Maailmanlaajuisesti tarkasteltuna tasa-arvoon on pitkä matka. Erilaiset lait rajoittavat naisten omistusoikeutta lähes 40 prosentissa maailman maista. Naisilla ei ole yhtäläisiä oikeuksia työntekoon ja elinkeinon harjoittamiseen kahdeksassatoista maassa. Maailmasta löytyy myös yksitoista maata, joissa naisille ei myönnetä kansallista henkilökorttia.
Palkkatasa-arvosta Maailman talousfoorumi WEF arvioi vuoden 2018 raportissaan, että sukupuolten välisten palkkaerojen umpeen kuromiseen menee nykyisellä tahdilla jopa yli 200 vuotta.
Suomessa naisen euro on keskimäärin 84 senttiä eli suunnilleen sama kuin noin sata vuotta sitten.
Sukupuolten välisten palkkaerojen umpeen kuromiseen menee nykyisellä tahdilla yli 200 vuotta.
Edistysaskeliakin on otettu. Hallitus on luvannut muuttaa Suomen rikoslakia niin, että suostumuksen puute lisätään raiskauksen määritelmään. Lisäksi transihmisten itsemääräämisoikeutta parannetaan ja lisääntymiskyvyttömyyden vaatimuksesta luovutaan.
Häirintää yllättäviltä tahoilta
Suomalaista syrjintää on seurattu tehostetusti vuodesta 2008 lähtien. Seurantaa koordinoi oikeusministeriö, joka on teettänyt lukuisia selvityksiä aiheesta.
Owal Groupin vuosina 2015 ja 2017 tekemien laajojen kyselytutkimuksen mukaan 70 prosenttia eri vähemmistöihin kuuluvista oli joutunut vihapuheen tai häirinnän kohteeksi 1–10 kertaa viimeisen vuoden aikana.
Kohderyhminä olivat romanit, saamelaiset, suomenruotsalaiset, vammaiset, sukupuolivähemmistöt, uskonnolliset vähemmistöt, vieraskieliset, ulkomaalaiset ja maahanmuuttajataustaiset.
Häirintä oli yleensä nimittelyä ja jatkuvien negatiivisten kommenttien kohteeksi joutumista. Seksuaali- tai sukupuolivähemmistöihin kohdistettu häirintä oli yleisimmin sukupuolittunutta halventamista.
Kun kysyttiin, kuka oli vihapuheen ja häirinnän tekijä, paljastui yllättäviä seikkoja. 18 prosenttia ilmoitetuista tekijöistä oli terveydenhuollon tai sosiaalityön tekijöitä ja 16 prosenttia opettajia tai muita opetushenkilöstöön kuuluvia.
34 prosenttia häiritsijöistä työskenteli terveys-, sosiaali- tai opetusalalla.
Jopa edellisiä ammattiryhmiä enemmän häirintää tekevät julkisuudessa näkyvät persoonat. 22 prosenttia ilmoitetusta tekijöistä oli poliitikkoja tai muita julkisessa asemassa olevia. 30 prosentissa tapauksista tekijä oli tuntematon.
Häirinnästä ilmoittaminen on harvinaista. Kaksi kolmasosaa vihapuhetta tai häirintää kokeneista ei ilmoittanut tapahtuneesta millekään taholle. Yleisin syy oli se, että vastaajat eivät uskoneet, että asialle olisi tehty mitään tai että sille olisi voitu tehdä mitään.
Sisäministeriön teettämän raportin perusteella häirinnän myös uskotaan lisääntyvän tulevaisuudessa. Häirintä on yksi suomalaisten turvallisuuteen vakavimmin vaikuttavista tekijöitä.
Rakenteellinen syrjintä on yleistä
Syrjivän käytöksen tai rikollisen vihapuheen yleisyydestä ei ole tarkkoja selvityksiä, mutta monissa syrjintätutkimuksissa on todettu, että oikeustapaukset muodostavat ainoastaan jäävuoren huipun.
Syrjintää ei myöskään aina ymmärretä syrjinnäksi. On olemassa syrjiviä rakenteita, joita enemmistöön kuuluvat eivät havaitse, koska ne eivät näy heidän jokapäiväisessä elämässään.
Syrjintää ei usein nähdä tai ymmärretä syrjinnäksi.
Usein iäkkäiden syrjintä on rakenteellista. Oikeusminsteriön julkaisu vähemmistöihin kuuluvien ikääntyneiden kokemasta syrjinnästä sosiaali- ja terveyspalveluissa kertoo, että ikäihmisten moninaisuuden huomioiminen on heikkoa, eikä esimerkiksi vammaisia tai seksuaalivähemmistöihin kuuluvia edes ajateltu olevan asiakkaina.
Syrjintää ajatellaan usein yhden syrjintäperusteen näkökulmasta, mutta käytännössä yksilö voi joutua syrjityksi usean ominaisuutensa vuoksi. Esimerkiksi iäkäs, vammainen maahanmuuttaja on suuressa syrjintävaarassa.
EU:n perusoikeusvirasto onkin kehottanut jäsenmaita ottamaan nykyistä paremmin huomioon moniperusteisen syrjinnän kehittäessään lainsäädäntöä ja syrjinnän vastaista työtä.
Syrjintä on yhteiskunnallinen ongelma
Palataan vielä Suomen hallitusta johtavaan naisviisikkoon, josta on kerrottu laajasti maailman medioissa.
Muutamissa saksalaislehdissä mainittiin, että johtavat naisministerit ovat olleet lapsia presidentti Tarja Halosen Suomessa ja kasvaneet ympäristössä, jossa nainen voi olla johtaja. Mutta millaisia kokemuksia nykytytöillä on johtamisesta? Asiaa on tutkittu hiljattain maailmanlaajuisesti.
Plan International haastatteli lähes kymmentä tuhatta 15–24-vuotiasta tyttöä 19 maassa siitä, miten tytöt näkevät vallan ja millaisia kokemuksia heillä on johtamisesta. Kesäkuussa 2019 julkaistussa Taking the Lead -tutkimuksessa oli mukana myös 516 suomalaistyttöä.
Vastaajista 94 prosenttia uskoi, että naisjohtajat kohtaavat epäoikeudenmukaisempaa kohtelua kuin miesjohtajat.
Vastaajista 94 prosenttia uskoi, että naisjohtajat kohtaavat epäoikeudenmukaisempaa kohtelua kuin miesjohtajat.
Suomalaisvastaajista 65 prosenttia uskoi, että naisjohtajat joutuvat työskentelemään kovemmin kuin miesjohtajat saadakseen kunnioitusta. 85 prosenttia suomalaistytöistä uskoi, että naisjohtajia kohdellaan toisinaan tai usein epäoikeudenmukaisesti.
Onko tällaista jo näkyvissä uusien naisjohtajiemme suhteen? Ainakin suomalaismediat ovat nostaneet pääministerin taustasta esille hänen myyntityönsä Sokoksella ja että hänellä on 1-vuotias lapsi. Vastaavia analyyseja miesjohtajista on vaikea löytää.
