Kun avioliitto päättyy avioeroon, ositus ja tasingon määrä sekä sisältö ovat sopimustilanteissa usein kokonaisratkaisuja. Puolisoiden ratkaisun perusteena voi olla mitä erilaisimpia seikkoja, joita kaikkia ei itse sopimukseen kirjata. Tämän vuoksi avioliittolain mukaisesta puolittamisesta ei voida eikä halutakaan pitää kiinni sopimustilanteissa.
Tasingon maksun myötä tapahtuu omistajanvaihdos, joka on verotuksellisesti säädelty hyvin neutraaliksi. Itse tasinko ei ole verotettava saanto, tai pikemmin tuloa, eikä varainsiirtoverotus aktivoidu. Verotuksen, ja varsinkin verottomuuden, lähtökohtana on käytännössä, että saanto on tapahtunut laissa tarkoitetulla tavalla. Jos tästä poiketaan, kyse on verotuksellisesti jostain muusta, usein luovutuksesta. Esimerkiksi jos osituksen yhteydessä käyttää niin sanottua ulkopuolista varaa saadakseen puolison kiinteistön tai sen osan itselleen, kyse on kaupasta, ei verovapaasta ositussaannosta.
Tätä taustaa vasten on jo pidempään ollut epäselvää, mitä tasingosta sopiminen laista poiketen tarkoittaa verotuksen suhteen. Jos puoliso ei esimerkiksi vaadi puolittamisperiaatteen mukaista tasingon maksua, niin onko varakkaammalle puolisolle ”jäänyt” tasinko lahjaa tälle puolisolle, joka sopimuksen seurauksena sai pitää oman omaisuutensa? Kyse on siis siitä, onko ositus suoritettava lain mukaan, mahdollinen sovittelunormisto huomioiden, jotta ositus pysyy lahjaverotuksellisestikin osituksena.
Nyt KHO antoi tästä kysymyksestä vihdoin ratkaisunsa (KHO 2014:135). Kyseessä oli ennakkoratkaisu, jossa oli perusteiltaan kyse seuraavasta tilanteesta.
Puolisot A ja B olivat hakeneet avioeroa, eikä heillä ollut avioehtoa. Heidän avioliittonsa oli kestänyt noin yhdeksän vuotta. Osituslaskelman mukaan B:n bruttovarat olivat 759 815,20 euroa ja velat 237 739,25 euroa eli netto 522 075,95 euroa. A:n bruttovarat olivat 84.564,80 euroa ja velat 202 606,60 euroa. A:n netto osituslaskelmassa oli siten 0 euroa. Avio-osan suuruus oli 261 037,98 euroa.
Puolisoiden tarkoitus sopia osituksesta oli seuraava. B pitäisi kaiken omaisuutensa ja saisi lisäksi omistukseensa A:n osuuden yhteisestä tilasta, koneista ja kalustosta sekä karjasta. Hän ottaisi vastattavakseen A:n osuuden yhteisistä lainoista. Näin B:n nettovarallisuudeksi jäisi 403 189,35 euroa. Vastaavasti A pitäisi omat rahavaransa 844,80 euroa. A ei vaatisi mitään tasinkoa, vaan luopuisi oikeudestaan tasinkoon, jonka määräksi puolisot olivat tilanteessa laskeneet 202 106,58 euroa. Ositusosapuolet totesivat, että he ovat (keskenään) päätyneet sovittelemaan ositusta lain mukaisilla perusteilla ja lisäksi heidän tahtonsa on ollut, että B:lle jää osituksen jälkeen riittävät edellytykset maatalouden jatkamiseen. Tapauksessa A ei siis vaatisi noin 200 000,00 euron tasinkoa, vaan se ”jäisi” varakkaammalle puolisolle.
OTK Pekka Tuunainen työskentelee perhe- ja jäämistöoikeuden assistenttina Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa erikoisaloinaan jäämistö- ja ulosotto-oikeus. Hän on suosittu kouluttaja ja kirjoittaja.
