Isosetäni Atte oli ammatiltaan suutari. Hän kuoli 1952, ja hänen jäämistöstään ajautui aikanaan haltuuni frakki sekä nimikirjaimillaan varustettu puinen työkalupakki, jossa hän lienee säilyttänyt naskalia, vasaraa, pikilankaa ja muita tarvikkeita.
Mutta miksi häneltä jäi frakki? Suutarithan olivat “hirveitä juoppoja kaikki, ja kovia politikoimaan ja väittelemään. Ja ränääjiä ja rähjääjiä… ne olivat kaikista kurjimpaa sakkia. Ja kaikista mitättömimpiä ihmisiä” (Marko Tapio, Arktinen hysteria, osa I). Monen mielestä entiseen aikaan sama määritelmä olisi voinut koskea käräjäpukareita eli käräjäveitikoita eli asianajajia.
Mairittelevaa kuvaa suutareista ei antanut myöskään Anni Swan nuortenkirjassaan Ollin oppivuodet kuvaillessaan perin kieroa suutari Simolinia. Pienenä ihan pelotti Porvooseen meno, kun sillan korvassa, vasemmalla olevan talon seinässä luki Simolin.
Selitykseksi asialle “Atte frakissa” kuitenkin käynee se, että hän oli perustanut ammattinsa varhaisessa vaiheessa hyvin menestyvän suutariliikkeen, kenkäkaupan ja peräti kai kenkätehtaankin. Frakki osoitti, että hän oli ruumiinrakenteeltaan pitkä ja hoikka eikä mikään suutarinkäppyrä. Mitenkään ylvästelemättä totean, että tuo frakki sopi minulle kuin valettu lukion aikana vanhojen päivänä vuoden 1963 alussa. Lakimiespäiville osallistun, jos mahdun vielä frakkiin. Runsas viikko aikaa laihduttaa
40 kiloa.
Myös isoäitini oli saanut Atelta paljon varhemmin maallista hyvää eli kumisia kenkien puolipohjia ja kantalappuja. Useamman laatikollisen. Pahan päivän varalle, kun sodanuhka oli ilmeinen.
En tiedä, miten tuomioistuimissa on varauduttu pahoihin päiviin, jotta kaikki toimisi, jos tietokoneet sammahtaisivat ja sähkötkin menisivät poikki eikä edes käräjäoikeuksien evakuoinnista toisaalle olisi apua. Osaavatko käräjäsihteerit kirjoittaa enää tavallisella kirjoituskoneella, jos koneisiin saataisiin edes värinauhoja? Saati kirjoittaa käsin tai lukea vanhan ajan kaunoa? Ehkä oppikirjaksi kriisitilanteesta kävisi Paavo Alkion Sotatuomarin päiväkirjat, toimittanut Vaasan hovioikeuden presidentti Erkki Rintala 2003.
Mutta enpä neuvo haalimaan vanhoja kirjoituskoneita edes asianajotoimistojen kotivaraksi, sillä tuskin niillä olisi käyttöä. En neuvo sen takia, että kertomiini puolipohjiin ja korkolappuihin sisältyy tosielämään perustuva, seuraavanlainen opetus:
Hallussani ovat isävainajani sotilassaappaat. Niiden pohjista tai korkolapuista ei voi puhua. Ilmeisesti sodan lopulla pohjien virkaa ovat tehneet enää pelkät jalkarätit. Äitinsä laatikoista ei hänelle ollut herunut puolipohjan palastakaan. Ehkä äiti ajatteli, että edessä ovat vieläkin pahemmat päivät kuin meneillään oleva sota.
Eli ei pidä ainakaan kengänpohjia varastoida.
JUKKA VARVIALA
jukka.varviala@pp.inet.fi
Jukka Varviala isosedän frakissa vanhojen päivänä 1963. Knallin hän oli ostanut edellisenä kesänä Englannista.
