Tobias Bräutigamin päämääränä on aina ollut oppia mahdollisimman paljon uutta. Monista asioista kiinnostunut Bräutigam harkitsikin muun muassa filosofian, historian ja kirjallisuuden opintoja ennen kuin päätyi opiskelemaan lakia Saksan Freiburgin yliopistoon.
– Ajattelin, että lakimiehet voivat tehdä vaikka mitä, joten heillä on paljon mahdollisuuksia urallaan. Ammatti on myös todella mielenkiintoinen ja avoin, Bräutigam muistelee päätöstään.
Uusien asioiden oppimisen kannalta kyseessä oli nappivalinta. Bräutigam suoritti saksalaisen oikeustieteen tutkinnon, opiskeli välissä vuoden Ranskan Toulousessa politiikkaa ja taloutta ja auskultoi valmistumisensa jälkeen kahden vuoden ajan Saksassa. Bräutigam oli miettinyt suomalaisen vaimonsa kanssa eri vaihtoehtoja, ja auskultoinnin jälkeen tie toi Suomeen.
– Suomessa päätin aloittaa väitöskirjan tekemisen informaatio-oikeuden alalta. Opetin samalla useita kursseja Helsingin oikeustieteellisessä.
Yliopistolta yhtiölakimieheksi
Väitöksen ollessa loppusuoralla vuonna 2008 Nokialla aukeni lakimiehen paikka.
– Minulla kävi tuuri, kun kiinnostava tehtävä löytyi oikeaan aikaan. Aloitin Nokialla vuonna 2008, ja roolini kasvoi melkoisesti muutamassa vuodessa. Vastasin yksityisyydensuoja- ja tietosuoja-asioista ja perustin yritykseen ohjelman, jonka tavoitteena oli kehittää työntekijöiden tietosuoja-asioiden osaamista.
Kun Microsoft osti Nokian vuonna 2014, Bräutigam oli sapattivapaalla kirjaprojektin parissa. Hän halusi silti ehdottomasti siirtyä Microsoftille – oppiakseen taas uutta. Tietosuoja-asiantuntijalle muutos tarjosi mahdollisuuden seurata alaa paraatipaikalta: valtavana kansainvälisenä yrityksenä Microsoft on usein mukana monissa informaatioalan keskeisissä kysymyksissä, ja yrityksen teknologia on huippuluokkaa.
Parin vuoden jälkeen Bräutigamista tuntui, että tämänkaltainen työ oli jo nähty. Hän halusi vaihtaa alaa ja siirtyi viime lokakuussa Asianajotoimisto Bird & Birdille tietosuoja-asiantuntijaksi.
– Bird & Bird on yksi maailman johtavista teknologiajuridiikan asianajotoimistoista. Itse haluan työskennellä lain ja teknologian risteyksessä, joten tämä on siihen oikea paikka. Olen myös sitä mieltä, että jos omat ja yrityksen tavoitteet eivät ole sataprosenttisesti linjassa, homma ei toimi. On hyvä olla paikassa, jossa ymmärretään, että olen todella kiinnostunut siitä, mitä teen ja meillä on samat tavoitteet.
Informaatio-oikeuden opetukseen pitää panostaa Suomessa
Mikä Bräutigamia informaatio-oikeudessa sitten viehättää?
– Se on kuin avomerellä purjehtimista, hän selittää.
– Paljon kysymyksiä on ilman vastauksia, ja toimintaympäristö – eli teknologia – muuttuu jatkuvasti yhä nopeammin.
Pelkkä lain kirjaimen tunteminen ei riitä, vaan täytyy ymmärtää myös taustalla olevaa teknologiaa ja sitä, mitä muut tekevät. On tärkeää nähdä koko konsepti.
– Esimerkiksi tietosuoja-asioissa ollaan aina teknologian ja kehityksen keskiössä. Olin juuri Turun yliopistossa paneelissa, jossa pohdittiin, onko massadata ja sen keruu enää mahdollista uuden tietosuoja-asetuksen jälkeen.
Bräutigam onkin vahvasti sitä mieltä, että yliopistoissa tarvittaisiin enemmän informaatio-oikeuden opetusta ja Suomea olisi tuotava paremmin kartalle alan opetuksessa ja tutkimuksessa. Kyse ei ole vain teknisten asioiden osaamisesta, vaan kysymykset ovat tärkeitä koko yhteiskunnan kannalta.
– Mitä yritykset voivat kysyä sinulta? Entä valtio? Kenellä on pääsy tietoihin? Miten algoritmeihin perustuva päätöksenteko vaikuttaa? Näitä kysymyksiä punnitaan informaatio-oikeudessa.
Panostaminen alan opetukseen kannattaisi myös opiskelijoiden tulevaisuuden vuoksi. Bräutigam kertoo, että Euroopassa on arvion mukaan yli 75 000 tietosuojaan liittyvää työpaikkaa seuraavan kahden vuoden aikana. Myös Suomen hallituksen kärkihankkeissa on mukana muun muassa robotisaatio ja automatisoitu päätöksenteko.
– Alan osaaminen on tärkeää paitsi yhteiskunnan myös bisneksen kannalta. Esimerkiksi uuden tietosuoja-asetuksen vaikutuksesta yhdenkin virheen tekeminen voi tuhota toiminnan, sillä sakot voivat nousta kymmeneen miljoonaan euroon.
Uuden tietosuoja-asetuksen vaikutuksesta yhdenkin virheen tekeminen voi tuhota toiminnan.
Myönnä, ettet tiedä kaikkea
Tobias Bräutigam tekee Bird & Birdillä nelipäiväistä viikkoa ja työskentelee yhden päivän viikosta Helsingin yliopistossa. Syksyllä hän opetti esimerkiksi Fundamentals of law -kurssia. Keskeinen osa Bräutigamin opetusta on käytännönläheisyys, muun muassa oikeustapauskilpailuiden (Moot Court) hyödyntäminen luennoilla. Opetustyö on vastavuoroista, ja työt tukevat toisiaan.
– Haluan tarjota asiakkailleni mahdollisimman ajantasaista osaamista. Lakimiehen arjessa työkuorma on usein niin suuri, ettei aikaa uuden oppimiselle ole. Yliopistolla taas etsitään sitä, mitä ei vielä tiedä.