Suomi 100: Suomalaiset lakimiehet vuosina 1917–2017

Lakimieskunta vuonna 1917

Kun Suomi itsenäistyi vuonna 1917, maassa oli noin 1 300 lakimiestä. Heistä valtaosa oli lähtöisin yhteiskunnan ylimmistä kerroksista. Valtaosalla maan väestöstä ei ollut mahdollisuutta käydä oppikoulua, joskin lahjakkuuksia oli kansan syvistä riveistä päässyt ylioppilaaksi ja pidemmällekin. Muun muassa vuonna 1897 lakitieteen kandidaatin tutkinnon suorittanut J. K. Paasikivi oli sukunsa ensimmäinen opillista sivistystä saanut henkilö.

Lakimiestutkinto oli mahdollista suorittaa Aleksanterin yliopistossa Helsingissä. Opintojen keskeytyminen oli varsin tavallista. Opetus oli puutteellista, ja pääosin ruotsinkieliset oppikirjat olivat suomenkielisille vaativia. Tentit olivat laajoja. Niinpä koko siviilioikeus suoritettiin yhdellä kertaa. Siihen sisältyi myös kauppaoikeus.    

Yhteiskunta oli vielä sata vuotta sitten hyvin hierarkkinen. Juristikunta kuului kiistatta maan eliittiin senkin vuoksi, että ammattikunta oli lukumäärältään varsin pieni. Lakimiehet olivat hallitsevassa asemassa virkakunnassa. Jukka Kemppisen sanoin voitiin puhua lakimiehistä virka-aateliston osana. Lakimiestutkinto oli korvannut sotilaskoulutuksen keskeisenä väylänä virkauralle.

Naisjuristien määrä oli laskettavissa yhden käden sormilla, ruotsinkielisten osuus oli yhä varsin suuri. Kuohuva vuosi oli ravistellut lakimieskuntaa, ja vielä pahempaa oli tulossa. Ensimmäisen maailmansodan aikainen ennennäkemätön inflaatio nakersi virkapalkkoja ja tuomarien ansioita. Korkeiden virka­palkkojen aika oli ohi. Vahva suoja erottamista vastaan oli lakimiehenkin aseman kääntöpuoli.

Lakimiehille tuttu sanonta ”Valtion leipä on pitkä mutta kapea” on sloganina vanha.

Virka-aika oli lyhyt: kello 10–14 välinen aika.

Itsenäisyyden alkuvaiheessa lakimieskunta oli varsin yhtenäinen. Juristit tunsivat toisensa hyvin. Jännitteitä aiheutti ainakin se, miten itse kukin oli suhtautunut toisen sortokauden aikana venäläiseen hallitusvaltaan. Monet vanhasuomalaiset juristit olivat olleet herrahississä, ja perustuslailliset kokivat olleensa itsenäistyneessä maassa voittajia. Oman lukunsa muodostivat ”bobrikoffarit”, joiden oli aika väistyä.

Lakimiehiä kutsuttiin yleisesti tuomareiksi. Juristin ammatti-identiteetti oli kansan silmissä tuomari, ja melkein kaikki olivat varatuomareita. Tämä näkyy myös Pohjantähti-trilogiassa. Vanhasuomalaisten vaalikokoukseen oli tullut vuoden 1907 eduskuntavaalien alla puhujaksi helsinkiläinen lakimies. Penkeissä kuiskuteltiin: ”Se on mukavaa ton tuomarinarvon kanssa. Varatuomari on suurempi kuin tuomari. — Ei tää kuulemma mikään istuva tuomari olekkan … Se on jokin pankkiherra, vaikka sillä tuomarin arvo on.”

Keisarillinen Aleksanterin yliopisto vuonna 1838.

Lakimieskunnan muuttuminen sadassa vuodessa

Lakimieskunnan määrä on kasvanut tasaisesti sadan viime vuoden aikana. Vuonna 1967 saavutettiin 5 000 juristin raja. Siitä lakimiesten määrä kaksinkertaistui vuoteen 1985 mennessä. Tällä hetkellä juristeja on noin 20 000. Kun maan väestö on sadassa vuodessa lähes kaksinkertaistunut, juristien määrä on viisi­toistakertaistunut. Tapahtunut kehitys on johtunut yhteiskuntarakenteiden muutoksesta.

Vielä puoli vuosisataa sitten ajateltiin varsin yleisesti, että lakimiesura sopii parhaiten miehille – naisia kun ei alalla paljon ollut. Tilanne on tästä muuttunut. Vuonna 1975 ammattikunnasta oli naisia 13 prosenttia, nyttemmin jo 47 prosenttia.  Ensi vuosikymmenen vaihteeseen mennessä ammatti­kunnassa on naisenemmistö.

Naiset ovat jakautuneet kohtuullisen tasaisesti eri lakimiesaloille, mikä on myönteinen kehityspiirre.  Juristikunnassa ei juuri ole naisten tai miesten töitä.

Vuoden 1926 lakimiesmatrikkelissa ruotsinkielisiä oli noin neljännes. Vielä vuonna 1975 ruotsinkielisiä lakimiehiä oli 11 prosenttia, vuonna 2015 enää 5 prosenttia, eli ruotsinkielistä väestöä vastaava määrä, vaikka ruotsinkielisten ylioppilaiden pääsyä tiedekuntaan on faktisesti helpottanut oma valintakoe.

Lakimiesten työllistyminen oli pitkään varsin hyvä, eikä se ole huono vieläkään. Vielä 1970-luvulla sanottiin tiedekunnan opinto-oppaassa kategorisesti, ettei varatuomareilla ole työttömyyttä. Työmarkkinatilanteen kiristyminen näkyy myös epätarkoituksenmukaisena sijoittumisena. Se, että näinkin suuri joukko lakimiehiä on voinut työllistyä kohtuullisesti, on johtunut yleisestä oikeudellistumisesta.

Lakimiehiä työllistyy erityisesti yksityisellä sektorilla aloille, joilla juristeja ei ole ennen juurikaan ollut. Vuosikymmenten kuluessa tehtävät ovat muuttuneet. Ennen talvisotaa lakimiehiä oli muun muassa suojeluskuntajärjestön palveluksessa, sotien aikana rintamalla ja esikunnissa, sen jälkeen esimerkiksi maanhankinnan ja kansanhuollon tehtävissä ja nykyisin vaikkapa startup-yrityksissä. Sata vuotta sitten tyypillinen juristi oli julkisella sektorilla toimiva mies, muutaman vuoden kuluttua yksityissektorilla työskentelevä nainen.

Suomisen perhe esimerkkiperheenä

Lakimieskunnan kasvu on johtanut siihen, että entistä pienempi osa ammatti­kunnasta kuuluu yläluokkaan, jos sellaista katsotaan olevan olemassa, tai yhteiskunnan eliittiin. Radiokuunnelmista ja Suomisen perhe -elokuvista saa kuvan siitä, millainen oli 1930-luvun lopulla ja 1940-luvun alkupuoliskolla käsitys lakimiehen sosioekonomisesta asemasta.

Perheen isä oli tuomariksi kutsuttu hallintojuristi, jonka nähtiin käyvän työpaikallaan lävitse paksuja asiakirjapinoja. Perhe asui Helsingin keskusta-alueel­la ja puoliso oli kotirouva. Perheellä oli kotiapulainen ja hieno kesähuvila. Tällaista lakimiesperheen elämä saattoi Helsingissä olla ainakin maaseudun näkökulmasta katsottuna.

Radiokuunnelmista ja elokuvista Suomisen perhe saa kuvan siitä, millainen oli 1930-luvun lopulla ja 1940-luvun alkupuoliskolla käsitys lakimiehen sosioekonomisesta asemasta.

Sovellettiinko vain kahta pykälää?

Isä-Suomisen aherruksesta saattoi saada 1960-luvulle tyypillisen vaikutelman, jonka mukaan hallinnossa toimi lakimiehiä, jotka sovelsivat kahta pykälää ja olivat saaneet Suomen leijonan komentajamerkin. Toki tuolloinkin oli paljon knoppologiaa, joka piti hallita, ja esimerkiksi rikosten yhdistäminen saattoi tuottaa osaajallekin hankaluuksia. Kaiken kaikkiaan lakimiehen työ on kuitenkin tullut yhteiskunnan ja oikeudellisen sääntelyn monimutkaistumisen sekä kansainvälistymisen vuoksi aikaisempaa vaativammaksi, mutta se on tullut myös kiinnostavammaksi ja haastavammaksi.

Lakimieskunta on voinut vuosi­kymmenten aikana tottua etenemään virka- tai työvuosien perusteella. Virkavuodet toivat myös palkanlisää ikälisien muodossa. Tämä järjestelmä, josta Paasikivi piti presidenttinä tiukasti kiinni, esti virkamieskunnan politisoitumista toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina. Lakimieskuntaankin voimakkaasti vaikuttanut politisoituminen käynnistyi toden teolla vasta myöhemmin.  Hyvin monissa tehtävissä niin julkisella kuin yksityiselläkin sektorilla on käynyt niin, ettei lakimies ole työelämästä pois jäädessään uransa huipulla. Oman piirteensä ura­kehitykseen antaa päällikkövirkojen tuntuva vähentyminen tuomioistuimissa ja hallinnossa.

Kilpailuasemassa toisen maailmansodan jälkeen

Jatkosodan jälkeen Helsingin yliopistoon perustettiin valtiotieteellinen tiedekunta virkamieskoulutusta varten – niin kuin silloin sanottiin. Totaalisesta muutoksesta ei toki ollut kysymys. Historiallis-kieli­tieteellisessä osastossa oli voinut opiskella pääaineena muun muassa kansantaloutta ja valtio-oppia, mutta valtio- ja yhteiskuntatieteellisten tiedekuntien perustaminen aiheutti merkittävän kilpailuasetelman lakimiehille. Jouduttiin vääntämään kättä virkojen kelpoisuusvaatimuksista: vaaditaanko yhä lakimiestutkintoa vai virkaan soveltuvaa korkeakoulututkintoa, ja jos se riittää, mikä se kulloinkin on?

Lakimiehet joutuivat ennen pitkää puolustuskannalle: alettiin puhua juristeista yhteiskunnan normisokeina jarrumiehinä. Sittemmin ovat asenteet taas muuttuneet. Lakimieskoulutus on ollut vuosikymmeniä vetovoimainen, eikä esimerkiksi lainvalmistelua ole voitu siirtää merkittävästi yhteiskuntatietelijöille toisin kuin vajaa viisi vuosikymmentä sitten haihatellen ajateltiin.

Suuri muutos on kuitenkin tapahtunut siinä, että hallinnon ylimmässä kerroksessa lakimiehet ovat menettäneet asemiaan. Vain kolmen ministeriön kansliapäällikkönä on enää lakimies, kun sotien jälkeisinä vuosikymmeninä muu kuin lakimies oli tässä tehtävässä harvinaisuus. Vuonna 1972 julkaistuun Keskittymiskomitean mietintöön oli listattu 200 talouselämän vaikuttajaa, joista lakimiehiä oli 71 eli yli kolmannes. 20 suurimman yrityksen johdossa on nyt vain kaksi lakimiestä. Lakimiehet ovat hyvin edustettuina lukuisissa asiantuntijatehtävissä, mutta ylimmässä johdossa juristeja on selvästi aikaisempaa vähemmän.

Merkittävä muutos lakimies­kunnan sisällä koskee asianajo­toimintaa. Asianajajien määrä pysyi sotien jälkeisinä vuosina pitkään samana. Toimistot olivat pieniä ja pääosa toimeksiannoista verrattain selväpiirteisiä. Vielä 1980-luvulla oli mahdoton kuvitella, että Suomessa on 2010-luvulla useita yli sadan juristin asianajotoimistoja, jotka toimivat paljolti kansainvälisen liikejuridiikan parissa. Asianajotoiminnan merkityksen kasvu on kompensoinut sitä menetystä, joka on kohdannut lakimiehiä eräillä muilla alueilla.

Lakimiehet puhuvat koulutuksensa perusteella samaa kieltä.

Lakimiesidentiteetiin pysyvyys

Lakimieskunta ei ole ollut koskaan niin yhtenäinen ammattikunta kuin esimerkiksi lääkärikunta. Tehtävät voivat olla kovinkin erilaisia, ja moni lakimies toteaa olevansa entinen juristi – pitkäaikainen slogan tämäkin. Yhtenäisyyttä on ollut omiaan ylläpitämään lakimiestutkinnon yleistutkintoluonne. Lakimiehet puhuvat koulutuksensa perusteella samaa kieltä. Merkittävää eroa ei ole tullut vielä siitäkään, että lakimiestutkinnon voi nykyisin suorittaa neljässä tiedekunnassa.

Kaiken muutoksen keskellä voi­daan muistut­taa myös muut­tu­mattomuudesta. Laki­mieheksi kouliu­tumiseen, ja lakimies­kas­vatukseen jos niin halutaan sanoa, ovat kuuluneet vuosi­kymmenestä toiseen tietyt ammatti­käytännöt, lakimies­hyveet, ammatti­ylpeys ja eettiset periaatteet. Jos meillä kirjoitettaisiin yhä puuttuva teos Suomalaisen lakimies­profession historia, tulisi siinä olla sijansa myös ammatti-identiteetin rakennustekijöillä.