Teemana IHMISOIKEUDET

MUTTA-sana kertoo paljon Kielteiset asenteet ihmisoikeusloukkausten maaperää

Erilaisuus herättää helposti kielteisiä asenteita.

Kun asenteiden muodostumisen mekanismit ymmärtää, on helpompi elää monimuotoisessa yhteiskunnassa.

Ihmisoikeusliiton pääsihteeri Kristiina Kouros asettuu istumaan työhuoneensa nojatuoliin ja paneutuu pintaa syvemmälle pohtimaan tapaa suhtautua ihmisoikeuskysymyksiin ja asenteitamme erilaisuutta kohtaan.

– Kokemukseni mukaan ihmiset eivät kovinkaan hyvin tiedä, mitä ihmisoikeudet pitävät sisällään. Sanana ihmisoikeudet on kyllä yleisesti tuttu. Siihen yhdistetään sellaiset mielikuvat kuin, että ne ovat tärkeitä, ja hyvä, että niitä noudatetaan. Toisaalta vallalla ovat aika vahvasti sellaiset käsitykset, että ihmisoikeudet liittyvät jonnekin muualle kuin Suomeen. Tämän käsityksen tapaa myös korkealla virkamiestasolla ja poliittisella tasolla, kertoo Kristiina Kouros. Kansainvälisesti vertaillen meillä ei vakavia ihmisoikeusloukkauksia ole, mutta Kouroksen mukaan ongelmia on ihan riittävästi.

– Arvioin asiaa kahdella akselilla: toinen on vakavuusakseli ja toinen on yleisyysakseli, piirtää Kouros mielikuvaa.

Vakavuusakseliin kuuluvat loukkaukset, jotka kohdistuvat henkeen tai terveyteen. Tähän kuuluu esimerkiksi naisiin kohdistuva väkivalta. Yleisyysakselilla on vaikeampi vetää rajaa siihen, missä kohden asiat voidaan määritellä ihmisoikeusloukkauksiksi, missä kohden epäasialliseksi kohteluksi tai syrjinnäksi. Tällä akselilla meillä on eniten ongelmia. Etninen tausta, ikä, vammaisuus tai seksuaalinen suuntautuneisuus voivat tavallisimmin aiheuttaa syrjintää. Se voi olla rakenteellista, näkymätöntä, sellaista, mitä ihmiset eivät välttämättä tiedosta. Voidaan esimerkiksi sanoa, että ”en ole rasisti, mutta en halua mustia asumaan naapuriini” tai ”en vihaa homoja, mutta en halua heitä omalle työpaikalleni”. Helposti “mutta” tulee puheeseen ja kertoo alkuvakuutteluista huolimatta ihmisen todellisen asenteen.

Juristeille laajempi näköala

– Juridisestihan voidaan miettiä, missä kohtaa ihmisoikeusloukkauksien raja menee, mutta en haluaisi kuitenkaan juuttua juridiseen määritelmään. Oleellisempaa mielestäni on, onko jokin asia oikein vai väärin. Tietysti ihmisoikeusasioissa on kova juridinenkin puolensa, mutta juristien ei pidä olla niin kapeakatseisia, että he tuijottaisivat vain pykäliä ja artikloita ja yrittäisivät pistää asiat niitä myöten pakettiin. On otettava muitakin käsitteitä käyttöön kuin juridiset rikos–ei-rikos. Pitäisi ajatella myös elävää elämää, todellisuutta, sillä se, mitä juridiikan piiriin tulee, kumpuaa aina todellisesta elämästä, sanoo Kristiina Kouros ja peräänkuuluttaa ennen kaikkea laajempaa, sosiologista näkemystä ihmisoikeuskysymyksiin.

– Kun ajatellaan kriisejä, joiden taustalla on ihmisoikeusrikoksia, niin alkunsahan ne ovat aina saaneet yhteiskunnan toiminnasta ja sosiaalisesta elämästä, harvoin ne lähtevät liikkeelle juridiikasta.

Ihmisoikeudet kaikille

Paljon on tehtävää myös siinä, että ihmiset mieltäisivät ihmisoikeuksien suuremman systematiikan. Ajoittain Kouros kertoo törmäävänsä siihen, että halutaan ajaa itselle edullisia asioita ihmisoikeuksien nimissä, mutta niitä ei sallittaisikaan toisille.

– Kun meillä Ihmisoikeusliitossa on asiantuntemus ihmisoikeuksista kokonaisuutena, niin silloin sellaiset asettelut kuin ”kyllä lasten oikeuksille, ei homojen oikeuksille” ovat mahdottomia. Ei ihmisoikeuksien varjolla voida ajaa vain joidenkin asioita sulkemalla samalla joitakin toisia ryhmiä oikeuksien ulkopuolelle.

Asenteiden tiedostaminen

– Kielteisiä asenteita erilaisuutta kohtaan on läpi koko yhteiskunnan, mutta mitä koulutetumpia ihmiset ovat, sitä paremmin he osaavat peitellä sanomansa ja puhua poliittisesti korrektia kieltä. Välillä kontrolli kuitenkin pettää ja todelliset asenteet tulevat ilmi.

Kouroksen mukaan olisi syytä ymmärtää asenteiden muodostumisen mekanismit. Realistista on kuitenkin lähteä siitä, että kaikkia kielteisiä asenteita ei edes ole mahdollista muuttaa.

Kun esimerkiksi joitakin vuosia sitten tutkittiin eri virkamieskuntien suhtautumista maahanmuuttajiin, huomattiin, että kaikkein kielteisimmät asenteet olivat rajavartiolaitoksella ja poliisilla.

– Onhan se aika selvää. Hehän ovat aina tekemisissä ongelmien kanssa, ja näistä ongelmatapauksista muodostuu heidän kokemusmaailmansa.

Jos jollakulla on esimerkiksi vammainen työtoveri – joka on ehkä ainoa henkilön tuntema vammainen – niin mielikuvat kaikista vammaisista muodostuvat helposti tämän yhden vammaisen mukaan, jonka oma persoona ennen kaikkea käsitykseen vaikuttaa. Vähemmistöjen ikuinen ongelma onkin, että kukin heistä kantaa taakkaa koko vähemmistön edustamisesta.

Jos kielteiset asenteet jotakin ihmisryhmää kohtaan ovat syntyneet omista huonoista kokemuksista, olisi tärkeää ymmärtää, että omat kokemukseni eivät välttämättä ole koko totuus asiasta.

– Usein riittäisi jo se, että saataisiin ihmiset tiedostamaan asenteiden olemassaolo ja miettimään, mistä omat asenteeni ovat mahtaneet syntyä. Johtopäätöshän ei ole, että tarvitsisi ajatella jonkun vähemmistöön kuuluvan olleen mukava tyyppi, jos hän ei sitä todellisuudessa ole ollut. Pitää vain muistaa se, että hän ei edusta kaikkia, ja uudet samaan ryhmään kuuluvat ihmiset pitää kohdata avoimin mielin vailla ennakkoasenteita.

Asenteiden muodostumiseen vaikuttavat myös kasvatus ja koulutus. Koulujen uudet opetussuunnitelmat vuodelta 2006 sisältävät ihmisoikeudet läpileikkaavana periaatteena. Iso kysymys kuitenkin on, miten asiat tulevat koulutyön arkeen ja tähän vaikuttaa erityisesti se, miten oppikirjat kirjoitetaan.

– Joitakin vuosia sitten selvitimme oppikirjojen sisältöä ihmisoikeuksien osalta, ja anti oli kyllä hyvin heiveröinen.

Kohti suvaitsevaisempaa yhteiskuntaa

Kysyttäessä Kristiina Kouros myöntää, että välillä asenteiden muuttumisen hitaus turhauttaa. Eniten kuitenkin turhauttaa se, että alan konferensseissa ja seminaareissa ovat aina lähestulkoon samat ihmiset paikalla.

– Siinä meidän täytyy tietysti kääntää katseet itseemme – ja niin olemme tehneetkin. Nykyisin koulutuksia suunnataan kohdeyleisölle, joka ei ole aiemmin vielä vihkiytynyt asiaan. Tulevaisuuden suhteen Ihmisoikeusliiton pääsihteeri on vallitsevista ongelmista huolimatta toiveikas. Yhteiskunnasta on tullut monimuotoisempi, ja sen myötä on tapahtunut paljon kehitystä positiivisempaan suuntaan.

– Kun mietitään, mitkä olivat asenteet Suomessa 50 vuotta sitten vammaisia, romaneja, maahanmuuttajia tai seksuaalista tasa-arvoa kohtaan, niin onhan eteenpäin tultu huikea harppaus. On alettu ymmärtää, että monimuotoisuus tuottaa meille paljon hyvää myös talouden ja yhteiskunnan dynamiikan kannalta.

Turvapaikka- ja maahanmuuttoasiat -Euroopan unionissa

Suomi osallistuu Euroopan unionin yhteisen turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikan valmistelutyöhön. Näiden asioiden käsittely EU:ssa perustuu Amsterdamin sopimukseen vuodelta 1999, jota on muutettu Nizzan sopimuksella vuonna 2001. Sopimuksen tavoit-teena on EU:n kehittäminen vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvana alueena.

Suomen pysyvässä EU-edustustossa Brysselissä työskentelee erityisasiantuntija Annikki Vanamo-Alho, joka on omien sanojensa mukaan yksi lenkki tiedonkulussa ja politiikan valmisteluketjussa turvapaikka- ja maahanmuuttoasioissa. Hän kertoo tuoreimmat EU:n kuulumiset omalta työsaraltaan.

– Turvapaikkapuolella on nyt ollut hiljaiseloa. Meneillään on mietintävaihe sen jälkeen, kun vuoden 2005 lopussa saatiin lähentämisen ensimmäisen vaiheen säädökset valmiiksi ja turvapaikkamenettelydirektiivi hyväksyttiin.

Direktiivin hyväksymisen jälkeen on kyse ollut transponoinnista eli näiden turvapaikkapuolen direktiivien saattamisesta kansallisiin lainsäädäntöihin. Nyt komissiolta odotetaan vihreää kirjaa eli tiedonantoa siitä, miten ensimmäisen vaiheen turvapaikka-asioiden säädökset ovat käytännössä toimineet.

– Haagin ohjelman perusteella on tarkoitus vuonna 2010 saada valmiiksi toisen vaiheen lähentämislainsäädäntö. Vuoteen 2010 on aika vähän aikaa, ja sitä ennen pitäisi analysoida ja arvioida, miten ensimmäinen vaihe on edennyt. Siltä pohjalta komissio tekee toisen vaiheen lähentämistä koskevia ja syvemmin kohti harmonisointia vieviä lainsäädäntöehdotuksia, Annikki Vanamo-Alho kertoo.

Maahanmuuttopuolella on työn alla ollut paluudirektiivi. Direktiiviehdotuksen tarkoituksena on yhdenmukaistaa ja tehostaa jäsenvaltioiden alueella laittomasti oleskelevien henkilöiden paluu- ja maastapoistamiskäytäntöjä sekä edistää menettelyn läpinäkyvyyttä ja ulkomaalaisten oikeusturvaa.

– Se on iso ja keskeinen säädös, ja siinä on ensimmäistä kertaa kyseessä yhteispäätösmenettely tällä sektorilla. Asia on haasteellinen ensinnäkin sen takia, että parlamentti on siinä mukana ja toisekseen siksi, että siinä kosketellaan keskeisiä oikeusturvasäännöksiä eri jäsenmaissa. Oikeusturvakysymykset liittyvät ihmisoikeuksiin ja ovat maahanmuuttoasioissa usein haasteellisia. Paluudirektiivissä on mukana muun muassa vapauden riisto, joka on hyvin herkkä ihmisoikeuksiin liittyvä kysymys.

Tiiviimpää yhteistyötä ulkosuhdepolitiikassa

– Nyt kun vähimmäissäädökset eli ensimmäinen kierros on pääosin tehty, on havaittu, että omassa toimivallassa olevilla välineillä ei kovin pitkälle pystytä vaikuttamaan muuttovirtojen hallintaan. Tämä on johtanut siihen, että katseet ovat kääntyneet suhteisiin kolmansien maiden kanssa. Ulkosuhdepolitiikkaa ja maahanmuuttosubstanssia valmistelevien tahojen pitää tiivistää yhteistyötä niin, että voidaan luoda aitoja keskusteluyhteyksiä ja tiedonvaihtoa kaikkiin ilmansuuntiin. Politiikan koherenssi ja johdonmukaisuus on noussut tarkasteluun esimerkiksi kehitysyhteistyöpolitiikassa. On tarpeen puhaltaa EU:n jäsenmaiden kesken yhteen hiileen kehitysyhteistyö-, turvapaikka- ja maahanmuuttoasioissa.

Suomen osalta Annikki Vanamo-Alho toteaa, ettei Suomi ole ollut kovan maahanmuuttopaineen alaisena, eikä meillä ole suuria maahanmuuttajayhteisöjä verrattuna useisiin EU:n jäsenvaltioihin.

– Mutta globalisaatio tulee asiaan vaikuttamaan ja myös se, että Suomeenkin tarvitaan työvoimaperäistä maahanmuuttoa.

”Tuntuu niin -kohtuuttomalta niiden ihmisten kohtalo”

Pahempia ihmisoikeusrikoksia ei voida tehdä, kuin mitä Kongossa ja Ruandassa on tehty. Silti afrikkalaiset ihmiset katsovat kohti tulevaisuutta.

Asianajaja Tuomas Aho on tehnyt vapaaehtoistyötä Kirkon Ulkomaanavulle niin yritysvarainhankinnassa kuin juridisten asioiden tiimoilta. Kun Aholle viime kesänä tarjoutui tilaisuus lähteä tutustumaan konkreettiseen avustustoimintaan Ruandaan ja Kongon demokraattiseen tasavaltaan, ei hän epäröinyt.

Pari viikkoa kestäneen matkan pääkohde oli Ruanda, joka on toipumassa runsaan kymmenen vuoden takaisesta, sata päivää kestäneestä kansanmurhasta, jossa lähes miljoona ihmistä kuoli kansankiihotuksen seurauksena järkyttävissä verilöylyissä.

– On selvää, että maassa, jossa naapurit tappoivat toisiaan, vie toipuminen pitkään, mutta Ruanda on ilahduttavasti päässyt ainakin ulkoisesti jaloilleen. Pinnan alla on tietysti paljon vihaa. Maassa on kuitenkin rauhallista ja aika hyvä hallitus ja presidentti, jotka yrittävät viedä asioita eteenpäin, kertoo Aho.

Vankiloissa on edelleen paljon ihmisiä odottamassa oikeuskäsittelyä. Meneillään on pitkällinen sovintoprosessi, jonka kautta pyritään ratkaisemaan syyllisyyskysymyksiä. Sovintomenettelyn rinnalla yritetään maahan rakentaa taloudellista infrastruktuuria ja terveydenhoitoa, jonka eteenpäin viemisessä tärkeää roolia näyttelevät länsimaiset avustusjärjestöt.

– Kävimme tutustumassa erilaisiin projekteihin, jotka liittyivät sovintomenettelyn tukemiseen, orpokotien ylläpitämiseen, raiskattujen naisten yhdistysten kerhotoiminnan ja pienyritystoiminnan tukemiseen. Avustusjärjestöt pyörittävät vesihuoltoprojekteja ja muita arjen elämään liittyviä ohjelmia, mutta myös henkisen puolen projekteja, jotka auttavat traumaattisten kokemusten uhreja.

Rajan yli järkytykseen

Matkakohteista toinen oli Kongon demokraattinen tasavalta, Ruandan naapurivaltio. Kongo on käytännössä edelleen sisällissota-aluetta, jossa ei ole merkkejä järjestäytyneestä yhteiskunnasta. Sen lisäksi maassa mellastavat rikolliset rosvojoukot jättäen jälkeensä suurta kärsimystä ja tuskaa.

– Rajan yli astuminen Kongon puolelle oli järkytys. Millä mittarilla tahansa mitattuna maa on maailman hurjimpia paikkoja tällä hetkellä. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, niin Ruanda vaikutti lähes sivistysvaltiolta Kongoon verrattuna. Ihmiset elävät Kongossa pitkälti oman onnensa varassa; käytännössä siellä ei ole teitä, ei poliiseja, puhumattakaan tuomioistuimista.

Pakolaisongelma on Kongossa valtava. Ruandan kansanmurhan seurauksena maahan ajautui paljon ruandalaisia, jotka ovat jääneet paikoilleen pysyvästi. Sisällissota on aiheuttanut maan sisäistä pakolaisuutta. Goman kaupungissa, lähellä Ruandan rajaa, asui satojatuhansia pakolaisia köyhissä ja alkeellisissa pakolaiskylissä. Kirkko ja avustusjärjestöt ovat käytännössä ainoat sosiaaliset struktuurit perheiden ja sukujen lisäksi.

Yksi koskettavimpia kokemuksia oli Ahon mukaan käynti orpokodissa Gomassa.

– Osa lapsista oli erittäin pahoin loukkaantuneita. Oli lapsia, joilta oli silvottu irti jalkoja ja käsiä. Näin myös pikkupojan, jota oli viidakkoveitsellä lyöty kalloon. Valtavat arvet näkyivät päässä, mutta kuin ihmeen kaupalla hän oli siitä selvinnyt.

Toivo!

– Kaikkein koskettavinta niissä olosuhteissa oli, että ihmiset siellä hymyilevät ja uskovat tulevaisuuteen, lapset ovat kaikesta huolimatta iloisia. Kohtasin siellä hämmästyttävän määrän toivoa. Juttelin muun muassa kahden pojan kanssa, jotka olivat menettäneet vanhempansa ties missä olosuhteissa kauan aikaa sitten. Kun kysyin, mitä he haluavat tehdä isoina, kertoi toinen haluavansa lääkäriksi ja toinen papiksi. Toivon, että he saavat toteuttaa haaveensa.

Ainoa paikka, jossa toivoa näkyi hyvin vähän, oli Goman kaupungissa sairaala, jossa valtaosa potilaista oli kaiken ikäisiä raiskattuja naisia. Osa oli lisäksi silvottu, osalla oli aids.

– Niistä silmistä oli jo aika vaikeaa löytää toivoa. Niille naisille maailma varmaankin näyttäytyi täydellisenä pimeytenä. Saatoimme vain rukoilla, että he löytäisivät vielä voimia.

Pro bono Suomesta

Ruohonjuuritasolla avustusjärjestöillä on iso merkitys. Aho kertoo tutustuneensa hienoihin vesivoima- ja peltoviljelyprojekteihin, joissa uusilla peltokasveilla pyritään tehostamaan viljelyä.

– Hienointa oli nähdä, että on paikallisia ihmisiä, jotka panevat kaikkensa peliin. He ovat ottaneet orpolapsia hoiviinsa ja yrittävät organisoida erilaista yhdistystoimintaa, jolla sosiaalista infrastruktuuria kyettäisiin parantamaan. Tästä inspiroituneena meille syntyi ajatus jollakin tavalla tukea paikallisia juristeja. Jospa edes pahimmat rikolliset saataisiin kiinni, ja väkivallan ketju joskus katkeamaan.

Edellytykset Kongossa olisivat Ahon mukaan järjestäytyneeseen elämään; siellä on fiksuja ihmisiä, jotka haluavat rakentaa maata, luonnonvarat ovat valtavat.

– Oikeastaan ainoa, mikä uutta järjestystä estää, on rikollisuus. Sotilaalliset rikollisjoukot pitävät isoja alueita hallussaan, joilta myyvät mineraaleja aseiden hankintaan, tekevät välillä hyökkäyksiä ja samalla raiskaavat ja silpovat ihmisiä.
Kongossa on paikallisia koulutettuja ihmisiä, myös asianajajia, jotka yrittävät luoda järjestystä omalla panoksellaan.

– Jos me, juristit ja asianajajat myös täältä Suomesta, voisimme muodossa tai toisessa tukea heitä, pitää yhteyttä ja tarjota apuamme, olisi sillä valtava merkitys heille. Tässä vaiheessa konkreettinen apu voisi olla heidän järjestäytymisensä auttaminen. Myöhemmin voisimme antaa ideoita, neuvoa toimintatavoissa, mahdollisesti tarjota koulutusta. Kongossa on tällä hetkellä suomalainen yhteyshenkilö, joka muun ohella pyrkii kartoittamaan paikallisia naisjuristiverkostoja. Paikalliset juristiverkostot olisivat ensiaskel pahimpien rikollisten saattamiseksi oikeudelliseen vastuuseen. Paikallisille toimijoille tämä on tietysti hengenvaarallista työtä. Mutta pienikin panostus meiltä, vaikka vain moraalinen tuki, yhteydenpito, merkitsisi heille todella paljon. Se, että joku kaukana Suomessa ajattelee heitä, Aho kertoo.

TURKKI MATKALLA EUROOPAN UNIONIIN

Teksti: Minna Saano

Euroopan unionin laajentumis-komissaari Olli Rehn vieraili Lakimiesliiton EU-seminaa-rissa. Hän kertoi Turkin tilanteesta matkalla kohti unionin jäsenyyttä.

EU aloitti Turkin kanssa jäsenyysneuvottelut lokakuussa 2005. Ehdokasmaan aseman Turkki oli saanut kuusi vuotta -aikaisemmin Helsingin huippukokouksessa vuonna 1999.

Miksi EU haluaa Turkin jäsenekseen? Syy on selvä: Eurooppa tarvitsee Turkkia.

Demokratian esikuva islamilaisessa maailmassa

Turkin lähinaapurustossa ovat sekä Lähi-itä; Israel, Palestiina, Libanon, Syyria, Iran, Irak että Keski-Aasia ja Kaukasus.

– Turkki on tärkeä vakauden tukipilari tällä epävakaalla alueella. Sen sijainti on tärkeä koko -Euroopan turvallisuudelle ja tulevaisuudelle, sanoo komissaari Olli Rehn.

– Turkki on demokratian esikuva islamilaisessa maailmassa. Muualla seurataan tarkasti, miten perinne ja modernisaatio kyetään Turkissa kytkemään yhteen. Jos Turkki onnistuu uudistuksissaan ja pystyy aikanaan täyttämään EU:n jäsenyyskriteerit, siitä voi muodostua entistä vahvempi silta Euroopan ja islamilaisen maailman, kahden sivilisaation välillä.

Energiapoliittisesti Turkin merkitys tulee lisääntymään energian kauttakulkumaana ja risteyspisteenä. On arvioitu, että noin kymmenen vuoden päästä 10–15 prosenttia Euroopan tarvitsemasta kaasusta voisi tulla Turkin kautta.

EU:lla ja Turkilla on myös paljon yhteisiä strategisia intressejä. Turkki on mukana YK:n rauhanturvajoukoissa, ja se on osallistunut EU:n johtamiin poliisioperaatioihin ja rauhanturvajoukkoihin.

Komissaari Olli Rehn muistuttaa, että EU:lla ja Turkilla on pitkä kumppanuuden ja yhteistyön historia.

– Suhteet ovat melkein yhtä pitkä-aikaiset kuin Euroopan unioni tai talousyhteisö itsessään. Jo Ankaran sopimuksessa 1963 todettiin, että Turkista voisi jonakin päivänä tulla Euroopan yhteisön jäsen. Turkki on toistuvasti todistanut sitoutumisensa Eurooppaan ja länteen.

Kahlehdittu sananvapaus

Turkilla on kuitenkin edessään paljon töitä, ennen kuin se voi liittyä unionin jäseneksi. Maan asioiden uudistusprosessi alkoi vuosituhannen alkuvuosina ja kiihtyi pääministeri Erdoganin AK-puolueen voitettua vaalit.

– Monille ehkä yllätykseksi tämä useista jälki-islamisteista koostuva poliittinen liike muistuttaa monessa mielessä -eurooppalaista kristillisdemokratiaa. Ehkä heitä voisi kutsua muslimidemokraateiksi.

– Erdoganin hallitus käynnisti kunnian-himoisen uudistusprosessin, jota se on myös vienyt määrätietoisesti eteenpäin. Näihin uudistuksiin kuuluvat muun muas-sa kuolemantuomion poistaminen, sukupuolten välisen tasa-arvon parantaminen perustuslaissa ja siviilioikeudessa, radio- ja tv-lähetysten sekä koulutuksen salliminen muilla kuin turkin kielellä sekä kansainvälisten ihmisoikeussopimusten ylivallan tunnustaminen kansalliseen lakiin nähden. Se on erittäin tärkeä muutos, vaikka ei vielä käytännössä toimikaan kaikkialla Turkissa, sanoo Rehn.

Lähivuosina Turkin pitää pystyä näyttämään, että se saa vietyä uudistuksia eteenpäin. Yksi tärkeimmistä alueista on sananvapaus, jossa uudistukset ovat tällä hetkellä jumiutuneet paikoilleen.

– Kansalaisyhteiskunnan kehittyminen edellyttäisi mahdollisuutta avoimeen ja vapaaseen julkiseen keskusteluun, mutta tätä mahdollisuutta rajoittaa rikoslain artikla 301, joka kriminalisoi turkkilaisuuden julkisen häpäisemisen ja jota, ikävä kyllä, tulkitaan varsin väljästi Turkin oikeuslaitoksissa.

Artiklan 301 perusteella on nostettu rikossyyte kymmeniä kirjailijoita, toimittajia ja kansalaisaktiiveja vastaan, muun muassa viime vuoden Nobel-kirjailija Orhan Pamuk joutui syytteeseen.

– Pamuk vapautettiin pitkälti Euroopan unionin painostuksen seurauksena, ja silloin näytti, että Turkissa on valmiuksia käynnistää prosessi tämän artiklan -uudistamiseen tai kokonaan poistamiseen. Sen jälkeen aaltoliikettä asian tiimoilta on tapahtunut sekä parempaan että huonompaan, Rehn kertoo.

Uudistustoimia ihmisoikeuksien saralla

Sananvapauden parantamisen lisäksi monia muitakin kansalaisvapauksia pitää Turkissa parantaa uudistusprosessin kulues-sa, muun muassa naisten ja vähemmistöjen asemaa.

– Turkissa on äskettäin uudistettu naisten oikeuksia koskeva lainsäädäntö, ja se nostaa naisten oikeudet skandinaaviselle tasolle. Käytännössä on vielä paljon puutteita, mutta Turkissa tehdään työtä näiden puutteiden poistamiseksi. Erityisesti perheväkivalta ja kunniamurhat ovat ongelmia varsinkin Kaakkois- ja Itä-Turkissa.

EU:n jäsenyysneuvottelujen yksi tavoite on, että Turkin tulee saattaa vähemmistöjen sekä uskonnollisten yhteisöjen asema eurooppalaisia standardeja vastaavalle tasolle.

– Uskonnollisten yhteisöjen asema näyttää paranevan uuden lainsäädännön myötä, mutta ratkaisevaa on, miten tätä lainsäädäntöä sovelletaan eräisiin ei-islamilaisiin uskonnollisiin yhteisöihin. Sitä seuraamme parhaillaan.

– Vähemmistöjen asema on osittain parantunut, mutta paljon on vielä tekemistä, esimerkiksi kurdiväestölle on taattava täydet oikeudet ja vapaudet.

Ay-liikkeen oikeudet ovat Turkissa heikommat, kuin mitä EU:n lainsäädäntö edellyttää.

– Tämä on yksi syy, miksi kannustin -eurooppalaista ammattijärjestöä yhdessä SAK:n ja suomalaisten ammattiliittojen kanssa toimimaan aktiivisesti turkkilaisten veljesjärjestöjen kanssa. Tämän seurauksena viime vuoden lopulla järjestettiin tärkeä konferenssi, jossa keskusteltiin ammattiliittojen oikeuksista. Samassa yhteydessä Turkin työministeri kertoi uudistuksista, joita on tarkoitus tehdä ammatillisten oikeuksien laajentamiseksi, Rehn kertoo.

Liikettä kohti päämäärää

Viime aikojen uutiset Turkista ovat olleet synkkiä. Rehn on kuitenkin sitä mieltä, että Turkille on annettava mahdollisuus osoittaa, pystyykö se täyttämään sille asetetut kriteerit. Jäsenyysneuvottelut ovat ainoa menetelmä, joka antaa EU:lle olennaista vaikutusvaltaa Turkin uudistusten toteuttamiseksi. Ilman niitä EU:n mahdollisuudet vaikuttaa Turkin kehitykseen olisivat lähellä nollaa tai sen alle.

– Jäsenyystavoite on toiminut demokraattisten, oikeudellisten ja taloudellisten uudistusten käynnistäjänä tehokkaasti, paremmin kuin keppi tai miekka. – Uudistuksia ja muutoksia ei Turkissa tehdä vain Euroopan unionia varten, vaan ennen kaikkea Turkin omia kansalaisia varten. Tältä osin liike kohti unionia on vähintään yhtä tärkeä kuin itse päämäärä, sanoo komissaari Olli Rehn.