Kenelle yhdistys on tarkoitettu?
Varsinaiseksi jäseneksi voi liittyä, jos on suorittanut oikeustieteen maisterin tai kandidaatin tutkinnon tai siihen rinnastettavan tutkinnon Suomessa. Myös ulkomailla vastaavan tutkinnon suorittanut henkilö voidaan hyväksyä.
Lisäksi muun tutkinnon suorittaneen tutkijan on mahdollista päästä varsinaiseksi jäseneksi, jos hän on osoittanut toiminnallaan edistävänsä yhdistyksen tarkoitusperiä. Meillä on jäseninä enenevässä määrin myös oikeustieteen ylioppilaita ja lisäksi 18 itsenäistä paikallisosastojäsentä eri puolilta Suomea.
Millaista toiminta on?
Kuukausikokouksissamme kerromme ajankohtaisista aiheista sekä tieteen että käytännön näkökulmasta. Välillä on Tieteiden talossa tupa täysi, ja tilaisuuksia voi seurata myös muualta verkossa. Vuosittainen päätapahtuma on Oikeuskulttuurin päivä aina loppuvuodesta.
Opiskelijajäseniin panostamme esimerkiksi tukemalla heidän joukkueitaan kansainvälisissä oikeustapauskilpailuissa. Julkaisemme Lakimies-aikakauskirjaa niin painettuna kuin sähköisenä. Ja pidämme yllä oikeustieteen termitietokantaa verkossa – olemme siis avoimia myös suurelle yleisölle ja oikeusyhteisölle laajasti ottaen.
Meillä pääsee verkostoitumaan sellaisten juristien kanssa, jotka eivät välttämättä edusta samaa lakimieskenttää.
Mitä Suomalaiseen Lakimiesyhdistykseen kuuluminen antaa jäsenelle?
Meillä pääsee mukaan alan ihan vanhimmasta päästä olevaan yhdistykseen ja samalla verkostoitumaan sellaisten juristien kanssa, jotka eivät välttämättä edusta samaa lakimieskenttää.
Paljon tutkimus- ja muuta tietoa: rahoitamme tutkimusta vuosittain runsaan 12 henkilötyövuoden edestä. Myönnämme monia apurahoja esimerkiksi post doc- ja väitöstutkimuksiin. Ja saavathan jäsenet selviä alennuksia yhdistyksen julkaisuista – uusille jäsenille on lisäksi luvassa lahjakirja.
Miten toimintaan pääsee mukaan?
Jäseneksi pääsee helposti lakimiesyhdistys.fi-sivuston kautta. Etusivulta kun klikkaa Jäsenyys ja Liity jäseneksi, löytää liittymislomakkeen. Myös toimistolle voi soittaa, autamme tarvittaessa hakemisessa. Jäsenhaut käsitellään hallituksen kokouksissa.
Antimme on aivan ajan hermolla: koulutus ja tiedon jakaminen, substanssi ja tematiikka ovat tätä päivää.
Terveiset jäsenyydestä kiinnostuneelle
Meillä pääset mukaan perinteikkääseen yhdistykseen, joka on tunnettu historiansa ja toimintansa kautta. Toimintamme on hyvin vakiintunutta, yhteydet tiedekuntiin ja professorikuntaan loistavat, apuraha- ja julkaisutoiminta hyvin vanhaa perua. Antimme on kuitenkin aivan ajan hermolla: koulutus ja tiedon jakaminen, substanssi ja tematiikka ovat tätä päivää. Kauttamme tutustut Suomen johtavien oikeustieteilijöiden tuotantoon.
Kysymyksiin vastasi Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen puheenjohtaja Pasi Pölönen