Helsinki–Joensuu-junayhteys on tullut viimeisten kuukausien aikana tutuksi Suvianna Hakalehto-Wainiolle. Matkanteon syynä on vuodenvaihteessa alkanut Suomen ensimmäinen lapsioikeuden akateeminen virka, lapsi- ja koulutusoikeuden apulaisprofessuuri Itä-Suomen yliopistossa.
Uuteen toimeen Hakalehto-Wainio tuli Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) asiantuntijalakimiehen tehtävästä.
– Siirryin unelmatyöstä toiseen, hän sanoo.
Apartheidin jälkeinen lainsäädäntö avasi silmät
Lukion jälkeen Hakalehto-Wainion vaihtoehdot olivat oikeustiede ja valtiotieteet. Vaaka kallistui juridiikan suuntaan, osittain isän neuvojen ohjaamana, osittain alan tarjoaman laajan ammatillisen kirjon vuoksi.
– Ilmeisesti minulla kuitenkin oli olemassa vahva fokus, mitä haluan tehdä, sillä kirjoitin opiskeluaikoina ystäväkirjaan haluavani MLL:n lakimieheksi, Hakalehto-Wainio naurahtaa.
Ennen haaveen toteumista edessä olivat akateemiset vuodet. Ura yliopistolla alkoi 1993.
– Olen aina ollut heikompiosaisten puolella: graduni tein yhdyskuntapalvelusta ja väitöskirjani viranomaisten vahingonkorvausvastuusta. Mutta vasta jälkimmäisen kohdalla, etsiessäni kirjallisuutta lasten oikeuksista, kiinnostuin lapsen asemasta yhteiskunnassamme, Hakalehto-Wainio kertoo.
– Törmäsin myös siihen, etteivät lapsen oikeudet Suomessa toteudu täysin kansainvälisen lapsen oikeuksien sopimuksen mukaisesti. Osittain tämä johtuu siitä, että meillä ei ole tarjottu aiheesta riittävästi koulutusta.
Lapsen oikeuksia koskevan kotimaisen kirjallisuuden puute johti Hakalehto-Wainion etsimään tietoa Suomen rajojen ulkopuolelta. Laaja kokoelma tutkimusta löytyi Pretoriasta Etelä-Afrikasta.
Maa aukaisi tutkijan silmät. Elettiin vuotta 2011. Aikaa apartheidin päättymisestä oli kulunut 17 vuotta.
– Etelä-Afrikassa lait, mukaan lukien yksi maailman edistyksellisimmistä perustuslaeista, käytännössä kirjoitettiin uudestaan vuoden 1994 jälkeen. YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus oli hyväksytty vuonna 1989 ja se toimi maassa pohjana lapsia koskevassa lainsäädännössä, hän selventää.
Hakalehto-Wainio vakuuttui siitä, että myös Suomessa on tehtävä jotain lasten oikeuksille.
– Ryhdyin tutkimaan aihetta, julkaisemaan artikkeleita ja päädyin MLL:n töihin. Samalla menetin sydämeni Etelä-Afrikalle.
Hyvinvointiyhteiskunnan dilemma
Työssään MLL:ssä Hakalehto-Wainio näki, kuinka lasten asioita hoidetaan Suomessa järjestöissä, kunnissa, ministeriöissä ja päätöksenteossa.
– Ihmiset tekevät hyvää työtä, ja monet ovat todella sitoutuneita edistämään lasten hyvinvointia. Yksittäisten virkamiesten vaikuttamismahdollisuudet ovat kuitenkin pienet.
Hakalehto-Wainiosta vuonna 2005 perustetun lapsiasiavaltuutetun virka on todella tärkeä.
– Kansainvälisissä tutkimuksissa on todettu, että itsenäinen, lasten asioihin keskittyvä viranomainen on edellytys lasten asioiden edistymiselle valtiossa.
Valtuutetun rooli itsessään sen sijaan on haastava, koska hänellä ei ole oikeutta puuttua yksittäistapauksiin; hän voi ainoastaan raportoida yleisellä tasolla havaitsemistaan haasteista ja toivoa, että asioihin puututtaisiin.
Sen sijaan YK:n alainen lapsen oikeuksien komitea on puuttunut Suomen lainsäädäntöön ja käytäntöihin kansainvälisen sopimuksen toteuttamisessa. Komitean mukaan Suomen lainsäädännössä, tuomioistuimissa ja viranomaistyössä ei tunneta riittävästi lapsen oikeuksien sopimuksen sisältöä, velvoitteita ja käsitettä.
– YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan lapsi on aktiivinen toimija, jolla on samat oikeudet kuin aikuisilla. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että lapsella on oikeus osallistua itseään koskevaan päätöksentekoon, Hakalehto-Wainio painottaa.
– Meiltä myös puuttuvat lapsille suunnattu neuvonta ja oikeusturvakeinot. Kuvaavaa on, että esimerkiksi lapsen oikeuksien komitean antamia yleiskommentteja ei ole suomennettu.
Yhteinen tavoite
Hakalehto-Wainiosta lapsen oikeuksien toteutumisen epäkohtiin huomiota kiinnittävä henkilö saa helposti negatiivisen ihmisen leiman.
– Itse puhuisin mieluummin kriittisyydestä – sitä tarvitaan, jotta yhteiskunnassa tapahtuu muutosta.
Yksi tapa tavoitella muutosta on yhteistyö samoista asioista kiinnostuneiden kesken.
– Perustimme muutaman juristiystäväni kanssa runsas vuosi sitten Lapsioikeusjuristit ry:n. Keskustelemalla ja ajatuksia vaihtamalla voi aina oppia lisää.
Hakalehto-Wainio on myös Lakimiesliiton jäsen. Se on hänestä tärkeää paitsi verkostoitumisen myös oman identiteetin kannalta, niin ammatillisella kuin henkilökohtaisella tasolla.
– Tutkimustyö ja opettaminen ovat intohimojani, hän summaa ja kertoo odottavansa jo innolla syksyä ja tiedekunnan ja lapsioikeuden ensimmäisiä opiskelijoita.
Kaikki energia ei kuitenkaan mene opetustyöhön.
– Oma missioni on, että lapsen oikeuksien sopimus tunnistettaisiin Suomessa kaikilla tasoilla: lainsäädännössä, tuomioistuimissa ja viranomaistoiminnassa.
Suvianna Hakalehto-Wainio on ehtinyt olla töissä muun muassa Kuluttajatutkimuskeskuksessa, opettamassa Tarton yliopistossa sekä auskultoimassa Helsingin käräjäoikeudessa.
Teksti: Hanna Ojanpää
Kuvat: Vesa Tyni
