Komea on työmiljöö! 1990-luvulla entisöity suurlähetystö tarjoaa Tallinnan Toompealla tilat Suomen edustustolle, nykyisin jo toista kierrosta. Ensimmäinen oli ennen sotia.
Edustuston nykyinen päällikkö, suurlähettiläs Timo Kantola osaa arvostaa työpaikkansa historiaa ja kauniita puitteita. Työ on silti työtä miljööstä riippumatta.
– Kyllähän jokin frakkijuhla ja arvomerkit voivat minustakin tuntua epätavallisen juhlavilta. Mutta juhlalta tilaisuuksien on tunnuttava erityisesti vieraista. Toteutuksen miettiminen on arkea ja valmistelutyötä. Kuten kuka istuu missäkin – ihmiset voi laittaa niinkin, että ilta menee aivan pipariksi, Kantola sanoo hieman hymyillen. Tosin pandemian aikana illallisia ei juuri ole järjestetty.
Suhteiden hoidon ja asioiden edistämisen kannalta yksityiskohdilla on suuri merkitys. Tämän Kantola on kokenut urallaan, jonka mittaan hän on päässyt hiomaan lukuisia yksityiskohtia ja näkökulmia turvallisuuspolitiikan ja rauhan rakentamisen taustalla.
Yllätyskäännös diplomaattiuralle
Oliko tähtäimessä vakaa urapolku ulkoministeriössä, kun Kantola jo lukiossa päätti opiskella yhteiskuntaa ensin yhteiskuntatieteellisessä ja sitten toisella kulmalla oikeustieteellisessä tiedekunnassa? Ei, hän kiistää.
Kantola on kotoisin Viitasaarelta, pohjoisesta Keski- Suomesta, ja mielessä oli työ lähinnä kunta- tai kaupunkihallinnossa. Kantola nimeää kaksi käännekohtaa, jotka ohjasivat hänet tulevalle uralle.
Ensimmäinen osui Mikonkadun ja Hallituskadun risteykseen Helsingin keskustassa.
– Tulin illalla Porthaniasta ja törmäsin vanhaan tuttuuni Kari Kahiluotoon. Hän kertoi lähteneensä ulkoministeriön hommiin ja olevansa parhaillaan tehtävissä Pekingissä – oli kuulemma nastaa. Siitä tuli ymmärrys, että ulkoministeriö on olemassa ja sinne voi pyrkiä. Ikinä aiemmin ei ollut pälkähtänyt päähänkään.
Tuli ymmärrys, että ulkoministeriö on olemassa ja sinne voi pyrkiä. Ikinä aiemmin ei ollut pälkähtänyt päähänkään.
– Puolivahingossa hoksasin niin sanotun Kavaku-ilmoituksen, tiedon kansainvälisten asioiden valmennuskurssista. Ulkoministeriöön tulin keväällä 1988, ja ainakin silloin oli tapana aloittaa tilapäisenä avustajana. Tällainen järkyttävän tuntuinen nimike.
Kantolan kahdesta puolen vuoden harjoittelujaksosta jälkimmäinen osui turvallisuuspoliittiseen yksikköön. Oli jo päätetty, että seuraavaksi hän lähtee edustustoharjoitteluun Itä-Berliiniin, kun eteen osui se toinen käännekohta. Yksikköön aukesi yllättäen niin sanottu deskivirkamiehen paikka.
– Yksikön päällikkö, suurlähettiläs René Nyberg keksi, että tilapäinen avustaja Kantola voi paikata deskiä. Siihen liittyen minut lähetettiin edustustoharjoitteluun Wieniin, Suomen ETYK-edustustoon.
Tästä sukeutui urapolku, joka on kulkenut voittopuolisesti turvallisuuspolitiikan merkeissä.
Sivuhyppynä asekysymys
Monenlaisia työtehtäviä on tullut eteen. Kantola oli esimerkiksi neljä vuotta Genevessä Suomen edustajana tekemässä ydinkoekieltosopimusta.
– Laaja sopimus, taisi olla liitteineen yli sata sivua. Olin mukana myös, kun sopimus vietiin Suomessa ratifioitavaksi.
Sotilas- ja siviilikriisinhallintaa koskevia tehtäviä Kantolalla on ollut useita, muun muassa Afganistaniin liittyviä. Hän on ollut muokkaamassa prosesseja, joiden mukaan eduskuntaa informoidaan tai kuullaan ja annetaan selonteko tai selvitys ulkoasiainvaliokunnalle.
Kantolan jälki näkyy myös lakikirjassa. Vuonna 2017 säädöskokoelmaan vietyä kansainvälisen avun antamista ja vastaanottamista koskevaa lainsäädäntöä Kantola valmisteli kollegan, nykyisen Haagin-suurlähettilään Päivi Kaukorannan, kanssa liki kolme vuotta.
– Vaikka laki on lyhyt, asia on iso.
Kuka voi tehdä päätöksen, kun tulee tosi nopeasti jokin tilanne ja aikaa on viisi minuuttia?
Lain ympärillä käyty keskustelu kalskahtaa kumman tutulta myös näinä korona-aikoina.
– Se koski valtiotoimijoiden toimivaltasuhteita. Tyypillisesti toisella puolella on tiukat juridiset toimivaltasuhteet ja asianmukainen menettely ja toisella puolella reaalimaailman haasteet. Kuka voi tehdä päätöksen, kun tulee tosi nopeasti jokin tilanne ja aikaa on viisi minuuttia?
Kantola mainitsee uransa pienenä sivuhyppynä Pohjois-Irlannin rauhanprosessin valmisteluvaiheen 1990-luvun puolivälissä. Hän oli muutaman kuukauden Belfastissa avustamassa rauhankomitean jäsentä Harri Holkeria ja osallistui asekysymyksen ratkomiseen: luovuttaako Irlannin tasavaltalaisarmeija IRA aseet ensin vai neuvotellaanko ensin.
Siihen löytyi ratkaisu, ja rauhansopimus syntyi sittemmin keväällä 1998.
Jyrkkenevä polarisaatio huolettaa suurlähettilästä, niin Virossa kuin muuallakin maailmassa.
Suomenlahti yhdistää ja erottaa
Kaikista diplomaattiuralle lähteneistä ei tule suurlähettiläitä.
– Kaikki eivät haluakaan. Työhön liittyy vähän erilaista vastuunottoa ja outoja tilanteita, joihin ei ole aikaa valmistautua – ja sitten tulee tv-kamera kasvoille. Itselläni oli kesäkuussa 2021 tällainen, kun Viron pääministeri Kaja Kallas kutsui puhutteluun, joka liittyi koronaan ja Suomenlahden matkustajaliikenteen rajoittamiseen.
Suomen suurlähetystö Virossa on kokoaan paljon painavampi. Talous- ja poliittiset suhteet ovat tiiviit, ja suomalaisten turistien osuus Viron-matkailussa on ylivoimaisesti suurin.
Suomen suurlähetystö Virossa on kokoaan paljon painavampi.
– Ja on paljon muutakin: sukulaissiteet, asuminen ja työskentely Suomenlahden molemmin puolin ja kulttuuriyhteistyö, josta tuoreena esimerkkinä vaikkapa elokuvateollisuus.
Maissa on paljon samankaltaisuutta, ja on myös eroja. Kantola nostaa esiin erilaiset verojärjestelmät: henkilötulojen tasaveron ja sen, että osakeyhtiöiden voittoa ei veroteta niin kauan kuin se pidetään yrityksessä investointeja kirittämässä. Verotusmallit muokkaavat osaltaan yhteiskuntaa.
– Ja sosiaaliturva eroaa: Virossa se on Suomeen verrattuna ohut. Ehkä voi ennakoida, että kun bruttokansantuote per capita nousee, sosiaaliturvaankin poimitaan joitakin piirteitä pohjoismaisesta mallista.
Ketterä mutta jakautuva yhteiskunta
Kantola kertoo painottavansa suomalaisille yrittäjille, että Viron hyvinvoinnin taso nousee ilman muuta ja maiden ero kapenee edelleen. Yhteiselosta saatava lisäarvo on löydettävä enenevässä määrin muualta kuin esimerkiksi edullisesta työvoimasta.
Viron hyvinvointia vauhdittaa yhteiskunnan ketteryys ja nopea reagointikyky. Osin tämä johtuu siitä, että vuoden 1991 uudelleenitsenäistymisen jälkeen maa saattoi lähteä liikkeelle puhtaalta pöydältä ja hypätä monen välivaiheen yli.
– Ketteryys tulee myös erilaisesta järjestelmästä. Suomessa haetaan konsensusta ja koalitioita, ja ammattiyhdistysperinne vaikuttaa. Se tuo joitakin raskaita rakenteita, mutta näen myös, että tällä on Suomessa arvokas rooli. Virossa konsensus ei ole samalla tavalla tavoiteltu asia.
Viron politiikan suuri jakolinja ei ole vasemmisto-oikeisto vaan liberaalit-konservatiivit.
– Viron politiikan suuri jakolinja ei ole vasemmisto-oikeisto vaan liberaalit-konservatiivit. Esimerkiksi jyrkän konservatiivisella populistipuolueella Ekrellä on yli 20 prosentin kannatus, ja on jokseenkin selvää, että se saa seuraavissa parlamenttivaaleissa lisää parlamenttipaikkoja. Tämä puhuttaa Virossa paljon, enemmän kuin populismin nousu Suomessa suomalaisia.
Jyrkkenevä polarisaatio huolettaa suurlähettilästä, niin Virossa kuin muuallakin maailmassa.
Opiskelua Suomenlahden yli
Kantola kohtaa työssään myös Virossa opiskelevia suomalaisia. Heitä on Tallinnassa ja Tartossa toista tuhatta. Suomalaisia oikeustieteen opiskelijoita Virossa on parisen sataa.
Suomessa taas opiskelee merkittävä määrä virolaisia.
– Lisäksi virolaisia vastavalmistuneita siirtyy paljon töihin Suomeen, varsinkin lääke- ja eläinlääketieteen aloilta, Kantola sanoo. Yleisesti Suomessa elää noin 50 000 virolaista.
Vastavalmistuneita siirtyy paljon töihin Suomeen, varsinkin lääke- ja eläinlääketieteen aloilta.
– Tämän merkitys maiden väliselle kanssakäymiselle on iso puolin ja toisin ja pitää yllä erityissuhdettamme. Myös kielitaito karttuu tehokkaasti – tämä usein unohtuu, kun kannetaan huolta naapurimaan kielen osaamisesta.
Tallinnassa vielä satojen kilometrien ajan
Tallinna on Kantolalle kuudes pysyvä paikka ulkomailla ja toinen suurlähettilään pesti. Samoin hänen perheelleen: vaimo Irma on seurannut mukana kaikki vuodet, ja lapsia on pestien saatossa syntynyt neljä. Lapset ovat nykyisin Helsingissä, ja juristityttärelläkin on jo lapsi.
Kantolan koko perheelle rakas harrastus on alppipatikointi, joka on perua Itävallan ja Sveitsin ajoilta. Harrastus on nykytilanteessa hieman jäissä, mutta onneksi Kantolan toinen, vuosikymmeniä jatkunut harrastus ei vaadi erityisolosuhteita: nimittäin juoksu. Tavoitetahti on 30 kilometriä viikossa, ja maratonejakin on takana – ehkä myös edessä.
Kantolan kausi Tallinnassa päättyy kesällä 2022. Vielä kevään mittaan hänet saattaa nähdä juoksemassa alas Toompealta, jatkamassa Snelli parkin läpi ja suuntaamassa Kopliin tai satamaan. Aika monta sataa kilometriä ehtinee vielä Viron kamaralla kertyä.
Timo Kantolan vinkki juristin polulle
”Kotiläksyt pitää tehdä aina – mutta vaarana on tehdä niitä loputtomiin. Täytyy löytää tasapaino ja vetää raja johonkin, muuten taustaselvitystä kerää määrättömästi. Eli jossain kohdin piste, ja se paperi tai muu työasia vain valmiiksi. Liian perfektionisti ei pidä olla.”
