijoiden suosituksia työssäjaksamiseen

Jari Hakanen ja Riku Perhoniemi tiivistävät tuomareiden ja esittelijöiden työssäjaksamisen kolmeen yleispätevään suositukseen:
• Seuraa omaa hyvinvointiasi ja sen kehittymistä.
• Huolehdi riittävästä palautumisesta vapaa-ajalla.
• Ota sairaana ja vapaa-ajalla työskentely omaan hallintaasi.

Lisäksi tutkijat suosittelevat työpaikoille seuraavia ohjeita:
• Työn kuormitustekijöiden ja voimavarojen tunnistaminen ja käsittely muun muassa koulutuksen, vertausryhmien ja työnohjauksen keinoin
• Osaamisen ja ammatillisen kehittymisen turvaaminen
• Palautetta työsuorituksesta ja kannustusta
• Monipuolista johtamiskoulutusta ja tuomarinkoulutusta tuomioistuimiin
• Työn sosiaaliset voimavarat entistä parempaan käyttöön tuomioistuimissa
• Työyhteisöissä ilmenevään sanalliseen väkivaltaan on puututtava ja asiakkaiden henkiseen väkivaltaan on oltava käsittelymahdollisuuksia
• Määräaikaisille tieto virkasuhteen jatkosta riittävän aikaisin
• Tietotekniset ongelmat olisi saatava ratkaistuksi.

 

Työtovereiden apu lisää työhyvinvointia

Rikosseuraamusalalla organisatoriset muutokset koettiin yleisesti työhyvinvointia koetteleviksi tekijöiksi. Asia ilmenee tuoreessa Tampereen yliopiston Työelämän tutkimuskeskuksen toteuttamassa kysely- ja haastattelututkimuksessa ”Naisten ja miesten työhyvinvointi ja tasa-arvo rikosseuraamusalalla”.

Tutkimusaineisto kerättiin keväällä 2009 silloisen organisaation mukaisesti Rikosseuraamusviraston, Kriminaalihuoltolaitoksen ja Vankeinhoitolaitoksen henkilöstöltä.

Erityisesti vankeinhoidossa koettiin, että työtehtävät ja työntekijöiden määrä eivät kohtaa. Jatkuva kiire nakersi varsinkin naisten antaman palautteen perusteella työhyvinvointia.

Tutkimuksessa ilmenee, että etenkin vankeinhoidossa tai rikosseuraamusvirastossa työskentelevät naiset pitivät myös palkkausta epäoikeudenmukaisena.

Lisäksi työpaikkakiusaaminen ja ahdistelu sekä sukupuolinen häirintä olivat valitettavan tuttu ilmiö naisille.

Yhdyskuntaseuraamustoimistoissa työskentelevät olivat sen sijaan kautta linjan tyytyväisimpiä tasa-arvon toteutumisessa työpaikoillansa. Kaikki tutkimukseen osallistuneet ammattiryhmät pitivät työtovereilta saatua apua myönteisenä kokemuksena.

Ala on ollut suurten organisaatiomuutosten kourissa jo useamman vuoden ajan, joten tutkimuksen toivotaan antavan välineitä organisaatioiden kehittämiselle.

Tutkimuksen tekivät Hanna-Leena Autio, Minna Leinonen, Risto Nikkanen, Katri Otonkorpi-Lehtoranta, Sannu Syrjä ja Katja Uosukainen.