Julkisessa keskustelussa törmätään aika-ajoin tilanteisiin, joissa osoitetaan sormella jotakin tahoa tehtävien hoidon laiminlyönnin tai toisaalta ylireagoinnin vuoksi. Tästä hyvänä esimerkkinä käyvät vaikkapa keskustelut uudesta ampuma-aselaista tai puolustusvoimien oikeudesta saada kutsuntaan tulevia nuoria miehiä koskevia mielenterveystietoja. Edellisestä on todettu, että lainsäätäjä ylireagoi surullisiin kouluampumisiin tiukentamalla kohtuuttomasti lainsäädäntöä, kun viranomaiset eivät aikanaan omilla toimillaan tai virhearviointiensa vuoksi niitä pystyneet estämään. Puolustusvoimat taas pyysi asevelvollisuuslain mukaisia tietoja tänä vuonna ensimmäistä kertaa laajamittaisesti. Kuitenkin pyydettiin vain palvelusturvallisuuden tai palveluksen järjestämisen kannalta merkityksellisiä tietoja. Kaikilta osin tietojen merkityksellisyyttä ei kuitenkaan arvioitu, vaan lähetettiin kaikki tiedot. Julkisuudessa olleen tiedon mukaan psykiatrit vastustavat tätä, koska on epäeettistä antaa tietoja kaikista hoidossa joskus olleista potilaista.
Puolustusvoimien mielenkiinnon tulevien varusmiesten psyykkisiin ongelmiin ymmärtää hyvin, kun tietää, että palveluksen aikana käsitellään tehokkaita sarjatuliaseita ja ammutaan ihan oikeasti tappavilla patruunoilla. Tähän samaan yhteyteen liittyy keskustelu siitä, voisiko poliisi saada tietoja sellaisista varusmiespalveluksen suorittaneista henkilöistä, jotka hakevat aseenhankintalupaa. Tähänkin kysymykseen on julkisuudessa tullut hyvin voimakkaita kielteisiä kannanottoja.
Erityistä arvostelua on saanut osakseen aselakiehdotukseen sisältyvä poliisin oikeus käydä aseenhaltijan kotona tarkistamassa aseiden säilytyksen asianmukaisuus. Julkisuudessa on katsottu, että tämä muutos on periaatteellisesti merkittävä, koska poliisi voisi ”tunkeutua” ihmisten koteihin, vaikka nämä eivät ole tehneet mitään väärää. Tässä vaan on unohdettu jo nyt voimassa oleva todellisuus. Jokaisen asekeräilijän kotona on käyty katsomassa aseiden säilytys jo vuosien ajan. Pohjimmiltaanhan on täysin henkilöstä kiinni, haluaako hän ryhtyä harrastamaan ammuntaa. Jos vastaus on myöntävä, hän tietää, mihin ryhtyy ja mitä siitä seuraa. Tällä hetkellä aseiden säilytys on varmasti yksi suurimpia aseisiin liittyviä ongelmia.
Vuosia sitten lääkäri ei saanut kertoa poliisille, että ajokortinhaltija on syvästi dementoitunut. Lääkärien vastustuksesta huolimatta kertomisoikeus ja sittemmin velvollisuus heille annettiin. Tätä kautta on pelastunut varmasti satoja ihmishenkiä liikenteessä. Tälläkin hetkellä eri tahoilla olemassa olevan tiedon laajempi käyttäminen säästäisi monilta vakavilta tapahtumilta. Henkensä saattaisi pelastaa joku sinunkin läheisistäsi. Miten tietoja tulisi käyttää? Siinäpä pohdittavaa!
