Tapaus trail eli tarina myrkyllisestä tappiosta

Kanadalainen Teck Metals Ltd. omistaa yhden maailman suurimmista sinkki-lyijysulattamoista Trailin pikkukaupungissa Brittiläisessä Kolumbiassa, noin kymmenen kilometrin päässä Yhdysvaltojen rajasta. Sulattamo sijaitsee Columbia-joen rannalla, jonka vesiin päästettiin lähes kymmenen miljoonaa tonnia sulattamojätettä 1900-luvun alusta vuoteen 1995 saakka. Sulattamojäte muistuttaa koostumukseltaan hienoksi jauhettua lasia ja sisältää muun muassa arsenikkia, kadmiumia ja lyijyä. Lisäksi yhtiöllä on ollut lupa laskea jokeen jätevesiä.

Vuosikymmenien kuluessa jätteet ovat kulkeutuneet pohjavirtauksen mukana joen alajuoksulle ja Roosevelt-järveen Washingtonin osavaltiossa. Teck on vuosi­kymmeniä väittänyt, että jäteaine on vaaratonta, mutta 1990-luvulla tutkimukset osoittivat, että jätteestä liukenee raskasmetalleja veteen ja jokipohjan sedimentteihin.

Trailin sulattamo on alueen suurin työnantaja, ja Teckin markkina-arvoksi arvioidaan 17 miljardia dollaria eli noin 13 miljardia euroa. Yhtiö sanoo sijoittaneensa yli miljardi euroa viimeisen 30 vuoden aikana ympäristöteknologiaan. Se on esimerkiksi saanut lähialueiden lyijypäästöt kuriin uudistamalla sulattamon ilmanpuhdusjärjestelmän. Myös maa­perän pintakerroksia on puhdistettu Trailin­ alueella.

Tällä hetkellä haastavin ongelma on kuitenkin jokeen virtaavien, saastuneiden pohjavesien puhdistaminen. Kanadan valtion ympäristötarkastajien mukaan kunnostustyöt – jotka saattavat vaatia ­kilometrien pituisen puhdistusmeka­nismin rakentamista äkkijyrkän joen ­äyräälle – tulevat maksamaan mahdollisesti satoja miljoonia dollareita.

Yli sata vuotta saastehistoriaa

Teckin tapa toimia juontaa juurensa jo 1900-luvun alkupuolelle. Tuolloin samaisen Trailin sinkki-lyijysulattamon rikkidioksidipäästöt johtivat yhteen kansain­välisen oikeuden tärkeimmistä päätöksistä: Trail Smelterin tunnettu oikeusratkaisu, niin sanottu Trail Smelter Arbitration, ­3 R.I.A.A. 1905 (1941) asetti aiheuttaja­valtiolle selvän velvollisuuden korvata ­aiheutetut vahingot sekä huolehtia, ettei toisen valtion alueeseen kohdistu vakavia terveys- tai varallisuushaittoja.

Vuonna 1999 alkoivat Teckin ongelmat Washingtonin osavaltiossa. Tuolloin Columbia-joen alajuoksulla Roosevelt-järven läheisyydessä asuva Colville-reservaatin intiaaniheimoryhmä valitti Yhdysvaltain ympäristönsuojeluvirasto EPA:lle asuinalueittensa pilaantumisesta. Tutkimusten mukaan joen pahasti pilaantuneista sedimenteistä löytyneet raskas­metallit ovat kotoisin Trailin sulattamosta.

Eikä ongelmille näy loppua. Syksyllä 2012 tiedotusvälineet uutisoivat Harvardin yliopiston tutkimuksista, joissa havaittiin, että Columbia-joen alajuoksulla sijaitsevan Northportin kaupungin asukkailla esiintyy 10–15 kertaa keskiarvo­väestöä useammin vakavia, kroonisia ­tulehduksellisia suolistosairauksia kuten Chrohnin tautia.

Sulattamon valvonta kuuluu sekä Brittiläisen Kolumbian että Kanadan valtion ympäristöviranomaisille. Vuoden 1941 Trail Smelter -ratkaisun jälkeen Teck saattoi mellastaa vuosikymmeniä kaikessa rauhassa, sillä viranomaisvalvonta oli ­vähäistä. Ensimmäiset pienehköt sakkotuomiot Teck sai vasta 1980-luvulla, ja silloinkin muun muassa 5 000 dollarin sakon 3 000 kilon elohopeapäästöstä. Teckin omien tilastojen mukaan vuosina 1987–2001 sulattamolla tapahtui 86 ­luvat ylittävää päästövahinkoa. Niistä vain muutama johti syytteeseen.

Teckin sopuisa yhteiselo Kanadan ­viranomaisten kanssa päättyi 2000-luvun lopulla, kun Kanadan valtion ympäristötarkastaja      rupesi  kyseenalaistamaan yhtiön­ ympäristövaikutusselvityksiä. Yhtiön ­saa-­ mat sakkotuomiot ylittivät ­100 000 dollarin rajan vuonna 2009, ja ympäristöministeriön tutkimusten perusteella Teck ­velvoitettiin muun muassa kartoittamaan pinta- ja pohjavesien ­pilaantumisen laajuuden sekä kunnostamaan ja puhdistamaan pilaantuneet alueet.

Teckin kahnaukset Kanadan viranomaisten kanssa kuitenkin kalpenevat Yhdysvaltojen puolella meneillään olevan oikeusprosessin rinnalla. Siinä potentiaalinen korvausvelvollisuus nousee yli miljardiin dollariin.

Yhdysvallat antoi huutia

Vuonna 2003 EPA, kattavaan liittovaltion­ ympäristölakiin (CERCLA) nojaten, ­antoi määräyksen, jolla Teck velvoitettiin suorittamaan lisätutkimuksia sulattamopäästöjen ympäristövaikutuksista Columbia-joen alajuoksulla ja Roosevelt-järvellä.

Teck kieltäytyi noudattamasta EPA:n määräystä vedoten siihen, että Yhdysvaltojen viranomaisilla ei ole toimivaltaa ­kanadalaisen yrityksen Kanadassa tapahtuvaa toimintaa kohtaan (niin sanottu ekstraterritoriaalisuusvastine). Sen sijaan, että olisi nostanut kanteen määräyksen laiminlyönnistä, EPA aloitti sopimus­neuvottelut Teckin kanssa. Neuvotteluista­ huolimatta Teck joutui oikeuteen, kun Colvillen intiaaniyhteisö nosti kanteen vaatien EPA:n määräyksen täytäntöön­panoa ja rangaistusta määräyksen laiminlyönnistä. Se vetosi CERCLA:n yksityisille kansalaisille antamaan kanneoikeuteen. Washingtonin osavaltio liittyi kanteeseen vaatien korvausta ympäristövahingoista ja tutkimus- ja kunnostuskustannuksista.

Teck vaati kanteitten hylkäämistä vedoten sekä tuomioistuinprosessin että CERCLA:n ekstraterritoriaalisuuteen. Teckin vaatimukset hylättiin alioikeudessa, hovioikeus vahvisti alioikeuden ­tuomion 2006 ja tammikuussa 2008 ­Yhdysvaltain korkein oikeus kieltäytyi antamasta Teckille valituslupaa hovi­oikeuden päätöksestä.

Tuomioistuinpäätös perustuu teo­riaan,­ jonka mukaan ympäristömyrkyt ja raskasmetallit irtautuivat kuona-aineesta­ Yhdysvaltojen puolella, vaikka ­itse kuona-aine olikin kotoisin rajan ­toiselta puolelta. Toisin sanoen oikeus katsoi, että CERCLA:a ei käytetty ekstraterritoriaalisesti vaan kyseessä oli paikallisen­ lainsäädännön soveltaminen paikallista pilaantumista kohtaan.

Vastuusta luistaminen ei onnistunut

Sillä välin kun Teckin vastine eteni ­tuomioistuimissa, Teck ja EPA alle­kirjoittivat sopimuksen, jossa Teck lupautui­ tekemään lisäselvityksiä ympäristön tilasta ja terveysvaikutuksista sekä selvittämään mahdollisen pilaantuneen alueen laajuuden ja puhdistamistarpeen. Yhtiö antoi 20 miljoonan dollarin takuut velvoitteiden täyttämisen vakuudeksi. Selvitysten on määrä valmistua vuoteen 2015 mennessä, ja Teck on toistaiseksi käyttänyt 55 miljoonaa dollaria selvitysten teettämiseen sekä Colvillen intiaaniheimojen ja Washingtonin osavaltion osallistumiskustannusten korvaamiseen.

Keväällä 2012 Yhdysvaltojen tuomio­istuin hylkäsi Teckin vaatimuksen korvaus­vastuun rajaamisesta 0,05 ­prosenttiin mahdollisista ympäristö­vahingoista. Teckin vaatimus perustui ­siihen, että se on vain yksi monista ­Columbia-joen ja Roosevelt-järven saastuttajista. CERCLA perustuu kuitenkin jakamattomaan ­yhteisvastuuseen, jonka mukaan jokaisella­ vahingonaiheuttajalla on täysi korvausvastuu kaikesta aiheutetusta vahingosta siitä huolimatta, että ­yksittäinen saastuttaja­ on aiheuttanut vain osan ­pilaantumisesta. Korvausvastuu rajataan vain, mikäli saastuttaja pystyy yksilöimään, mikä osa ympäristö­vahingosta on sen aiheuttamaa.  

Oikeus katsoi, että Teck ei pystynyt näyttämään omaa osuuttaan luotettavalla tavalla, ja totesi, että kyseessä on niin laaja ja pitkäaikainen ympäristön pilaantuminen, että yksittäisten pilantumisen aiheut­tajien yksilöinti ei ole mahdollista. Sen takia jokainen alueen pilaantumiseen myötävaikuttanut osapuoli on täydessä vastuussa koko alueen kunnostamisesta.

Syyskuussa 2012 Teck virallisesti myönsi, että saasteita on kulkeutunut Trailista Washingtonin osavaltion puolelle­ Columbia-jokea pitkin. Teck on kuitenkin kieltänyt, että päästöillä olisi ollut ympäristöä tai terveyttä huonontavaa­ tai pilaavaa vaikutusta, ja on jälleen vedonnut lainkäyttö­vallan alueellisiin rajoituksiin. Periksi yhtiö siis ei ole antanut.

Yksityisen ihmisen suuri rooli

Jos Teck tuomitaan vahingonkorvaus­vastuuseen yhdysvaltalaisen tuomio­istuimen määräyksestä tai jos sille langetetaan käskytuomio, joka velvoittaa yhtiön­ selvitys-­ ja kunnostustöihin, tuomioiden toimeen­panemiseen vaaditaan kanadalaisen tuomioistuimen ­täytäntöönpanopäätös.

Kanadalaiset ennakkotapaukset eivät lupaa hyvää Teckille. Oikeustapauksessa USA vs. Ivey Ontarion provinssin tuomio­istuin määräsi CERCLA:an ­perustuvan 4,5 miljoonan dollarin vahingon­korvaustuomion täytäntöönpantavaksi Kanadassa. Jutun vastaajina olivat Michiganin osavaltiossa toimineen yhtiön kanadalainen emoyhtiö ja kanadalainen toimitusjohtaja. Ontarion tuomio­istuin totesi, että CERCLA muistuttaa suuresti vastaavaa kandalaista lainsäädäntöä, mikä antoi lisä­tukea päätöksen toimeenpanolle ­Kanadassa.

Yksityisten kansalaisten roolilla on ­ollut suuri merkitys Teckin taipaleelle ­Yhdysvaltojen oikeusistuimissa. Colvillen intiaaniheimo kyllästyi viranomaisten ­jahkailuun ja aloitti oikeusprosessin ­Yhdysvalloissa, mikä puolestaan töni ­kanadalaiset ympäristöviranomaiset hereille.

Tarina Trailista saattaa lopulta johtaa kilpajuoksuun Kanadan ja Yhdysvaltojen ympäristöviranomaisten välillä, jossa kumpikin valtio tekee parhaansa parantaakseen viranomaisvalvontaa ja tehostaakseen ympäristölainsäädäntöään. Teckin perusteella näyttää siltä, että paikalliset laiminlyönnit saattavat kostautua valtiollisen suvereniteetin ja viranomaisten toimivallan menetyksinä. Ja mahdollisesti ympäristönsuojelun voittoina.