Lakko jota ei koskaan tullut
Lakimiesliiton piirissä valmisteltiin vuonna 1985 lakkoa, jonka tarkoituksena oli nostaa seitsemänkymmenluvun jälkeen jääneet palkat oikealle tasolleen etenkin valtionsektorilla, jossa lakimiehet olivat keskeinen ryhmä. Lakkosuunnitelman keskiössä olivat tuomarit ja muut valtionhallinnon virkamiehet.
Lakimiesliiton valtuuskunta oli päättänyt hylätä valtion tarjouksen uudeksi virkaehtosopimukseksi maaliskuussa 1986. Tästä huolimatta Akavan hallitus sen Lakimiesliiton edustajaa myöten hyväksyi sopimuksen äänin 10–3, jolloin Lakimiesliitto menetti mahdollisuuden työtaisteluun kyseisen sopimuskauden aikana.
Päätös oli kova lakkoa huolella suunnitelleelle Lakimiesliitolle, joten se jäädytti Akavan jäsenmaksut ja harkitsi eroa keskusjärjestöstä. Sekä itse lakko että siitä seuranneet eroaikeet jakoivat mielipiteitä liiton sisällä. Ero keskusjärjestöstä sai liiton sisäisen tiedotuskatkoksen ansiosta paljon medianäkyvyyttä, sillä liiton jäsenten lausunnot erosivat toisistaan.
Lopulta työtaisteluttomuus osoittautui hyväksi vaihtoehdoksi. Vuosina 1988 ja 1989 tehtiin tuntuvia korotuksia lakimiesten palkkoihin.
Kultapossukerhoa laajennetaan
Kaikki Lakimiesliiton jäsenet eivät kuuluneet virkaehtosopimusjärjestelmään. Näitä niin kutsuttuja kultapossuja olivat virkaehtosopimusasetuksessa luetellut valtion virkamiehet, jotka ovat valtiolla työnantaja-asemassa.
Valtiovarainministeriö ryhtyi vuonna 1987 laajentamaan kultapossukerhoa 840 jäsenestä 3 500 jäseneen. Ministeriö halusi liittää siihen Lakimiesliiton jäsenkunnasta esimerkiksi kihlakunnantuomarit, nimismiehet, poliisimestarit, kaupunginviskaalit ja henkikirjoittajat. Valtiovarainministeriö perusteli hankettaan sillä, että kultapossuna työnantaja-aseman tiedostaminen paranisi ja kyseisten virkojen palkkaongelmat helpottuisivat.
Käytännössä kultapossukerhoon kuuluminen merkitsi kuitenkin myös sitä, että kyseisten virkamiesten palvelussuhteen ehdoista ei palkkauksen osalta voitaisi enää neuvotella eikä työtaistelu esimerkiksi olisi mahdollinen.
Lakimiesliiton valtuuskunta antoi liiton hallitukselle saman vuoden marraskuussa luvan käyttää kaikkia mahdollisia keinoja vastustaa kultapossukerhon laajenemista. Useiden neuvottelujen jälkeen kultapossujen määrää lisättiin lopulta vain noin neljällä sadalla virkamiehellä.
Virkaehtosopimusjärjestelmän piiristä vähennettiin väkeä uudestaan vuonna 1991, kun uusi laki poisti järjestelmästä korkeimpien oikeuksien tuomarit. Kultapossukerhon tavoin heillä ei ollut tämän jälkeen työtaistelumahdollisuutta, mutta toisin kuin kultapossuilla, korkeimpien oikeuksien tuomareilla säilyi mahdollisuus yhdistystoimintaan niin rivijäsenenä kuin johtotehtävissäkin.
Lakimuutos liiton aloitteesta
Joulukuussa 1991 Neuvostoliitto lakkautettiin, mihin päättyi myös pitkään jatkunut kylmä sota. Kansainvälisesti tämä oli onni, sillä kireä tilanne heijastui koko Eurooppaan. Suomelle Neuvostoliiton-kaupan loppuminen oli kuitenkin naula talouden arkkuun. Tämä oli osatekijänä 1990-luvun alun lamassa, joka on eräs Suomen historian pahimmista talouskriiseistä.
Laman seurauksena Lakimiesliitto teki 1993 aloitteen takaajan asemaa koskevan lainsäädännön kokonaisuudistukseksi. Esityksen lähtökohtana olivat takaukseen liittyvät ongelmat, kun pelkkänä muodollisuutena pidettyä takausjärjestelmää tarvittiin todella.
Sääntömuutoksella tasa-arvoa
Lakimiesliiton rakenteessa tapahtui sen toiminnan viidennellä vuosikymmenellä merkittävä muutos, kun liiton sääntöjä muutettiin. Sääntömuutos oli lähtenyt liikkeelle jo 1987, mutta vei vuosia ennen kuin kaksoisjäsenyys poistettiin. Moninkertaisen jäsenyyden mahdollisuus epätasa-arvoisti jäsenten vaikutusmahdollisuuksia. Uusien sääntöjen mukaan Lakimiesliiton jäsenkunta koostuikin henkilöjäsenistä aiempien liittojen sijaan.
- 1985: Lakimiesliiton Kustannus Oy ostaa KB-Tuote Oy:n osakekannan
- 1987: Akava hyväksyy virkaehtosopimuksen
- 1991: Neuvostoliitto hajoaa ja kylmä sota päättyy
- 1993: Yksityisen sektorin ylempien toimihenkilöiden neuvottelu- ja sopimusoikeudet Akavalta YTN:lle
- 1994: Liiton ensimmäiset henkilöjäsenperiaatteelliset valtuuskuntavaalit
Teksti: Selja Tiilikainen ja Alisa Kettunen
Kuva: Wikicommons
