Perinteisesti kaikkea tietoa, niin lainmukaisesti kuin lainvastaisestikin hankittua, voidaan käyttää näyttönä oikeudenkäynnissä. Oikeuskäytännössä vapaa todistusteoria on toiminut perusteluna lainvastaisen todisteen hyödyntämiselle. Rikoksen selvittämisintressi on jyrännyt alleen rikoksesta epäillyn muut oikeudet.
Kotietsinnän yhteydessä otettuja valokuvia vaadittiin hylättäväksi laittomina Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa lokakuussa. Anneli Auerin entisen miesystävän luokse tehdyssä kotietsinnässä etsittiin todisteita lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista. Kotietsinnässä olivat läsnä miehen nimeäminä kaksi hänen tuttavaansa, mutta miehelle ei annettu tilaisuutta siihen osallistua. Vaikka käräjäoikeus katsoi poliisin menetelleen virheellisesti, oikeus ei suostunut vaatimukseen todisteiden hylkäämisestä. (HS 13.10.2011).
Etenkin lapsiin kohdistuvissa seksuaalirikoksissa on tavallista, että tekijä videoi teon eli tuottaa ja säilyttää todistusaineistoa rikoksesta. Näitä todisteita voidaan hankkia esimerkiksi laittomalla kotietsinnällä, salakatselemalla ja -kuuntelemalla.
– Laista puuttuu yleinen säännös, joka estäisi laittomasti hankittujen todisteiden hyödyntämisen. Todiste ei ole lähtökohtaisesti hyödyntämiskelvoton eikä todistamiskiellon rikkomisesta välittömästi seuraa hyödyntämiskieltoa tai pitävää muutoksenhakuperustetta, aiheesta tutkielman kirjoittanut Liisa Mäkelä kertoo.
– Kyse on lainsäädännöllisestä puutteesta, joka aiheuttaa tuomioistuimille soveltamisongelmia.
Laiton todiste – laillinen seuraamus
Törkeät huumausainerikokset toteennäytetään useimmiten telepakkokeinojen avulla saaduilla tiedoilla ja reaalitodisteilla, kuten laittomilla aineilla ja esineillä. Esitutkintaviranomainen voi käyttää peitetoimintaa tai valeostoa näytön hankkimisessa sekä hankkia todisteita laittomasti esimerkiksi pitkäaikaisella telekuuntelulla ilman tuomioistuimen lupaa.
Lainvastaisesti hankitut todisteet voivat myös liittyä laillisella telekuuntelulla tai todisteprovokaatiolla hankittuun ylimääräiseen tietoon.
Korkeimman oikeuden tapauksessa 2007:58 käräjäoikeus oli myöntänyt huumausainerikoksia tutkivalle esitutkintaviranomaiselle luvan moottoripyöräkerhon kerhotilojen kuunteluun törkeiden huumausainerikosepäilyjen vuoksi. Telekuunteluluvan voimassaoloaikana oli tallennettu keskustelu, jonka perusteella yhden kerhon jäsenen epäiltiin osallistuneen telekuuntelun yhteydessä paljastuneen henkirikoksen todisteiden hävittämiseen ja rikoksentekijän suojelemiseen. Syytetty vaati, ettei keskustelua hyväksytä todisteeksi. Tekniseen kuunteluun myönnetty lupa oli liittynyt törkeään huumausainerikokseen eikä lupaa olisi edes voitu myöntää sen rikoksen tutkintaan, josta hänelle oli nyt vaadittu rangaistusta.
Todisteen tai sen sisältämän tiedon hankkiminen lainvastaisella tavalla ei välttämättä tarkoita, ettei sitä saisi käyttää oikeudenkäynnissä. Korkeimman oikeuden mukaan äänitallenteen käyttäminen todisteena ei vaarantanut syytetyn oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin.
– Selkeän hyödyntämiskiellon asettaminen tarkoittaisi, että kielletyllä tavalla hankittu todistusaineisto rajataan kokonaan oikeudenkäyntiaineiston ulkopuolelle. Vaikka laintasoista, yleistä hyödyntämiskieltosäännöstä ei ole, saattaa oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutuminen vaatia kiellon asettamista yksittäistapauksessa.
Missä kulkee laillisuuden raja?
Yleensä laittomia todisteita hankkii tavalla tai toisella esitutkintaviranomainen, mutta miten käy silloin, kun asialle laitetaan siviili, esimerkiksi poliisin valeostossa käyttämä vasikka?
Kahden poliisin syytteet keskusrikospoliisin valeosto-operaatioon liittyvässä virkarikosjutussa hylättiin hovioikeudessa. Poliisiin kuulumaton henkilö oli toiminut valeostossa tavalla, johon olisi vaadittu poliisin toimivalta. KRP:n rikoskomisarion ja rikostarkastajan ei kuitenkaan katsottu syyllistyneen virkavelvollisuuden rikkomiseen, sillä laki oli epäselvä ja operaatiolla oli esimiesten hyväksyntä. Juttuun pyrkivät osallisiksi myös kaksi huumetuomittua, jotka katsoivat, että ilman poliisin yllytystä 10 000 ekstaasitablettia ei olisi tilattu. Miesten mielestä heidät tuomittiin väärin perustein vankilaan. (MTV3-STT 6.5.2011)
Jos edes siviilin laittomasti hankkimia todisteita ei ole hylätty oikeudessa, onko ylipäätään mikään kiellettyä?
Mäkelän mukaan esimerkiksi laittoman kotietsinnän yhteydessä takavarikoituun kirjanpitoaineistoon on perinteisesti voitu vedota näyttönä syytteen tueksi talousrikosjutussa, mutta jos samassa yhteydessä takavarikoidaan henkilön yksityiskirjeitä, näitä ei yleensä voida yhtä herkästi hyödyntää näyttönä jutussa.
– Hyödyntämisproblematiikassa on kuitenkin vielä kiinnitettävä huomiota siihen, että jokaisella tasolla (poliisi, syyttäjä, tuomioistuin) on mahdollista rajata pois laittomasti hankittua todistusaineistoa. Syyttäjän virkatehtäviin kuuluu selvittää käyttämiensä todistuskeinojen luotettavuus ennen niihin vetoamista. Eli vaikka poliisi olisi hankkinut todisteita lainvastaisesti, eivät todisteet välttämättä päädy tuomioistuimeen, jos syyttäjä on luopunut niihin vetoamisesta.
Jos todisteen sisältämän tiedon hankkimiseen liittyy vakava oikeudenloukkaus, todisteen käytön kieltäminen voi tulla tapauskohtaisesti kysymykseen. Punnittavaksi tulevat yhtäältä oikeudenloukkauksen vakavuus ja toisaalta totuuden selvittämisen intressi. Selvänä on pidetty, ettei esimerkiksi kidutuksella hankittua lausumaa voida käyttää tuomioistuimessa todisteena.
Laittomien todisteiden hyödyntämiseen muutoksia
Uuteen pakkokeinolakiin (806/2011) säädettiin ylimääräistä tietoa koskeva hyödyntämiskieltosäännös. Ylimääräisen tiedon käyttö on 1.1.2014 alkaen riippuvainen tuomioistuimen luvasta. Jos tuomioistuin ei anna lupaa hyödyntää näyttöä, se on hyödyntämiskiellon alaista.
Oikeusministeriön käynnistämässä, oikeudenkäymiskaaren 17 luvun uudistamista koskevassa lainsäädäntöhankkeessa harkitaan todisteiden hyödyntämiskieltokysymystä. Toimikunnan asettamispäätöksen mukaan soveltamisvaikeuksia on enenevässä määrin aiheutunut siitä, ettei laissa säädetä lainvastaisesti hankittujen todisteiden hyödyntämisestä. Toimikunnan tulee esittää tarvittavat muutosehdotukset, kartoittaa mahdolliset puutteet sääntelyssä ja ehdottaa tarpeelliseksi katsomaansa uutta sääntelyä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytäntö huomioon ottaen.
