Kun julkisella sektorilla on saavutettu sopimukset, on aika kääntyä katsomaan taaksepäin nyt käytyä neuvottelukierrosta, siihen valmistautumista ja saavutettuja tuloksia.
Tupo kaatuu
Käytännössä eduskuntavaaleihin saakka näytti siltä, että tälläkin neuvottelukierroksella tultaisiin päätymään tulopoliittiseen kokonaisratkaisuun. Jo pitkään ennen eduskuntavaaleja esitettiin tiukkoja puheenvuoroja niin työntekijä- kuin työnantajapuoleltakin siitä, millainen Tupon tulisi olla, että sen tekemiseen kannattaisi mennä. Tämä tilanne ei kuitenkaan erityisemmin poikennut aiemmista neuvottelukierroksista, joilla kovienkin puheiden jälkeen on päädytty tupopöytään. Kovat puheet ovat usein olleet taktista neuvotteluasemiin ajoa eivätkä ole estäneet tupokierrokselle menoa.
Heti vaalien jälkeen tilanne muuttui nopeasti, kun teknologiateollisuus ilmoitti, ettei se tule osallistumaan Tupoon. Tällä ilmoituksella edellytykset Tupon syntymiselle käytännössä katosivat keskeisen työnantajaliiton jättäytyessä sen ulkopuolelle. Vientiteollisuuden työnantaja- ja työntekijäliitot ovat perinteisesti määritelleet vahvasti sopimuskierrosten kulkua. Tällä kertaa suunta oli kohti sopimusalakohtaisia neuvotteluja.
Taustalla oli teollisuuden halu siirtää sopimista ja palkkojen määräytymistä enemmän paikalliselle yritystasolle. Tavoitteena oli yritysten tuottavuuserojen ja erilaisten tilanteiden aiempaa suurempi huomioiminen. Tupojen takaamat maltilliset nimellispalkkojen korotukset eivät painaneet vaa’assa riittävästi yrityskohtaisen liikkumavaran rinnalla. Osin taustalla oli toki myös ymmärrys pitkän tupokauden aikana yritysten tahkotessa ennätystuloksia kasautuneista palkankorotuspaineista. Pääsemällä nopeaan sopimukseen pyrittiin välttämään paineiden hyvin voimakas realisoituminen.
Tavoitteet selviksi
Akavalaisen julkisen sektorin neuvottelu- ja sopimustoimintaa hoitaa Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO, joka aloitti valmistautumisen vuoden 2007 neuvottelukierrokseen jo syyskuussa 2006. Tavoitteita kierrokselle hiottiin niin JUKOn toimielimissä kuin JUKOn jäsenliitoissakin.
Valtiosektorilla avainasemassa tavoitteiden valmistelussa ja keräämisessä kentältä oli JUKOn valtiosektorin neuvottelukunta, joka vastaa JUKOn valtiosektorin neuvottelu- ja sopimustoiminnasta. Lakimiesliiton julkisen sektorin asiamies Esa Eriksson toimii valtion neuvottelukunnan puheenjohtajana.
– Valmistelu täytyy aloittaa varhain, jotta eri alojen ja ammattiryhmien tarpeet saadaan hyvin esiin ja sovitetuksi yhteen, Eriksson toteaa. JUKOn piiriin kuuluu neljännes valtion henkilöstöstä, noin 30 000 henkeä, minkä seurauksena mukaan mahtuu suuri joukko erilaisia ryhmiä, joiden tarpeet poikkeavat toisistaan.
– Monista peruskysymyksistä on löydettävissä yhteisymmärrys, jonka taakse kaikki voivat asettua. Tämä vaatii kuitenkin perusteellisen valmistelun. Tavoitteiden asettamisprosessissa kartoitettiin erityisesti eri ryhmien erityistarpeita, jotka neuvottelukierroksella haluttiin nostaa esille, hän jatkaa.
Lakimiesliiton sisällä julkisen sektorin valiokunta ja liiton työmarkkinatoimikunta keräsivät kaikilta julkisen sektorin jäsenjärjestöiltä näiden näkemykset eri hallinnonalojen lakimiehiä koskevista epäkohdista. Liitoilta kerättiin painopisteet vuoden 2007 huhtikuun loppuun mennessä ja ne sovitettiin yhteen valtiosektorin neuvottelukunnassa samalla, kun asetettiin JUKOn yleiset sopimustavoitteet. Sopimusalakohtaisella kierroksella kun oltiin, varauduttiin jo alkuvaiheessa siihen, että tavoitteita tarkistetaan neuvottelukierroksen edetessä ja yleisen sopimuslinjan hahmottuessa. Erityisesti yleisen palkkalinjan muodostumista seurattiinkin koko neuvottelukierroksen ajan tarkkaan, koska kaikilla osapuolilla keskeisenä tavoitteena oli valtion palkkakilpailukyvyn parantaminen.
Yhteiseen rintamaan
JUKOn tavoitteiden asettamisen jälkeen päästiin tosissaan asettamaan yhteisiä tavoitteita muiden valtiosektorin palkansaajapuolen pääsopijajärjestöjen kanssa. JUKOn edustaessa neljännestä valtion henkilöstöstä edustaa STTK:lainen Palkansaajajärjestö Pardia puolta ja SAK:lainen Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL neljännestä valtion henkilöstöstä.
Järjestöjen jäsenkunnat eroavat varsin selvästi toisistaan, mikä näkyy erilaisina painotuksina niin suhteessa palkankorotusten rakenteeseen kuin muihinkin tavoitteisiin. Neuvottelupöydässä palkansaajajärjestöjen hyvä yhteistyö on kuitenkin välttämätöntä, jotta voidaan estää työnantajaa peluuttamasta järjestöjä toisiaan vastaan.
– Joskus kyse on aidoista näkemyseroista, mutta useimmiten järjestöt vain painottavat asioita eri tavoin, Eriksson muistuttaa.
– Niissäkin asioissa, joissa painotukset eroavat voimakkaammin, on järkevää pyrkiä yhteiseen rintamaan. Yhteistyöllä saavutettava neuvotteluvoima kompensoi tavoitteiden asettelussa tehtävät kompromissit, Eriksson korostaa.
– Hyvän sopimuksen saavuttamisessa olennaista on kuitenkin se, mihin vastapuoli saadaan suostumaan, ei se, kuinka puhdasoppisia vaatimuksia esitetään.
Toki painotuserot näkyvät myös neuvottelupöydässä, mutta pääsopijajärjestöjen yhteiset tavoitteet pitävät painotuserot riittävän pieninä kaikille hyvän sopimuksen saavuttamiseksi. Kaikissa asioissa työnantajalla on myös omat painotuksensa ja tavoitteensa, jotka eroavat palkansaajapuolen näkemyksistä. Pöydässä onkin usein neljä tahoa, jotka ovat yhtä mieltä niin siitä, että valtion palkkakilpailukykyä pitää parantaa, kuin siitä, että tuloksellisuuden tulee näkyä palkkauksessa. Näkemyseroja on siitä, mitä tuloksellisuudella tarkoitetaan, miten sitä mitataan ja mikä sen suhde palkkaukseen on, sekä siitä, millä keinoilla ja alueilla palkkakilpailukykyä tulee parantaa.
Neuvottelupöytään
Neuvottelut palkansaajajärjestöjen ja Valtion työmarkkinalaitoksen välillä alkoivat elokuun 16. päivänä neuvottelujen aikataulun ja erillisiin työryhmiin asetettavien asioiden tunnustelulla. Jo neuvottelujen alkaessa todettiin alustavasti, että neuvotteluissa pyritään saavuttamaan lopputulos ennen sopimuskauden päättymistä syyskuun lopussa.
Neuvottelujen keskipisteessä on pääneuvotteluryhmä, ns. koordinaatioryhmä, joka asettaa alaisuuteensa tarkoituksenmukaisen määrän alatyöryhmiä, joissa sopimuksen eri osia käsitellään. Kokonaisuuden hallinta ja osien yhteensovittaminen tapahtuu koordinaatioryhmässä. JUKOn puolelta koordinaatioryhmässä akavalaista valtiosektorin henkilöstöä edustivat JUKOn neuvottelupäällikkö Markku Nieminen sekä JUKOn valtion neuvottelukunnan puheenjohtaja, Lakimiesliiton julkisen sektorin asiamies Esa Eriksson.
Ensimmäisen tunnustelun jälkeen neuvottelupöytään palattiin 24.8., jolloin osapuolet esittivät sopimustavoitteensa. Samassa kokouksessa asetettiin koordinaatioryhmän alle kahdeksan työryhmää. Työryhmien aiheiksi nostettiin muun muassa palkkaus- ja palkanmuodostus, työaikakysymykset, matkustaminen sekä määräaikaiset palvelussuhteet.
Palkansaajajärjestöt tavoittelivat noin kaksivuotista sopimusta. Palkankorotusten kustannusvaikutuksen vaadittiin olevan vähintään 5,5 prosenttia ensimmäisenä vuotena ja 5,0 prosenttia toisena vuotena. Lisäksi edellytettiin useampivuotista palkkaohjelmaa valtion palkkojen kilpailukyvyn parantamiseksi ja henkilöstön palkkojen jälkeenjääneisyyden korjaamiseksi. Palkkatavoitteiden ohella pääsopijajärjestöt vaativat muun muassa palkkausjärjestelmien ja muutosturvan kehittämistä, määräaikaisten palvelussuhteiden vakinaistamista sekä luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen aseman parantamista. Työnantaja nosti keskeiseksi tavoitteekseen edistää valtion toimintayksiköiden tuloksellista ja tehokasta toimintaa.
Vääntöä
Varsinainen työryhmävaihe neuvotteluissa alkoi 29.8., kun koordinaatioryhmä nimesi työryhmien jäsenet. Työryhmävaiheen takarajaksi asetettiin 25.9., jonka jälkeen koordinaatioryhmällä olisi vielä vajaa viikko sovittaa yhteen eri työryhmien tulokset ja saada toimiva sopimuskokonaisuus valmiiksi kuun loppuun mennessä. Koordinaatioryhmä kokoontui tiiviisti myös työryhmävaiheen aikana halliten neuvottelukokonaisuutta ja käsitellen työryhmätyöskentelyssä nousevia asioita. Yhteensä koordinaatioryhmä kokoontui neuvottelujen aikana 18 kertaa.
Syyskuun puolivälissä koordinaatioryhmä pääsi käsittelemään koko neuvotteluihin voimakkaasti vaikuttanutta tuloksellisuuden käsitettä. Tuloksellisuus oli keskeisessä asemassa työnantajan tavoitteissa, eikä työnantaja halunnut täsmentää palkankorotustarjoustaan ennen keskustelua tuloksellisuudesta. Kaikki osapuolet pitivät tuloksellisuutta vahvasti kannatettavana, mutta kaikkien osapuolten hyväksyttävissä olevan tuloksellisuuden määrittelyn löytäminen vaati perusteellista neuvottelua.
Tuloksellisuuskysymykset olivat koko neuvottelujen ajan hyvä esimerkki työnantajan tavoitteista, jotka olisivat merkinneet heikennyksiä työntekijöiden asemaan. Yhtenä vaatimuksena pöydällä oli tuloksellisuuden kytkeminen palkankorotuksiin siten, että paikallisesti sovittavat erät puolittuisivat, mikäli tuloksellisuustavoitteita ei saavutettaisi.
– Neuvotteluissa olivat nyt poikkeuksellisen vahvasti esillä työnantajan tavoitteet, jotka järjestöjen kannalta olivat usein huononnuksia, Esa Eriksson toteaa.
– Neuvottelut olivat tälläkin kertaa vahvasti kaksisuuntaiset. Molemmilla osapuolilla oli tavoitteita, joita toinen pitää heikennyksinä vallitsevaan tilanteeseen. Haasteena oli minimoida työnantajan tavoitteisiin sisältyneet heikennykset ja samalla maksimoida palkansaajien tavoitteiden eteneminen, hän jatkaa.
Työryhmät jatkoivat tiivistä työskentelyä ja koordinaatioryhmänkin kokousaikataulu tiivistyi kuun lopun lähestyessä. Syyskuun viimeisellä viikolla ryhmä keskusteli hyvässä hengessä sopimuskauden pituudesta sekä palkankorotusten tasosta ja muodosta. Palkankorotusten tasosta käydyssä keskustelussa heijastui koko neuvottelukierroksen eteneminen eri alojen saavuttaessa neuvottelutuloksia ja yleisen palkankorotuslinjan hahmottuessa alussa odotettua korkeammaksi. Valtion palkkakilpailukyvyn parantamisen ollessa kierroksen keskeisiä tavoitteita niin työnantaja- kuin työntekijäpuolellakin vaikutti yleinen palkkakehitys olennaisesti siihen tasoon, jolla palkkakilpailukykyä voitiin parantaa.
Palkankorotuksissa runsasta keskustelua herätti myös niiden muoto ja jakautuminen yleiskorotuksiin, paikallisiin eriin ja mahdolliseen tasa-arvoerään. Myös palkansaajapuolen tavoitteisiin sisältynyt tavoite palkkaohjelmasta sai vain rajattua ymmärrystä työnantajalta, vaikka neuvottelujen henki olikin hyvä.
Koordinaatioryhmä vahvisti tavoitteen saada työryhmätyöskentely päätökseen 25.9. mennessä ja varautui neuvottelujen loppurutistukseen, jotta neuvottelutulos saataisiin syntymään ennen sopimuskauden päättymistä syyskuun lopussa.
Loppurutistusta kohti
Neuvotteluissa siirryttiin loppurutistusvaiheeseen syyskuun lopussa. Viimeisellä viikolla valmistauduttiin neuvottelemaan paitsi kaikkina arkipäivinä maanantaita lukuun ottamatta myös istumaan neuvottelupöydässä viikonlopun yli, jotta tulos saavutettaisiin ennen neuvotteluille asetettua takarajaa.
Käytännössä neuvottelupaine ei syyskuun lopussa vielä noussut huippuunsa kaikkien osapuolten tietäessä, ettei sopimuskauden päättyminen muodosta ehdotonta takarajaa neuvottelujen käymiselle. Sopimuskauden päättymisen jälkeen työtaistelu-uhan syntyminenkin veisi oman aikansa, puhumattakaan itse työtaistelun alkamisesta.
Palkankorotukset palkansaajapuolella oli tavoitteena saada mahdollisimman nopeasti uuden sopimuskauden aluksi. Tässä taustalla oli päättyvän sopimuskauden korotusten ajoittuminen syksyyn 2005 ja kesään 2006. Edellisestä palkankorotuskierroksesta oli tullut kuluneeksi jo aikaa. Palkankorotusten sopiminen lokakuun alusta voimaan tuleviksi ei kuitenkaan edellyttänyt sopimuksen syntymistä syyskuun lopussa, vaan siihen riitti neuvottelutuloksen saavuttaminen lokakuun puoliväliin mennessä.
Sopimuskauden päättyessä
Työryhmät saivat työnsä päätökseen niille asetetussa määräajassa tiistaihin 25. syyskuuta mennessä. Viimeinen työryhmäkin ehti pitää viimeisen kokouksensa maanantaina, eikä kokousta jouduttu edes venyttämään yön puolelle. Tiistaina koordinaatioryhmä otti harteilleen loputkin työryhmien aikaansaannokset ja ryhtyi sorvaamaan niistä toimivaa kokonaisuutta.
Työryhmävaiheen jälkeen neuvotteluissa odotettiin päästävän suhteellisen nopeasti neuvottelemaan sopimuskauden pituudesta sekä palkankorostusten tasosta ja muodosta. Valtion työmarkkinalaitoksen odotettiin antavan oman sopimustarjouksensa työryhmävaiheen päätyttyä, mutta neuvottelut jatkuivatkin vielä tiistainakin työryhmistä tulleiden tekstikysymysten ympärillä.
Kuun lähestyessä loppuaan päästiin vihdoin koviin rahakysymyksiin ja neuvottelukauden pituuteen. Neuvotteluasetelmissa ei kuitenkaan ollut tapahtunut suurempaa liikkumista, vaan osapuolten näkemykset olivat yhä varsin kaukana toisistaan. Erityisesti työnantajapuolen korostaman paikallisesti sovittavan erän neuvottelujen ajankohta sekä erien kohdentaminen vaativat perusteellista neuvottelemista. Pääsopijajärjestöjen yhteinen kanta oli, että paikalliset neuvottelut tuli käydä ennen valtakunnallisen sopimuksen allekirjoittamista. Lisäksi tuli sopia perälaudasta siltä varalta, ettei paikallisissa neuvotteluissa päästäisi yksimielisyyteen. Viimeistään tässä vaiheessa alkoi näyttää siltä, ettei neuvottelutulos syntyisi ennen sopimuskauden päättymistä.
Neuvotteluja tekstikysymyksistä jatkettiin ja palkansaajat nostivat esille kysymyksiä, joissa työryhmissä ei saavutettu toivottua edistystä. Kohti toimivaa kokonaisuutta edettiin myös käynnistämällä tekstikysymysten kustannusvaikutusten arviointi, jolla periaatteellisestikin tärkeät tekstiasiat voitiin suhteuttaa palkankorotusten kustannuksiin. Samalla jatkettiin neuvotteluja sopimuskauden pituudesta ja palkankorotuksista. Palkansaajapuoli täsmensi vaatimuksiaan sopimuksen kustannusvaikutusten jakaantumisesta palkankorotuserien ja tekstikirjausten kesken.
Tekstikysymysten hiertäessä edelleen sovittiin neuvotteluissa pienryhmän asettamisesta avointen tekstikysymysten käsittelemistä ja tekstien kustannusvaikutusten arviointia varten.
Loppuviikon neuvotteluissa varmistui, ettei edellytyksiä neuvottelutuloksen syntymiselle ennen sopimuskauden päättymistä syyskuun lopussa ollut. Neuvottelujen uudeksi takarajaksi asettui lokakuun puoliväli, joka mahdollisti palkankorotus- ten astumisen voimaan lokakuun alusta alkaen. Koordinaatioryhmä sopikin tiiviin neuvottelutahdin jatkamisesta lokakuun ensimmäisellä viikolla.
Lopun alku
Vanha sopimuskausi päättyi sunnuntaina, sopimukseton tila alkoi maanantaina 1.10. ja neuvottelujen ehdottomampi takaraja kuun puolivälissä alkoi kasvattaa neuvottelupainetta. Asetetun pienryhmän aikataulu venyi ja tilannetta kiristi paikallistasolla aloitettujen neuvottelujen hyvin verkkainen käynnistyminen, mikä kasvatti paineita takarajan lähestyessä. Paikallistasolla käytävien neuvottelujen käymistä ja onnistumista pidettiin ehdottoman tärkeänä, koska muilla sektoreilla oli saatu huonoja kokemuksia paikallisen sopimisen onnistumisesta valtakunnallisen sopimuksen syntymisen jälkeen. Tästä syystä jo aiemmin palkansaajapuoli oli vaatinut perälautaa niitä tilanteita varten, ettei palkankorotuksista paikallisesti synny yhteisymmärrystä.
Pienryhmän tuloksia ei voitu odottaa, vaan koordinaatioryhmä palasi neuvottelupöytään ja käsitteli pienryhmän neuvottelujen tilannetta sekä paikallisten neuvottelujen etenemistä. Paikallistason neuvotteluissa oli ilmennyt lukuisia epäselvyyksiä, joiden ratkaiseminen oli välttämätöntä valtakunnallisen sopimuksen aikaansaamiseksi. Paikallisten neuvottelujen takarajaksi oli asetettu lokakuun 10. päivä, mikä jätti rahakysymysten loppuväännölle koordinaatioryhmässä joitakin päiviä seuraavan viikon lopussa ennen kuun puolivälin takarajaa.
Paikallistason neuvottelut takkuilivat koko ajan pahasti, eikä neuvotteluja useissa virastoissa ollut edes aloitettu. Pääsopijajärjestöt vaativatkin työnantajia aloittamaan neuvottelut viimeistään maanantaina kaikissa virastoissa, joissa työntekijäpuoli oli neuvotteluja esittänyt. Paikallisten neuvottelujen aikataulu alkoi näyttää jo huomattavan kireältä.
Tekstikysymyksissäkin neuvottelut olivat koko viikon jumissa, eikä sanottavaa edistystä saavutettu niin pienryhmässä kuin varsinaisessa neuvottelupöydässäkään. Koordinaatioryhmäkin päätti palata neuvottelupöytään maanantaina sekä varasi kokousajat seuraavan viikon jokaiselle päivälle. Viikonloppu jätettiin toistaiseksi vapaaksi.
Rutistus
Lokakuun toisella viikolla neuvottelupöytään palattiin setvimään työnantajan vaatimuksia sopimuksen tekstimuutoksista. Varsinaisesti palkkavääntöön odotettiin päästävän sen jälkeen, kun paikallistason neuvottelujen aikaraja keskiviikkona umpeutuisi, mutta tätä ennenkin keskusteltiin sopimuskauden pituudesta ja palkkakysymyksistä. Kuilu osapuolten näkemysten välillä ei sitkeästä neuvottelemisesta huolimatta näyttänyt kaventuvan.
Paine loppurutistukseen alkoi olla korkealla, kun paikalliset neuvottelut päättyivät keskiviikkona 10.10. Useimmissa virastoissa paikalliset neuvottelut saatiin päätökseen asetetun aikarajan puitteissa. Kireässä neuvotteluaikataulussa osassa virastoja neuvottelutulos saavutettiin vasta keskiviikkoiltana tai iltayöstä. Paikallisten neuvottelujen valmistuminen auttoi neuvotteluja etenemään.
Näkemyserot olivat kuitenkin edelleen niin suuria, että neuvottelutuloksen saavuttaminen ennen määräajan päättymistä näytti erinomaisen haastavalta. Pienestä liikkeestä huolimatta paine alkoi saavuttaa huippunsa, kun vakavimpien näkemyserojen ratkaisu ei ollut näköpiirissä, vaikka neuvotteluaika oli nopeasti ehtymässä. Tekstikysymyksissäkin edistyminen oli koko viimeisen neuvotteluviikon hidasta. Pientä edistymistä saavutettiin, mutta näkemyserot olivat yhä suuret.
Perjantaina 12.10. neuvottelupöytään palattiin jo alkuiltapäivästä osapuolten tiedostaessa näkemyserojen suuruuden ja ollessa valmistautuneita neuvottelujen jatkamiseen koko viikonlopun ajan. Päivän neuvottelut olivat huomattavan tiukat, mutta suhteellisen varhaisessa vaiheessa alkoi vaikuttaa siltä, että edellytykset sopimuksen syntymiseen olisivat olemassa. Neuvottelutuloksen noustessa mahdolliseksi ennen viikon vaihtumista alkoi pöydässä tapahtua liikettä ja sopimuksen osat alkoivat liukua paikoilleen.
Selvä eteneminen monien hyvin heikosti edenneiden neuvottelujen jälkeen toi pöytään loppuvaiheen dynamiikkaa, jota lisäsi tieto tilanteen vaikeutumisesta, jos tulokseen ei päästäisi ennen asetettua määräaikaa. Palkansaajapuolella tieto neuvottelujen pysähtelystä ja suurista näkemyseroista oli jo käynnistänyt työtaistelujen ja muiden tiukkojen tukitoimien viimevaiheen valmistelut. Jos sopimusta ei saavutettaisi sunnuntaihin mennessä, tiedettiin jo maanantaina siirryttävän selvästi tiukempaan vaiheeseen, josta ulos pääseminen kaikkia osapuolia tyydyttävällä tavalla olisi erinomaisen vaikeaa.
Tieto takarajan merkityksestä kolkutti neuvottelijoiden takaraivoissa ja mahdollisti huomattavan vaikeidenkin näkemyserojen ratkaisemisen pitkän perjantai-illan kuluessa. Lopputulokseen pääseminen vaati kuitenkin viikonlopun puolelle menemistä, vaikka lauantaina ei uuteen neuvotteluun tarvinnutkaan kokoontua. Lopputulos saavutettiin yhden aikoihin lauantaiyönä 13.10.2007 ja koko valtiosektoria koskeva neuvottelutulos allekirjoitettiin.
Neuvottelutuloksesta sopimukseksi
Neuvottelutuloksen muuttuminen sopimukseksi vaati vielä vahvistuksen kaikilta neuvotteluosapuolilta. Lopullinen allekirjoituspäivä asetettiin neuvottelutuloksen synnyttyä lokakuun 31. päivään, jota ennen kaikkien osapuolten tuli virallisesti hyväksyä sopimus. Seuraava kaksi viikkoa kului kaikilla neuvotteluosapuolilla kustannuslaskelmien tarkistamiseen sekä erityisesti paikallisesti sovittavien erien ja valtion palkkausjärjestelmien siirtymäkausien nopeuttamisen vaikutusten tarkkaan arviointiin.
Neuvottelutuloksen ja sen vaikutusten tarkka ja perusteellinen arviointi tänä aikana ei muuttanut osapuolten näkemyksiä sopimuksen sisällöstä ja onnistumisesta. JUKOn valtion neuvottelukunta käsitteli neuvottelutulosta useissa kokouksissa kahden viikon aikana ennen sopimuksen allekirjoittamista ja hyväksyi sen lopullisesti kokouksessaan 31.10.2007, minkä jälkeen JUKOn edustajat allekirjoittivat sopimuksen yhdessä valtion edustajien, ministeri Kiviniemen ja työmarkkinajohtaja Metsäpellon sekä JHL:n ja Pardian edustajien kanssa.
Kuukausien vääntö johti sopimukseen, jossa maltillisella ja rauhallisella, mutta tiukalla neuvottelemisella, valtion henkilöstölle saatiin hieman yli kahden vuoden kaudelle 1.10.2007–31.1.2010 sopimus, jonka kustannusvaikutus oli noin 11,7 %. Julkisen sektorin korotustasot olivat poikkeuksellisesti korkeammat kuin monilla yksityisen sektorin aloilla.
– Tulos oli tyydyttävä ja sen kanssa voimme elää, summaa neuvottelupöydässä istunut Eriksson.
