Toimintasektoreiden eriytyminen
Lakimiesliiton neljännen toimintavuosikymmenen aikana liiton kollektiivista edunvalvontaa ja taloudellista toimintaa lähdettiin viemään eri suuntiin. Jäsenetujen tuotanto ja liiketaloudellinen toiminta siirtyivät vähitellen erillisen osakeyhtiön Lakimiesliiton Kustannus Oy:n vastuulle, ja Lakimiesliiton tehtävät keskittyivät aiempaa vahvemmin kollektiivisen edunvalvonnan hoitamiseen.
1980-luvun alussa etujärjestöt alkoivat aktivoitua taloudellisesti, ja myös Lakimiesliiton taloudellinen toiminta kehittyi entisestään. Lopullisesti liiton taloudellinen toiminta eriytettiin vuonna 1983, jolloin Lakimiesliiton piirissä harjoitettu taloudellinen toiminta oli kokonaisuudessaan keskitetty kustannusyhtiölle.
Kollektiivisen edunvalvonnan kehitys
Toimintasektoreiden eriytymisen seurauksena liiton harjoittama kollektiivinen edunvalvonta korostui ja tehostui. Lakimiesliiton parissa suhtautuminen kollektiiviseen edunvalvontaan oli ristiriitaista. Liiton entinen puheenjohtaja Raimo Lehtinen totesi vuoden 1992 haastattelussa, että 70-luvun puolivälissä Lakimiesliitossa ilmeni vahvasti kahdenlaista henkeä: unioni- ja associaton-henkeä. Ratkaisevaa oli kuitenkin se, että tulopolitiikan seurauksena myös lakimiesten asema oli vahvemmin sidoksissa työmarkkinakentän kehitykseen.
Lakimiesten omien asenteiden lisäksi edunvalvonnan vahvistamisessa ilmeni muitakin ongelmia: Lakimiesliiton asema Akavassa oli heikentynyt Opettajien Ammattijärjestön (OAJ) liityttyä sen riveihin vuonna 1976. Opettajien myötä Akavasta muodostui entistä voimakkaampi työmarkkinajärjestö, ja opettajilla oli keskusjärjestössä melko hallitseva asema.
Lakimiesten heikko palkkakehitys työmarkkinoiden muutosten jälkeen kuitenkin aktivoi liittoa Akavan suuntaan. Merkittävä etappi saavutettiinkin kollektiivisen edunvalvonnan saralla vuonna 1982, kun Raimo Lehtinen valittiin Akavan puheenjohtajaksi.
Rovaniemen tiedekunta
Valta-osa työttömistä lakimiehistä oli vastavalmistuneita, alle 30-vuotiaita juristeja. Kun Rovaniemelle haluttiin 70-luvulla perustaa uusi oikeustieteellinen tiedekunta, Lakimiesliitto vastusti sitä. Liitossa oltiin huolestuneita lakimiesten kokonaistarjonnan kasvusta, ja koulutettujen määrän kasvaminen voisi tietää lisää työttömyyttä. Tiedekunnan perustamiseen vaikuttivat kuitenkin lisäksi aluepoliittiset syyt, sillä korkeakouluopetuksen alueellisia eroja haluttiin tasoittaa. Rovaniemen tiedekunta perustettiin vuonna 1979, ja vähitellen myös liiton asenteet sitä kohtaan lientyivät.
Organisaatiouudistus
70-luvun yhteiskunnallisten kansanvaltaisuusvaatimusten seurauksena myös Lakimiesliiton organisaatio uudistettiin. Mahdollisimman monet haluttiin saada osallistumaan yhteisistä asioista päättämiseen, ja vuonna 1982 toteutettiin organisaatiouudistus, jonka tavoitteena oli saada liitto paremmin työmarkkinatoimintaan soveltuvaksi.
Uudistuksen jälkeen liittokokous kokoontui vain kahden vuoden välein, kun aikaisemmin se oli kokoontunut kaksi kertaa vuodessa. Liittokokousten välisenä aikana päätäntävaltaa käytti liiton valtuuskunta, johon jäsenyhdistykset saivat kukin yhden jäsenen ja kaksi varajäsentä. Hallituksen valmistelueliminä toimi kuusi valiokuntaa niille vahvistetuissa puitteissa. Kukin hallituksen jäsen toimi valiokunnan puheenjohtajana. Näin toteutui niin sanottu ministerivastuu. Hallituksen tehtävänä oli puolestaan suorittaa tarvittavat valmistelutoimet liittokokouksia ja valtuuskunnan kokouksia varten, panna toimeen päätökset ja käyttää liiton työmarkkinaneuvotteluoikeutta.
Huoli yksityisen sektorin lakimiehistä
Vuonna 1982 kirjattiin myös ensi kertaa termi työtaistelu Lakimiesliiton sääntöihin. Työtaistelumahdollisuuden käyttöönotto herätti liitossa epäröintiä, koska sen pelättiin erkaannuttavan liittoon kuuluvia yksityisen sektorin lakimiehiä.
Lakimiesliiton merkitys julkisella ja yksityisellä sektorilla erosi muutenkin toisistaan. Ralf Heleniuksen 70-luvun tutkimuksen mukaan liiton jäsenistä enemmistö oli julkisella sektorilla töissä ja kuului nuorempiin ikäryhmiin. Jäsenyyden syyksi tutkimuksessa ilmoitettiin yleensä edunvalvonta.
Lakimiesliitto oli puun ja kuoren välissä – toisaalta oli vahvistettava enemmistön kannattamaa kollektiivista edunvalvontaa, toisaalta huolehdittava, etteivät yksityisen sektorin lakimiehet loitontuisi liitosta. Palkkojen jälkeenjääneisyys kertoi kuitenkin siitä, että virkaehtosopimusjärjestelmä oli etenkin ylempien virkamiesryhmien kannalta epäonnistunut. Perinteisimpien lakimiesvirkojen asema oli muuttunut, ja myös he joutuivat hiljalleen myöntämään kollektiivisen edunvalvonnan tarpeen.
- 1979: Työttömyyskassa perustettiin
- 1980: Erkki Ailio liiton puheenjohtajaksi
- 1981: Liisa Grönroos Lakimiesuutisten ensimmäiseksi erilliseksi päätoimittajaksi
- 1982: Lakimiesliiton organisaatiouudistus
Teksti: Alisa Kettunen ja Selja Tiilikainen
Kuva: Thinkstock
