NE TULEVAT HUOMENNA. Toukokuun viimeisenä tänä vuonna aloin luonnostella tätä pakinaa kotiparvekkeellani. Huomenna läntisellä taivaalla liitelevät tervapääskyt, ajattelin. Ne tulevat aina kesäkuun ensimmäisenä päivänä paitsi jos on koleata ja sateista. Ne tulevat siis huomenna. Ne ovat täsmällisiä. Siis juristilintuja.
Edessä on jo neljäs kesä, minkä saan aloittaa ilman työhuolia. Eritoten ilman sitä pahaa mieltä, mitä lomalle lähtö aiheuttaa, jos päivien tai viikkojen oikeudenkäynti osuu kesä–heinäkuulle. Ja vangitulle asiakkaalle, jonka kanssa on neuvotellut ja suunnitellut puolustusta kevätkuukausien ajan, sanoo, että ikävä juttu, mutta olen oikeudenkäyntipäivät vuosilomalla, älä sure, palkkaan jonkun sijaisen. Jonkun. Juuri ratkaisevaan vaiheeseen. Asianajajaltahan ei näitten päivien soveltuvuudesta paljoa kysellä. Ainoaksi ratkaisuksi näin kieltäytyä toimeksiannoista, joissa syytteen käsittelyn määräpäiväksi tutkijat ehdottivat kesäkuun puoliväliä tai sen jälkeisiä päiviä. Tehtyäni sen ratkaisun jo useampana keväänä, saatoin todella odottaa kesää, kolme täysin huoletonta kuukautta vuosittain edessä, tehdä vaikka mitä.
Vaan kuulkaa! Ei se niin helppoa ole ollut luopua tilapäisestikään siitä, mitä on melko tehokkaasti yli 35 vuotta tehnyt. Jos nimittäin on asianajajan työn sisäistänyt. Vaikka olisi kuinka paljon tottunut vapaa-aikoinaan puuhastelemaan ja vaikka harrastukset olisivat kuinka moninaiset. Ei millään harrastuksilla voi korvata pitkäpiimäisten oikeudenkäyntien tuottamaa riemua!
Aloitan kaikenlaisen pohtimisella nyt. Parvekkeella. Suvivirren aikaan. Joskus se virsi tiesi ehtoja matematiikassa. Vaan kumman paljon touhua riittää sanotun virren ympärilläkin taas. Vaikka onhan virsiä ennenkin väännelty, miksi ei nyt? Totuuden torvi, johda sinä meitä, etsiessämme, kommunismin teitä! Joutukaa sielut, on aikamme kallis, vuoteemme virtana vierivät pois! Ja mikä hupi nyt sisältyy kyhäelmään suvilaulu? Muutetaan Kalevalan alkuakin, ei lähdetä mitään sukuvirttä suoltamahan, vaan sukulaulua suoltamahan – ei siitä muuta tule mieleen kuin muista vetää ja pestä kätesi.
Kummallista, peräti kummallista! Vanha Neuvostoliiton hymnikin on uusittu kansakouluajoistani. Ensin sai kyytiä Stalin, sittemmin Lenin ja sitten koko Neuvostoliitto, ja nyt vanhassa hymnissä on uudet sanat ja Jumalakin. Ja meille ei edes vanha virsi kelpaa! Älkää ihmetelkö unohdettujen urhoollisten vastarintaliikettä huoltamoissa. Ulkopuolella kaikkien hyödyllisten nerojen taajamien.
Tulee paha mieli. Muutan Petroskoihin. Herzeninkadulle, tai mikä ulitsa se nyt lieneekin (1941–1944 kadun nimi oli Aunuksenkatu), taloon numero 37.
Ne lähtivät eilen.
Vielä tässä tarkenee. Parvekkeella. On elokuun loppu tänä vuonna ja tämä ammattilehtemme on käsissäni. Kuten lukijallakin. Tervapääskyt lähtivät eilen. Kolmisen kuukautta meni. Teinkö vaikka mitä? Minulle kävi kuten kuolemansairaalle, joka ajatteli: jos vain paranen, eläisin kaiken toisin, ja elikö hän toisin? Ei, mikään ei muuttunut. Ohi menivät minultakin nuo kolme kesäistä kuukautta. En oikeastaan tehnyt mitään mainittavaa. Ensi keväänä haalin kokoon kaikki mahdolliset jutut kesäksi.
jukka.varviala@pp.inet.fi
