Suomi erotettiin Ruotsista ja liitettiin Venäjään 1809. Suomelle muutos merkitsi huomattavaa kulttuurista ja maantieteellistä muutosta. Venäjän keisarikunta piti sisällään satoja etnisiä ryhmiä, joilla oli oma kielensä ja kulttuurinsa. Venäjä ei ollut enemmistön kieli, vaikka se oli valtakunnan suurin kieli. Ylimmällä tasolla puhuttiin ranskaa ja se oli myös keisari Aleksanteri I:n kotikieli. Niinpä ranskasta tuli kieli, jolla hoidettiin Suomen ja Venäjän välisiä suhteita. Ruotsin vallan aikana valtakunnallinen keskushallinto oli sijainnut Tukholmassa. Venäjän suuruus ja monikansallisuus oli uusi kokemus suomalaisille, jotka olivat tottuneet Ruotsin kuninkaan ja valtiopäivien selkeään käskyvaltaan. Venäjä sen sijaan ei ollut yhtenäisvaltio. Sillä ei ollut perustuslakia eikä edustuksellista valtakoneistoa. Tämän vuoksi Suomikin sai pitää yhteiskuntarakenteensa ja siihen liittyvät laitokset, kuten muutkin aikaisemmin tai samaan aikaan vallatut alueet olivat saaneet tehdä. Mutta keskushallintotasolla Suomen ja Venäjän suhteet oli määriteltävä erikseen. Mietittävänä oli useita eri vaihtoehtoja kuten Pietariin hallitsevaan senaattiin perustettava osasto, joka olisi käsitellyt oikeusasiat. Muut asiat olisivat jääneet Baltian maiden mallin mukaan Suomessa olevalle siviilikuvernöörille. Baltian malli ei kuitenkaan soveltunut, koska Suomi oli ollut elimellinen osa Ruotsin hallintojärjestelmää eikä sillä ollut omia hallintoelimiä kuten Baltiassa.
Hallituskonseljin ohjesääntö – ensimmäinen oma lakimme Tästä syystä Suomeen syntyi oma- ja ainutlaatuinen hallintojärjestelmä. Keskeistä Suomen yhdistämisessä Venäjään oli, että maa liitettiin, mutta ei sulautettu keisarikuntaan. Suomeen tuotiin kylläkin venäläinen kenraalikuvernöörijärjestelmä. Poikkeava piirre oli se, että Suomeen luotiin sen lisäksi oma hallitus nimeltä hallituskonselji. Täten Venäjän imperiumissa vain Suomen kenraalikuvernööri oli ohjesäännöllä sidottu kollektiiviseen elimeen. Suomen ensimmäinen oma laki oli hallituskonseljin ohjesääntö. Sen keisari Aleksanteri I vahvisti 8.8.1809 käyttäen ranskaa. Hallituskonseljin nimi muutettiin vuonna 1816 Suomen senaatiksi. Hallituskonseljin ohjesäännön mukaan Suomen kansalaisista kokoonpantu hallituskonselji on Suomen hallitus, maan korkein virasto. Hallituskonseljiin tuli kaksi osastoa, talousosasto ja oikeusosasto. Konseljin puheenjohtajana toimi kenraalikuvernööri ja hänen poissa ollessaan vanhin jäsen. Konseljin 14 jäsentä olivat Suomen kansalaisia, puolet heistä aatelisia, puolet aatelittomia. Keisari nimitti heidät kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Ratkaisunsa hallituskonselji teki kollegiaalisesti keisarin nimissä. Hallituskonseljiin nimitettiin lisäksi prokuraattori, nykyisin oikeuskansleri. Asioiden valmistelua varten nimitettiin vähitellen erilaisia toimituskuntia, joiden jäsenistä alkoi muodostua Suomen ylin virkamiehistö.
Oikeusvalvonta osaksi hallituskonseljia Tänä vuonna juhlitaan myös Suomen oikeusvalvonnan 200-vuotisjuhlia, olivathan korkeimman oikeusvalvonnankin elimet olleet aikaisemmin Tukholmassa. Vuonna 1809 ne perustettiin osaksi hallituskonseljia. Korkein oikeus Korkein oikeus perustettiin Ruotsiin vuonna 1789. Kun Suomen valtioyhteys Ruotsiin katkesi vuonna 1809, korkeimman oikeuden tehtävät uskottiin hallituskonseljin (sittemmin senaatin) oikeusosastolle. Vuonna 1816 hallituskonseljin oikeusosasto muuttui senaatin oikeusosastoksi. Oikeusosasto valvoi oikeudenhoitoa ja toimi korkeimpana tuomioistuimena. Se ratkaisi kaikki siviili- ja rikosasiat, jotka olivat tulleet hovioikeuksista joko vedon tai valituksen tietä sekä tietyt virkasyytteet. Korkein hallinto-oikeus Ruotsin vuoden 1634 hallitusmuoto teki jo eroa yleisten tuomioistuinten ja hallintoviranomaisten välillä. Vuoden 1734 laki vahvisti lopullisesti eron hallinto-oikeudellisen lainkäytön ja yleisten tuomioistuinten välillä. Hallituskonseljin (sittemmin senaatin) talousosasto toimitti Suomessa myös korkeinta hallinto-oikeudellista lainkäyttöä niin sanotuilla valitusasioiden ratkaisuilla. Talousosastoon tuli valituksia keskusvirastojen, lääninhallitusten ja tuomiokapitulien hallintotoimista sekä niistä päätöksistä, joilla edellä mainitut viranomaiset ovat ratkaisseet niille tehtyjä valituksia. Oikeuskansleri Oikeuskanslerin virka on peräisin 1700-luvulta, jolloin Suomi oli Ruotsin valtakunnan osa. Ruotsin vallan aikaisen kuninkaallisen asiamiehen ja sittemmin oikeuskanslerin perinteitä ja tehtäviä jatkamaan perustettiin Suomen suuriruhtinaskuntaan vuonna 1809 prokuraattorin virka. Prokuraattori toimi kenraalikuvernöörin jälkeen maan korkeimpana hallinnon valvojana.
Itsenäistymisen jälkeen hallinto jatkui – nimet vaihdettiin
Suomen itsenäistyttyä vuonna 1917 keskushallinnon ja oikeuslaitoksen toiminta jatkui lähes ennallaan. Virastojen nimet vain vaihdettiin. Talousosastosta tuli valtioneuvosto ja korkein hallinto-oikeus, oikeusosastosta korkein oikeus, senaatin talousosaston varapuheenjohtajasta pääministeri, toimituskunnista ministeriöitä, senaattoreista ministereitä ja prokuraattorista oikeuskansleri.
