|
Tekijänoikeuslain uudistus kalkkiviivoilla
Teksti Katariina Sorvari Uuden lain myötä implementoidaan myös EU:n tietoyhteiskuntadirektiivi kansallisella tasolla. Uudet säännökset selventävät ja täsmentävät oikeustilannetta uudessa toimintaympäristössä. Uudistusta koskeva hallituksen esitys oli eduskunnan täysistunnon käsiteltävänä syyskuun puolivälissä, lehden painoon mennessä. Pitkä ja vaikea prosessi Tekijänoikeuslain uudistuksen taustalla ovat Maailman henkisen omaisuuden järjestön WIPOn 1996 hyväksytyt tekijänoikeussopimus ja esitys- ja äänitesopimus sekä EU:n tietoyhteiskuntadirektiivi (Direktiivi tekijänoikeuden ja lähioikeuksien tiettyjen piirteiden yhdenmukaistamisesta tietoyhteiskunnassa, 2001/29/EY) vuodelta 2001. Direktiivi olisi pitänyt saattaa kansallisesti voimaan viimeistään 21.12.2002. Direktiivin valmistelu EU:ssa oli pitkä ja hankala prosessi, ja sellaiseksi osoittautui myös sen kansallinen implementointi. Ensimmäinen asiaa koskeva hallituksen esitys annettiin lokakuussa 2002 (HE 177/2002), mutta se raukesi eduskuntakauden päättyessä helmikuussa 2003. Uusi esitys annettiin maaliskuussa 2004 (HE 28/2004), ja sen valiokuntakäsittely kesti yli vuoden. Syysistuntokauden alkaessa lakiehdotus otettiin käsittelyyn täysistunnossa, ja laki hyväksyttäneen syyskuun aikana. Kansallisessa käsittelyssä ongelmia aiheutti erityisesti se, että direktiivin edellyttämien muutosten lisäksi lakiehdotukseen sisällytettiin eräitä muita muutoksia sekä teknisiä tarkistuksia. Ennen kaikkea jumalanpalveluksia koskevan julkisen esittämisen rajoitussäännöksen poistamista koskeva ehdotus sekä laittomasti valmistettujen teoskappaleiden yksityiseen käyttöön tapahtuvan maahantuonnin säätäminen rangaistavaksi herättivät runsaasti keskustelua niin periaatetasolla kuin lainsäädäntöteknisestikin, sekä julkisuudessa että eduskunnassa. Voidaan jopa sanoa, että nämä yksittäiset säännökset ovat vieneet päähuomion koko uudistuksessa ja ovat keskeisenä syynä siihen, että Suomi on viimeisten joukossa implementoimassa tietoyhteiskuntadirektiiviä. Selvennyksiä kappaleen valmistamiseen verkossa Lakiuudistuksessa ei puututa millään lailla tekijänoikeuden kohteeseen eli teoksen käsitteeseen. Uudistuksessa ei myöskään tuoda tekijän yksinoikeuden piiriin mitään uusia oikeuksia tai uusia toimia. Tekijän taloudelliset yksinoikeudet, oikeus valmistaa teoksesta kappaleita ja oikeus saattaa teos yleisön saataviin, määritellään kuitenkin uudella tavalla, minkä tarkoituksena on nimenomaan selkeyttää yksinoikeuksien kokonaisuutta. Kappaleen valmistamisena pidetään uuden 2 §:n 2 momentin mukaan valmistamista kokonaan tai osittain, suoraan tai välillisesti, tilapäisesti tai pysyvästi sekä millä keinolla ja missä muodossa tahansa sekä teoksen siirtämistä laitteeseen, jolla se voidaan toisintaa. Lisäksi 11 a §:ssä säädetään direktiivin sanamuotoa noudatellen, että tekijän yksinoikeus ei kuitenkaan koske sellaista tilapäistä kappaleen valmistamista, joka on väliaikaista tai satunnaista, joka on erottamaton ja välttämätön osa teknistä prosessia, jonka ainoa tarkoitus on mahdollistaa välittäjän tekemä teoksen siirto verkossa kolmansien osapuolten välillä tai teoksen laillinen käyttö sekä jolla ei ole itsenäistä taloudellista merkitystä. Rajoituksen ulkopuolelle on jätetty tietokoneohjelmat ja tietokannat. Kappaleen valmistamista koskeva säännös vastaa laajuudeltaan aikaisempaa lakia. Rajoitussäännös on puolestaan Internetin tehokkaan toiminnan edellyttämä, sillä tietoverkoissa materiaalin siirtäminen edellyttää aina kappaleiden teknisluonteista valmistamista. Säännös jättää tekijän yksinoikeuden ulkopuolelle mainitut kriteerit täyttävät, aineiston siirtämisen yhteydessä tapahtuvat välitallennukset ja aineistoa selailtaessa syntyvät teoskopiot. Ongelmia saattaa kuitenkin aiheuttaa esimerkiksi välimuistipalvelimella säilytettävien kappaleiden väliaikaisuuden ja välttämättömyyden arviointi. Kappaleen valmistamisen oikeutta koskee myös kiistelty 11 §:n 5 momentti, jonka mukaan rajoitussäännösten nojalla ei saa valmistaa kappaleita laittomasti valmistetuista tai laittomasti yleisön saataviin saatetuista kopioista. Esimerkiksi laittomasti verkossa olevasta aineistosta ei siten saa valmistaa kopioita, ei edes yksityiseen käyttöön. Laillisen teoskappaleen vaatimus ei kuitenkaan koske eräitä laissa määriteltyjä tilanteita, kuten esim. edellä mainittua tilapäisten kopioiden valmistamista. Yksityiseen käyttöön laittomasta lähteestä tapahtunut kopiointi ei myöskään ole rangaistavaa, ja hyvitys- ja korvausvelvollisuus siitä seuraa vain, jos kopioija on tietoinen laittomuudesta. Tietoverkkovälittäminen lakiin Tekijän taloudellisten oikeuksien toinen puoli, teoksen saattaminen yleisön saataviin, toteutuu uuden 2 §:n 3 momentin mukaan välittämällä teos yleisölle, esittämällä teos julkisesti, levittämällä teoksen kappaleita tai näyttämällä teos julkisesti. Yleisölle välittämisessä välityksen lähtöpaikka ja yleisö sijaitsevat välimatkan päässä toisistaan. Välittämistä on siten ennen kaikkea radio- ja tv-lähettäminen ja tietoverkkovälittäminen. Erikseen on lisäksi säädetty, että välittämiseen luetaan myös tilauspohjainen välittäminen eli ns. on demand -palvelut, joissa vastaanottajat voivat itse määritellä vastaanoton ajan ja paikan. Pelkkä Internet-yhteyden tarjoaminen ei kuitenkaan ole teosten välittämistä. Sinällään jo aikaisemmin on ollut selvää, että suojatun materiaalin välittäminen tietoverkoissa on kuulunut tekijän yksinoikeuden piiriin, ja kyse onkin oikeustilan selventämisestä. Teosten julkinen esittäminen tapahtuu jatkossa live-esityksenä tai tallenteelta teknisten apuvälineiden avulla esitystapahtumassa läsnäolevalle yleisölle. Esittämisen yhteys teoslajiin poistuu, ja oleellista on se, että esittämisen alkupiste on samassa tilassa kuin esityksen yleisö. Esittäminen voi tapahtua myös välittämisen jälkeen: esim. televisiolähetys, joka siis on välitetty yleisölle, voidaan esittää yleisölle vaikkapa ravintolassa. Julkisen ja yksityisen rajanvetoon ei laissa ole puututtu, ja niinpä esim. huomiota herättäneet ratkaisut musiikin esittämisestä takseissa tai asuntohotelleissa ovat edelleen sovellettavissa. Teoskappaleiden levittämistä koskevaan yksinoikeuteen ei lain uudistuksessa ole puututtu. Sen sijaan levittämisoikeuden raukeamista koskevaa 19 §:ää on muutettu direktiivin edellyttämällä tavalla niin, että tekijänoikeudessa otetaan käyttöön ETA:n laajuinen raukeaminen: teoksen kappaleen saa levittää edelleen sen jälkeen, kun se on ensimmäisen kerran tekijän suostumuksella myyty tai muutoin pysyvästi luovutettu Euroopan talousalueella. Säännöstä ei sovelleta (muiden kuin tietokoneohjelmien ja elokuvateosten osalta) teosten lainaamiseen eikä yksityiseen käyttöön tai museoiden, kirjastojen ja arkistojen kokoelmiin hankittujen teoskappaleiden edelleen luovutuksiin. Julkinen näyttäminen tarkoittaa uuden terminologian mukaan fyysisen teoskappaleen näyttämistä ilman teknisiä apuvälineitä. Yksinoikeuksien uusilla määrittelyillä on siis selvennetty oikeustilannetta, mutta kaikkia kysymyksiä ei suinkaan ole näillä muutoksilla lopullisesti ratkaistu. Esimerkiksi linkityksen oikeudelliseen arviointiin uudet säännökset eivät ota kantaa. Tekniikan nopean muuttumisen vuoksi yksityiskohtaisten tulkintojen kirjaamista lakiin ei voidakaan pitää toimivana ratkaisuna, joten monet kysymykset jäävät tapauskohtaisesti ratkaistaviksi lakiin kirjattujen suuntaviivojen perusteella. Tekijänoikeuden rajoitukset digiaikaan Keskeisiä ongelmia vuonna 1961 säädetyn tekijänoikeuslain soveltamisessa tietoverkkoympäristössä on ollut epäselvyys rajoitussäännösten soveltuvuudesta. Nyt myös rajoitussäännöksiä koskeva 2 luku on tarkistettu. Uusilla säännöksillä on mahdollistettu sopimuslisenssin perusteella mm. sanomalehtikirjoitusten sisäinen tiedotuskäyttö Intranetissä, teosten käyttäminen verkko-opetuksessa ja taideteosten välittäminen verkossa, teosten välittäminen verkossa vammaisten käytettäväksi pakkolisenssin perusteella sekä tarkemmin määritellyillä edellytyksillä museoiden, arkistojen ja kirjastojen aineistojen välittäminen yleisölle. Uudistusprosessi jatkuu Tekijänoikeuslain uudistuksen yhteydessä on useaan otteeseen todettu, että laista on muodostunut erittäin vaikeaselkoinen ja että nyt säädetyt muutokset eivät suinkaan poista tätä ongelmaa. Koko tekijänoikeuslainsäädännön uudelleenorganisointi lieneekin jo lähitulevaisuuden asia. Eräät erityiskysymykset jäivät tässä vaiheessa vielä käsittelemättä, ja myös kansainvälinen kehitys tuo työtä tekijänoikeuden alalla. Seuraava lainmuutos, EU:n jälleenmyyntikorvausdirektiivin (2001/84/EY) kansallinen implementointi, on jo saatettu eduskunnan käsiteltäväksi (HE 111/2005), ja se pitäisi saattaa voimaan tämän vuoden loppuun mennessä. Kirjoittaja on OTL (väit.) ja työskentelee immateriaalioikeuden yliassistenttina Turun yliopistossa.
|
