Poliisimiehellä on velvollisuus tietyin edellytyksin, jopa vapaa-aikanaan, puuttua esimerkiksi turvallisuutta vaarantaviin tilanteisiin. Mutta koska ja kuinka tämä puuttuminen pitäisi toteuttaa, siinäpä kysymys. Kaukoliikenteen linja-autojen turvavyöpakkoa noudatetaan myös omien havaintojeni mukaan varsin huonosti. Pitäisikö minun siis kirjoittaa turvavyötä käyttämättömille kanssamatkustajille bussimatkalla Helsinkiin rikesakko? Vai pitäisikö nousta matkan alkaessa pystyyn, esittäytyä ja esittää uhkavaatimus?
Noin 90 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että meillä on hyvä poliisi, eli poliisiin luotetaan kansainvälisesti verrattuna todella vankasti. Joissakin muissa maissa, Euroopassakin, tämä prosenttimäärä on jopa puolta pienempi.
Tällainen vankka luottamus ei synny itsestään eikä tilanne ole meilläkään ollut aina näin hyvä. Sotien jälkeen 1940-luvulla, kun miehet palasivat rintamalta ja siviiliyhteiskuntaa oltiin jälleen rakentamassa monen vuoden poikkeusolojen jälkeen, palkattiin näistä tulijoista monia myös poliisiorganisaatioon. Kynnys sisäänpääsyyn ei ollut kovin korkealla ja koulutus oli varsin vaatimatonta. Osin näistä juontavat ne monet kaskut luku- tai kirjoitustaitoisista konstaapeleista.
Noin 90 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että meillä on hyvä poliisi
Kun itse aloitin poliisiurani 1960-luvun lopulla, kesti poliisiopiston kokelaskurssi 3,5 kuukautta. Tämän jälkeen moni saattoi työskennellä kentällä ennen miehistökurssia parikin vuotta, eikä silloiseen peruskoulutukseen sisältynyt minkäänlaista työharjoittelua, kuten nykyään. Monet hämmästelivät omaa uravalintaani. Vanhan sanonnan mukaan piti ryhtyä poliisiksi, jos ei mihinkään muualle päässyt. Tulin poliisiorganisaatioon kuitenkin eräänlaisessa muutosvaiheessa. Ala alkoi kiinnostaa entistä useampia ja valittujen joukossa oli melkoisesti myös ylioppilaita. Seuraavalla vuosikymmenellä sisään päässeet olivat jo enimmäkseen heitä. Monet hakijat arvelivat uralla etenemisen olevan poliisissa varsin nopeaa ja paikkoja aukenikin jo 1970-luvulta lähtien melko runsaasti sotien jälkeen tulleiden siirtyessä vähitellen eläkkeelle. Monet nuoret poliisimiehet ryhtyivät itseni tavoin harrastamaan yliopisto-opintoja, joihin oli varsin hyvä mahdollisuus vuorotöitä tehtäessä.
Vähitellen poliisin arvostus myös kansalaisten keskuudessa kasvoi, poliisia oltiin valmiita auttamaan varsin auliisti. Poliisi koettiin yhdeksi tärkeäksi osaksi suomalaisen yhteiskunnan rakentamisesta. Tämä luottamus on ansaittu suoraselkäisellä toiminnalla, ei pikkumaisella pilkunviilauksella. Toki tietyissä tilanteissa tarvitaan tiukkojakin toimia. Ammattitaitoa on tietää, mihin ryhmään kukin yksittäinen tapaus kuuluu. Itse olen toiminut passiivisesti linja-autossa matkustaessani: kilauttanut vain oman turvavyöni näyttävästi ja kuuluvasti kiinni ja luottanut esimerkin voimaan.
