Tekijänoikeudesta uusi superperusoikeus?

Perinteisen lähtökohdan mukaan verkossa sovelletaan samoja vastuuoppeja kuin oikeassakin elämässä. Esimerkiksi ilmaisun sisältöön perustuvaan rikokseen syyllistyvät sekä ilmaisun laatija että sen julkaisemisesta päättänyt taho.

Tuomitseminen edellyttää kuitenkin objektiivisen tunnusmerkistön täyttymisen lisäksi myös subjektiivista syyllisyyttä. Sananvapausrikokset ovat pääosin rangaistavia vain tahallisesti tehtyinä.

Lainsäädännössämme ei ole yleistä säännöstä, jonka mukaan verkkosivuston passiivinen ylläpitäjä olisi vastuussa toisten tallentamasta ja yleisön saataville saattamasta sisällöstä. Silloinkin, kun kyse on vakavista rikoksista, kuten lapsipornon levittämisestä tai kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, vastuu tällaisen aineiston saatavilla pitämisestä syntyy vasta, kun ylläpitäjä on tahallisuuden edellyttämin tavoin tietoinen kyseisen sisällön olemassaolosta eikä poista sitä.

Koska verkkoviestintä on globaalia ja avointa, rikoksentekijöiden henkilöllisyyttä on usein vaikea selvittää.

Koska verkkoviestintä on globaalia ja avointa, rikoksentekijöiden henkilöllisyyttä on usein vaikea selvittää tai syyllisyyttä ainakaan tuomioon riittävällä varmuudella todistaa. Siksi on pohdittu, voitaisiinko verkkoalustat saada vastuuseen alustoilla julkaistusta laittomasta sisällöstä.

Alustojen vastuuta on pidetty oikeudenmukaisena, koska ne tienaavat suuria rahasummia esimerkiksi mainostuloina käyttäjien tallentaman sisällön avulla.

Laitonta sisältöä pyritään kitkemään esimerkiksi tekijänoikeuksia koskevalla DSM-direktiivillä – jonka toimeenpano Suomessa on edelleen kesken. Säädös asettaa verkkosisällönjakopalveluille velvollisuuden estää laittoman sisällön julkaiseminen tai poistaa se tekijänoikeudenhaltijalta ilmoituksen saatuaan.

Kun direktiivi säätää myös siitä, että alustat eivät saa estää laillisen sisällön julkaisemista, on vaarana se, että yksityinen kaupallinen toimija joutuu arvioimaan vaativia sananvapaus- ja tekijänoikeuskysymyksiä.

On vaarana, että yksityinen kaupallinen toimija joutuu arvioimaan vaativia sananvapaus- ja tekijänoikeuskysymyksiä.

Tekijänoikeudenhaltijat saavat vahvaa suojaa, kun verkkosisällönjakopalveluiden vastuu kasvaa ja niiden hankkimat julkaisuluvat kattavat myös ei-ansiotarkoituksessa toimivien käyttäjien tallentaman sisällön. Direktiivi edellyttää myös, että riitojen ratkaisemiseksi on saatavilla tuomioistuinten ulkopuolisia oikeussuojamekanismeja.

Perustuslakivaliokunta on aiheellisesti edellyttänyt, että direktiiviä toimeenpantaessa on turvattava eri perusoikeuksien välinen oikeudenmukainen tasapaino. Verkkosisällönjakopalveluille ei tule säätää mahdottoman vaikeita toimintavelvollisuuksia.

Tekijänoikeudenhaltijoilla tulee olla oikeus korvaukseen, mutta sitä ei tule toteuttaa ilmaisunvapautta loukaten taikka toiminta- ja elinkeinovapautta aiheettomasti rajoittaen.

Miksi juuri tekijänoikeudenhaltijoille suodaan näin suuri suoja?

Kun verrataan tekijänoikeudenhaltijoiden suojaa muihin verkossa tapahtuviin rikoksiin, jäljelle jää kysymys, miksi juuri tekijänoikeudenhaltijoille suodaan näin suuri suoja. Samaan aikaan kunnianloukkauksen tai kostopornon uhri joutuu kääntymään poliisin puoleen ja saa sieltä todennäköisesti päätöksen, että esitutkinta keskeytetään näytön puuttumisen, rikoksen vähäisyyden tai esitutkinnan liian suurten kustannusten vuoksi.

Kirjoittaja on viestintäoikeuden professori, Helsingin yliopisto, paivi.korpisaari@helsinki.fi