Edellisessä kolumnissani käsittelin ulkomaalaisen suvaitsemista Suomessa: tänne eivät saa ulkomaan romanit tulla kerjäämään. Nyt käännän asian nurinkurin ja katson asiaa päinvastaisesta suunnasta.
Olimme Intiassa, AA Seppo J. Nieminen ja minä, siihen aikaan kun täällä keskusteltiin oliko Ruotsi (= Olof Palme), suvaitsevaisuuden puolestapuhuja, maksanut lahjuksen, kun Ruotsin tykkejä myytiin Intialle.
Yhtenä päivänä oppaanamme oli intialainen tuomari. Nieminen kertoi tästä Pohjoismaissa syntyneestä debatista ja kysyi intialaisen kollegan kantaa. Tämä vastasi kysymyksellä: Saiko Ruotsi kaupan?
Voiko suvaita ulkomailla menettelyä, joka meillä on rikos, mutta siellä käytäntö?
Jouduin jäseneksi ensimmäiseen kunnalliseen sopimusvaltuuskuntaan. Toimisto oli koonnut eri maiden sääntöjä. Italian palkkaluokkiin sijoitteluohjeessa sanottiin: satamamestarille ei makseta palkkaa, kun hän päättää missä järjestyksessä laivat pääsevät laituriin.
Asiasta haettiin KHO:n päätös, jonka mukaan, jos tämänkaltaista palvelua ei ulkomailla saa lahjusta maksamatta, se on Suomessa verotuksessa vähennyskelpoinen.
Onko suomalaisen noudatettava Suomen sääntöjä ulkomailla? Vai suvaitaanko ”maassa maan tavalla”?
Laskin tullitilastosta, että jos ei suvaita, neljännes vientikaupastamme loppuu. SAK:ssa voidaan laskea, montako työtöntä siitä syntyy. Ja montako työllistyy joissakin ulkomailla.
Tellervo Koivisto ottaa muistelmissaan esiin mediassa vallinneen ilmapiirin: tietyissä maissa ei saanut vierailla, koska niiden demokratia ei täyttänyt niitä vaatimuksia, joita suomalainen media edellytti. Jos näissä maissa kuitenkin vierailtiin, ”meidän velvollisuutemme olisi ollut opettaa kyseisen maan valtaapitäville, miten heidän meidän mielestämme pitäisi kansaansa johtaa. Asiaanhan ei tietenkään vaikuttanut, että maalla saattoi olla takanaan tuhansien vuosien kulttuuri toisin kuin meillä.”
