Kannattavatko jatko-opinnot? Mitä juristi tekee lisensiaatin tai tohtorin tutkinnolla?
Jos mittarina käytetään Lakimiesliiton ja Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen lokakuisen keskustelutilaisuuden monikymmenpäistä osanottajamäärää, aihe kiinnostaa.
Jatkokoulutuksesta ja sen aloituksesta Helsingin yliopistossa kertoivat professorit Mika Hemmo ja Heikki Halila. Oikeuslaitoksen näkökulman tarjosi KHO:n Pekka Vihervuori. Yrityselämän tarpeista kertoi Nokian johtaja, dosentti Petri Kuoppamäki, ja asianajomaailman vinkkeliä valotti Jukka Peltonen asianajotoimisto Peltonen, Ruokonen & Itäinen Oy:stä.
Puhujat ovat oikeustieteen tohtoreita lukuun ottamatta Peltosta, joka on kunniatohtori.
Ammatillinen ulottuvuus
OTL- ja OTT-tutkintojen tukevat opinnot ovat samanlaajuiset, vain opinnäytteessä on eroa.
– Vaatimuksia on kevennetty vuosikymmen sitten. Sivuaineita ei enää tarvitse opiskella, vaan oman aineen yleis- ja erikoisopinnot riittävät, kertoo itse pitkän kaavan mukaan lisensiaatiksi ja tohtoriksi opiskellut professori Halila.
– Moni haluaa tehdä kurssit ja tentit nopeasti alta pois ja keskittyä sitten tutkimukseen. Osiot kuitenkin tukevat toisiaan ja niissä kannattaa edetä rinnakkain.
Lisensiaatintutkintoon pyritään nykyisin saamaan myös ammatillista koulutusta niin sanotun ammatillispainotteisen OTL-tutkinnon muodossa. Itse tutkimuksen tasovaatimuksiin tämä ei vaikuta. Tänä vuonna ammatillispainotteiseen tutkintoon on voinut lukea hyväksi mm. business law forum -kurssin ja työoikeuden asiantuntijaohjelma 2006 -koulutuksen.
– Rahoitus on pienoinen ongelma. Jos resursseja saadaan, suuntausta jatketaan, Halila toteaa.
Kandista tohtoriksi
Ennen tohtorinhattua tavoiteltiin aina lisensiaattiportaan kautta, mutta nykyisin yhä useampi ryhtyy väitöskirjan tekoon suoraan OTK-pohjalta.
– Ensimmäinen väitös ilman lisensiaatintutkintoa hyväksyttiin vuonna 1997. Sen jälkeen lähes 40 prosenttia väitelleistä ei ole suorittanut lisensiaatintutkintoa, Halila sanoo.
Tohtoriopiskelijan oikeus ei kuitenkaan irtoa kenelle tahansa, muistuttaa Mika Hemmo. – Helsingin yliopistossa lisensiaattiopiskelijaksi pääsee automaattisesti suoritettuaan kanditutkinnon. Sen
sijaan suoraan tohtoriksi haluavilta vaaditaan lisämeriittejä, esimerkiksi laajaa ammatillista kokemusta tai aiempia julkaisuja.
– Jos jatko-opinnot kiinnostavat, ensiksi kannattaa pohtia omaa tutkimusaihetta ja perehtyä lähdekirjallisuuteen. Sitten pääsee eteenpäin ottamalla yhteyttä sopivaksi katsomaansa opettajaan, Hemmo neuvoo. – Epämuodollisuus lienee kuvaavin sana, joskin käytännöt vaihtelevat hiukan tiedekunnasta toiseen.
Omat resurssit ratkaisevat
OTL-tutkinto on ajateltu suoritettavaksi parissa vuodessa työn ohella, tohtorinhattu vie vähintään neljä vuotta. – Neljän vuoden suositusaika on melko tiukka. Usein väitökseen menee viisi-kuusi vuotta, vaikka opiskelu olisi päätoimista, Hemmo huomauttaa.
Rahoitus on monelle pulmallista. Täysipäiväisiä tutkijakoulupaikkoja ei riitä kaikille, ei myöskään assistentin virkoja. – Apurahasäätiöt ovat hyvä vaihtoehto, joskin niiden jakoperusteet ovat melko kirjavat. Vaivaa täytyy nähdä, jos ei halua tehdä tutkimusta työn ohessa, Hemmo sanoo.
Moni kysyy, mitä eroa OTL- ja OTT-tutkinnoilla lopulta on. Jos yhä useampi lukee kandista tohtoriksi, mikä on nyt ja varsinkin jatkossa lisensiaattien virka?
– Tutkimuksen syvyys erottaa tutkinnot toisistaan, sanovat keskustelutilaisuuden puhujat. Jos ei usko oman kiinnostuksensa tai ajallisten resurssiensa riittävän väitökseen saakka, OTL on hyvä vaihtoehto. Jos taas oman tietämyksen laajentaminen kiinnostaa ylimmälle tasolle asti ja aikaa ja paneutumista löytyy, tohtorinhattua kannattaa tavoitella.
Lisensiaattien sanotaan toisinaan olevan niitä, joilta on jäänyt väitöskirja kesken. – Se ei pidä paikkaansa. Monet lisensiaateista ovat menestyneet urallaan paremmin kuin tohtorit. Molemmat tutkinnot syventävät osaamista, toinen vain enemmän kuin toinen, Halila korostaa.
Broileritohtoreita?
Juristeja koskee sama fakta kuin muitakin akateemisia ammattikuntia: tohtoreita koulutetaan yhä enemmän, ja aina määrä ei merkitse hyvää laadulle.
Tutkimusten taso tuntuisi olevan hiukan putoamassa kandien alettua jatkaa suoraan tohtoreiksi, pohtii sekä Nokialla että dosenttina työskentelevä Petri Kuoppamäki. Siihen ei missään tapauksessa saada mennä, että jätetään lisensiaattiporras väliin ja julkaistaan sitten raakiletutkimus. Silloin puhutaan broileritohtoreista.
Halila kuitenkin huomauttaa väitöskirjojen kirjon olevan hyvin laaja: parhaat lisensiaatintutkielmat ovat parempia kuin heikoimmat väitökset. Yleistyksiä ei siis parane tehdä, etenkin kun Suomen tutkinnot ovat erittäin kilpailukykyiset moniin muihin maihin verrattuna.
Kuoppamäen mukaan merkittävin ero lisensiaatin- tai tohtorintutkintoon ryhtyessä ei olekaan tutkielman laajuus vaan oma motivaatio.
Tohtorinhattu edellyttää hyvin vahvaa tahtoa, välinearvo uralla etenemiseksi ei riitä. Väitöksen kanssa ollaan ”naimisissa” neljä–viisi vuotta, joten omaan aiheeseen ja tutkimusongelman selvittämiseen on oltava palava kiinnostus.
Jatko-opintoneuvontaa antaa yliopistojen yhteinen jatkokoulutussuunnittelija Jutta Kajander, (09) 191 24367 tai -oik-jatkokoulutus@helsinki.fi.
Apurahaa myöntävien tahojen luettelo Turun oikeustieteellisen tiedekunnan nettisivuilla osoitteessa www.law.utu.fi > koulutus > jatkokoulutus > rahoitus.
