Kolmas suvaitsevaisuusaspekti on "kansainvälisen yhteisön" käytäntö.
Kun valtio antaa rahaa ulkomaille, josta poliittisessa puheessa käytetään nimitystä kehitysapu, yleensä summasta maksetaan vastaanottavan maan virkamiehelle kymmenen prosenttia. Onko se hyväksyttävä, koska se on kansainvälisen yhteisön käytäntö?
Rahaa ei saada annetuksi, ellei virkamiehelle kymmentä prosenttia makseta, vaan jokin toinen valtio pääsee antamaan sen. Siinä oli länsimaittenkin kilpailua kehitysapuprosenteista, mutta varsinaisesti oli kysymys Neuvostoliiton ja lännen kilpailusta: kumpi saa maan leiriinsä?
Rahoilla ostettiin ja ostetaan pääasiassa aseita ja maksetaan armeijan palkkoja. Suomi oli omalta osaltaan tukemassa Zimbabwen nykyiseen tilaan saattamista. Rahoitettiin pikatykein varustettujen maastoajoneuvojen ostamista, maataloustuen nimellä.
Osa lukijoista ehkä ajattelee, että siinä se vanha kyynikko taas on äänessä. Hellät kuulijat ovat, kun olen tästä aiemmin puhunut, tulleet huolestuneina tutkimaan miten nämä kokemukset ovat vaikuttaneet sieluuni. Siksi kerron lopuksi kuinka suomalaiset kunnioittivat vastaanottajan kulttuuria.
Suunniteltiin ginitehdasta Jugoslaviaan. Joka ei ole viinatehtaan suunnittelua seurannut, ei tiedä miten paljon ammattitaitoa, huolellisuutta ja kehitysapumieltä se vaatii. Jouduin hankkeeseen mukaan sen loppuvaiheessa. Ehdotin markkinatutkimuksen tekemistä. Sellainen kuuluu myös kehitysapuprojekteihin.
Osoittautui, että vain kaksi prosenttia jugoslaaveista suostuisi juomaan giniä, muut pysyttäytyisivät slivovitsissa. Tehdas jäi rakentamatta, kun jugoslaavit eivät suvaitse giniä.
Matti Norri
