Kanadalainen Teck Metals Ltd. omistaa yhden maailman suurimmista sinkki-lyijysulattamoista Trailin pikkukaupungissa Brittiläisessä Kolumbiassa, noin kymmenen kilometrin päässä Yhdysvaltojen rajasta. Sulattamo sijaitsee Columbia-joen rannalla, jonka vesiin päästettiin lähes kymmenen miljoonaa tonnia sulattamojätettä 1900-luvun alusta vuoteen 1995 saakka. Sulattamojäte muistuttaa koostumukseltaan hienoksi jauhettua lasia ja sisältää muun muassa arsenikkia, kadmiumia ja lyijyä. Lisäksi yhtiöllä on ollut lupa laskea jokeen jätevesiä.
Vuosikymmenien kuluessa jätteet ovat kulkeutuneet pohjavirtauksen mukana joen alajuoksulle ja Roosevelt-järveen Washingtonin osavaltiossa. Teck on vuosikymmeniä väittänyt, että jäteaine on vaaratonta, mutta 1990-luvulla tutkimukset osoittivat, että jätteestä liukenee raskasmetalleja veteen ja jokipohjan sedimentteihin.
Trailin sulattamo on alueen suurin työnantaja, ja Teckin markkina-arvoksi arvioidaan 17 miljardia dollaria eli noin 13 miljardia euroa. Yhtiö sanoo sijoittaneensa yli miljardi euroa viimeisen 30 vuoden aikana ympäristöteknologiaan. Se on esimerkiksi saanut lähialueiden lyijypäästöt kuriin uudistamalla sulattamon ilmanpuhdusjärjestelmän. Myös maaperän pintakerroksia on puhdistettu Trailin alueella.
Tällä hetkellä haastavin ongelma on kuitenkin jokeen virtaavien, saastuneiden pohjavesien puhdistaminen. Kanadan valtion ympäristötarkastajien mukaan kunnostustyöt – jotka saattavat vaatia kilometrien pituisen puhdistusmekanismin rakentamista äkkijyrkän joen äyräälle – tulevat maksamaan mahdollisesti satoja miljoonia dollareita.
Yli sata vuotta saastehistoriaa
Teckin tapa toimia juontaa juurensa jo 1900-luvun alkupuolelle. Tuolloin samaisen Trailin sinkki-lyijysulattamon rikkidioksidipäästöt johtivat yhteen kansainvälisen oikeuden tärkeimmistä päätöksistä: Trail Smelterin tunnettu oikeusratkaisu, niin sanottu Trail Smelter Arbitration, 3 R.I.A.A. 1905 (1941) asetti aiheuttajavaltiolle selvän velvollisuuden korvata aiheutetut vahingot sekä huolehtia, ettei toisen valtion alueeseen kohdistu vakavia terveys- tai varallisuushaittoja.
Vuonna 1999 alkoivat Teckin ongelmat Washingtonin osavaltiossa. Tuolloin Columbia-joen alajuoksulla Roosevelt-järven läheisyydessä asuva Colville-reservaatin intiaaniheimoryhmä valitti Yhdysvaltain ympäristönsuojeluvirasto EPA:lle asuinalueittensa pilaantumisesta. Tutkimusten mukaan joen pahasti pilaantuneista sedimenteistä löytyneet raskasmetallit ovat kotoisin Trailin sulattamosta.
Eikä ongelmille näy loppua. Syksyllä 2012 tiedotusvälineet uutisoivat Harvardin yliopiston tutkimuksista, joissa havaittiin, että Columbia-joen alajuoksulla sijaitsevan Northportin kaupungin asukkailla esiintyy 10–15 kertaa keskiarvoväestöä useammin vakavia, kroonisia tulehduksellisia suolistosairauksia kuten Chrohnin tautia.
Sulattamon valvonta kuuluu sekä Brittiläisen Kolumbian että Kanadan valtion ympäristöviranomaisille. Vuoden 1941 Trail Smelter -ratkaisun jälkeen Teck saattoi mellastaa vuosikymmeniä kaikessa rauhassa, sillä viranomaisvalvonta oli vähäistä. Ensimmäiset pienehköt sakkotuomiot Teck sai vasta 1980-luvulla, ja silloinkin muun muassa 5 000 dollarin sakon 3 000 kilon elohopeapäästöstä. Teckin omien tilastojen mukaan vuosina 1987–2001 sulattamolla tapahtui 86 luvat ylittävää päästövahinkoa. Niistä vain muutama johti syytteeseen.
Teckin sopuisa yhteiselo Kanadan viranomaisten kanssa päättyi 2000-luvun lopulla, kun Kanadan valtion ympäristötarkastaja rupesi kyseenalaistamaan yhtiön ympäristövaikutusselvityksiä. Yhtiön saa- mat sakkotuomiot ylittivät 100 000 dollarin rajan vuonna 2009, ja ympäristöministeriön tutkimusten perusteella Teck velvoitettiin muun muassa kartoittamaan pinta- ja pohjavesien pilaantumisen laajuuden sekä kunnostamaan ja puhdistamaan pilaantuneet alueet.
Teckin kahnaukset Kanadan viranomaisten kanssa kuitenkin kalpenevat Yhdysvaltojen puolella meneillään olevan oikeusprosessin rinnalla. Siinä potentiaalinen korvausvelvollisuus nousee yli miljardiin dollariin.
Yhdysvallat antoi huutia
Vuonna 2003 EPA, kattavaan liittovaltion ympäristölakiin (CERCLA) nojaten, antoi määräyksen, jolla Teck velvoitettiin suorittamaan lisätutkimuksia sulattamopäästöjen ympäristövaikutuksista Columbia-joen alajuoksulla ja Roosevelt-järvellä.
Teck kieltäytyi noudattamasta EPA:n määräystä vedoten siihen, että Yhdysvaltojen viranomaisilla ei ole toimivaltaa kanadalaisen yrityksen Kanadassa tapahtuvaa toimintaa kohtaan (niin sanottu ekstraterritoriaalisuusvastine). Sen sijaan, että olisi nostanut kanteen määräyksen laiminlyönnistä, EPA aloitti sopimusneuvottelut Teckin kanssa. Neuvotteluista huolimatta Teck joutui oikeuteen, kun Colvillen intiaaniyhteisö nosti kanteen vaatien EPA:n määräyksen täytäntöönpanoa ja rangaistusta määräyksen laiminlyönnistä. Se vetosi CERCLA:n yksityisille kansalaisille antamaan kanneoikeuteen. Washingtonin osavaltio liittyi kanteeseen vaatien korvausta ympäristövahingoista ja tutkimus- ja kunnostuskustannuksista.
Teck vaati kanteitten hylkäämistä vedoten sekä tuomioistuinprosessin että CERCLA:n ekstraterritoriaalisuuteen. Teckin vaatimukset hylättiin alioikeudessa, hovioikeus vahvisti alioikeuden tuomion 2006 ja tammikuussa 2008 Yhdysvaltain korkein oikeus kieltäytyi antamasta Teckille valituslupaa hovioikeuden päätöksestä.
Tuomioistuinpäätös perustuu teoriaan, jonka mukaan ympäristömyrkyt ja raskasmetallit irtautuivat kuona-aineesta Yhdysvaltojen puolella, vaikka itse kuona-aine olikin kotoisin rajan toiselta puolelta. Toisin sanoen oikeus katsoi, että CERCLA:a ei käytetty ekstraterritoriaalisesti vaan kyseessä oli paikallisen lainsäädännön soveltaminen paikallista pilaantumista kohtaan.
Vastuusta luistaminen ei onnistunut
Sillä välin kun Teckin vastine eteni tuomioistuimissa, Teck ja EPA allekirjoittivat sopimuksen, jossa Teck lupautui tekemään lisäselvityksiä ympäristön tilasta ja terveysvaikutuksista sekä selvittämään mahdollisen pilaantuneen alueen laajuuden ja puhdistamistarpeen. Yhtiö antoi 20 miljoonan dollarin takuut velvoitteiden täyttämisen vakuudeksi. Selvitysten on määrä valmistua vuoteen 2015 mennessä, ja Teck on toistaiseksi käyttänyt 55 miljoonaa dollaria selvitysten teettämiseen sekä Colvillen intiaaniheimojen ja Washingtonin osavaltion osallistumiskustannusten korvaamiseen.
Keväällä 2012 Yhdysvaltojen tuomioistuin hylkäsi Teckin vaatimuksen korvausvastuun rajaamisesta 0,05 prosenttiin mahdollisista ympäristövahingoista. Teckin vaatimus perustui siihen, että se on vain yksi monista Columbia-joen ja Roosevelt-järven saastuttajista. CERCLA perustuu kuitenkin jakamattomaan yhteisvastuuseen, jonka mukaan jokaisella vahingonaiheuttajalla on täysi korvausvastuu kaikesta aiheutetusta vahingosta siitä huolimatta, että yksittäinen saastuttaja on aiheuttanut vain osan pilaantumisesta. Korvausvastuu rajataan vain, mikäli saastuttaja pystyy yksilöimään, mikä osa ympäristövahingosta on sen aiheuttamaa.
Oikeus katsoi, että Teck ei pystynyt näyttämään omaa osuuttaan luotettavalla tavalla, ja totesi, että kyseessä on niin laaja ja pitkäaikainen ympäristön pilaantuminen, että yksittäisten pilantumisen aiheuttajien yksilöinti ei ole mahdollista. Sen takia jokainen alueen pilaantumiseen myötävaikuttanut osapuoli on täydessä vastuussa koko alueen kunnostamisesta.
Syyskuussa 2012 Teck virallisesti myönsi, että saasteita on kulkeutunut Trailista Washingtonin osavaltion puolelle Columbia-jokea pitkin. Teck on kuitenkin kieltänyt, että päästöillä olisi ollut ympäristöä tai terveyttä huonontavaa tai pilaavaa vaikutusta, ja on jälleen vedonnut lainkäyttövallan alueellisiin rajoituksiin. Periksi yhtiö siis ei ole antanut.
Yksityisen ihmisen suuri rooli
Jos Teck tuomitaan vahingonkorvausvastuuseen yhdysvaltalaisen tuomioistuimen määräyksestä tai jos sille langetetaan käskytuomio, joka velvoittaa yhtiön selvitys- ja kunnostustöihin, tuomioiden toimeenpanemiseen vaaditaan kanadalaisen tuomioistuimen täytäntöönpanopäätös.
Kanadalaiset ennakkotapaukset eivät lupaa hyvää Teckille. Oikeustapauksessa USA vs. Ivey Ontarion provinssin tuomioistuin määräsi CERCLA:an perustuvan 4,5 miljoonan dollarin vahingonkorvaustuomion täytäntöönpantavaksi Kanadassa. Jutun vastaajina olivat Michiganin osavaltiossa toimineen yhtiön kanadalainen emoyhtiö ja kanadalainen toimitusjohtaja. Ontarion tuomioistuin totesi, että CERCLA muistuttaa suuresti vastaavaa kandalaista lainsäädäntöä, mikä antoi lisätukea päätöksen toimeenpanolle Kanadassa.
Yksityisten kansalaisten roolilla on ollut suuri merkitys Teckin taipaleelle Yhdysvaltojen oikeusistuimissa. Colvillen intiaaniheimo kyllästyi viranomaisten jahkailuun ja aloitti oikeusprosessin Yhdysvalloissa, mikä puolestaan töni kanadalaiset ympäristöviranomaiset hereille.
Tarina Trailista saattaa lopulta johtaa kilpajuoksuun Kanadan ja Yhdysvaltojen ympäristöviranomaisten välillä, jossa kumpikin valtio tekee parhaansa parantaakseen viranomaisvalvontaa ja tehostaakseen ympäristölainsäädäntöään. Teckin perusteella näyttää siltä, että paikalliset laiminlyönnit saattavat kostautua valtiollisen suvereniteetin ja viranomaisten toimivallan menetyksinä. Ja mahdollisesti ympäristönsuojelun voittoina.