Todistelu: Tieto, taito ja järki

Blogit ja kolumnit
13.03.2017 • Matti Norri

Muistitietotutkimuksen perustajan Hermann Ebbinghausin yli sata vuotta sitten suorittamien tutkimusten tulokset ovat vahvistuneet ja täsmentyneet: ihminen havaitsee varsin vähän, vain kutakin kiinnostavan, ja kuukaudessa on 9/10 muistitiedosta unohtunut. Myöhemmät tiedot muokkaavat muistikuvia alitajuisesti, ihmisen itsensä tietämättä.

Nyt tutkimus on tuonut lisän oikeudenkäytössä relevanttiin tietoon (Chan, J.C. ja LaPaglia, J.A. 2013: ”Impairing existing declarative memory in humans by disrupting reconsolidation”, julkaistu Proceedings of the National Academy of Sciences 110(23), sivut 9309-9313).

Kun ihminen kertoo asiasta, hänen tapahtumamuistinsa heikentyy ja NOTA BENE! kertominen ehkäisee muistikuvien yhtenäisyyden ja hänen muististaan poistuu muistikuvaa tapahtuneesta. Oikeuden­käynnin näkökulmasta: kun todistajaa HO:ssa kuullaan, hänen muistissaan ei ole kuva tapahtuneesta, vaan haalistunut kuva hänen KO:ssa kertomastaan.

Kun tulin Kymin tuomiokuntaan, sanoi myöhempi apulaisoikeuskansleri Jukka Pasanen: Unohda se mitä sinulle oikeudenkäynnistä yliopistossa opetettiin, me käytämme järkeä.

Kun 1993 todistajainkuulustelulaissa säädettiin, että todistajain­kertomukset äänitetään ja ne oli määrä hovissa kuunnella, HO:t käyttivät järkeä: eivät kuuntele. Mutta AA:t purkavat äänitteet ja antavat ne todistajille ennen heidän kuulemistaan HO:ssa. Niin varmistuu, ettei todistaja kerro tapahtuneesta.

Nykyään laki säädetään nojatuoli- ent. kirjoituspöytäviisauden pohjalta. Tuomioistuimet lisäävät siihen taidon ja kokemuksen.

Todistelulain kirjoittaja tarvitsee 17 vuoden kokemuksen todistajain kuulemisesta syyttäjänä, asianajajana tai tuomarina, siis kokemukseen perustuvan taidon, ja lisäksi Ebbinghausin lukemiseen perustuva tiedon