Poliisissa on käynnissä ajojahti. Nyt pitäisi saada omista joukoista kiinni se suurrikollinen, joka kuiskutteli MTV3:lle tiedon siitä, että Venäjän presidentistä Vladimir Putinista on tehty merkintä poliisin salaiseen rekisteriin.
Poliisijohdon näkökulmasta ymmärrän ongelman ja sen suuruuden. Salassa pidettävien tietojen vuotaminen on mille tahansa organisaatiolle iso pulma. Päänsärky yltyy migreeniksi, jos vuodon taustalta paljastuu jotain muuta kuin vuotajan typeryys.
Putinin nimi ehti olla rekisterissä parisen viikkoa. Vuotaja ei siis todellakaan aikaillut ennen kuin hän päätti laulella tietonsa medialle.
On tietysti mahdollista, että vuotaja oli liian tyhmä ymmärtääkseen, millaista dynamiittia tieto oli. Poliisijohdon kannalta paljon pahempi vaihtoehto on, että vuotaja tiesi täsmälleen, mitä oli tekemässä. Hän teki tietoisen valinnan olla epäsolidaarinen omalle organisaatiolleen: hän ei kertonut Putinin nimestä poliisin ylijohdolle tai krp:n johdolle, vaan hän visersi sen suoraan medialle. Hän arvasi, millainen meteli asiasta tulee – ja sitä hän juuri halusikin. Hänen tarkoituksenaan oli aiheuttaa vahinkoa poliisille ja erityisesti tiedot kirjanneelle krp:lle.
Pidän tätä skenaariota todennäköisempänä kuin tomppeli-versiota. Tästä näkökulmasta ymmärrän myös poliisijohdon innon käynnistää kaikkien aikojen jahdin vuotajan löytämiseksi.
Vuoto tuli lisäksi kiusalliseen aikaan. Tähän mennessä kansalaisille on tullut täysin selväksi, että poliisissa urkitaan rekisteritietoja ihan huvin vuoksi. Mika Myllylää koskeva massiivinen urkinta on parhaillaan syyteharkinnassa, ja nyt aloitetaan esitutkinta myös Anneli Aueriin ja Antti Kaikkoseen kohdistuneista urkinnoista. Näitä rikosilmoituksia kirjataan lähes sata.
Omituista on poliisin ylijohdon vähättelevä suhtautuminen tietourkintaan. Aueriin ja Kaikkoseen kohdistuneet urkinnat se yritti selittää pelkiksi kauneusvirheiksi, eiväthän urkkijat salaamisen takia päässeet näkemään tietoja. Valtakunnansyyttäjänvirasto oli toista mieltä laintulkinnasta: jo tietokyselyn tekemiseen pitää sen mielestä olla laillinen syy.
Ongelman vähättelyltä vaikuttaa myös poliisihallituksen tulkinta, jonka mukaan kansalaisilla ei ole oikeutta saada lokitietoja siitä, ketkä ovat heidän tietojaan käsitelleet. Esimerkiksi Auerin entinen miesystävä arvelee joutuneensa urkinnan kohteeksi, mikä onkin olosuhteiden valossa ihan perusteltu olettamus. Hän pyysi saada lokitiedot, mutta poliisihallitus kieltäytyi antamasta niitä. Tapaus on parhaillaan hallinto-oikeuden tutkittavana.
Yhden vastaavan kiistan poliisi on hävinnyt hallinto-oikeudessa. Tämä kiista taas on korkeimman hallinto-oikeuden tutkittavana.
Joka tapauksessa näyttää siltä, että poliisi ottaa tietourkinnan ja -vuodot vakavasti vasta kun kalikka kalahtaa omaan nilkkaan.
Putin-gaten yhteydessä viranomaisilla on varmasti suuri kiusaus koetella toimittajan lähdesuojan rajoja. Ei kannata. Kuten edesmennyt asianajaja Matti Wuori on sanonut, vuodot ovat demokratian voiteluainetta. Mielestäni salaisten tietojen vuotaminen on tietyissä tilanteissa erinomaisen suotavaa. Näin on esimerkiksi silloin, jos organisaatiossa tapahtuneita väärinkäytöksiä tai laittomuuksia ei ilman julkista painetta saada korjattua.
Putin-gatessa pulma tietenkin on, ettei asiaa edes yritetty korjata talon sisällä. Se ei kuitenkaan ole median ongelma. Ongelma on yksin poliisin ylijohdon.
Poliisin omat joukot ovat kaikkea muuta kuin ojennuksessa.
Susanna Reinboth
susanna.reinboth@hs.fi
