Korkein oikeus on ajoittain linjannut sitä, milloin tietynlaisia tekoja on pidettävä törkeinä ja milloin niiden on katsottava kuuluvan niin sanottuun perustunnusmerkistön soveltamisalaan. Tuorein aihetta koskeva ratkaisu lienee heinäkuussa annettu ennakkoratkaisu KKO:2013:57, jossa arviointi kohdistui varkausrikoksen törkeyden kokonaisarvosteluun – etenkin siihen, riittääkö pelkkä kvalifiointiperusteen täyttyminen varkauden katsomiseksi törkeäksi.
Törkeän varkauden tunnusmerkistön rakenne
Rikoslaki sisältää useita eri tunnusmerkistöjä, joissa tietty erikseen kuvattu teko on lokeroitu lieväksi, törkeäksi tai niin sanotun perustunnusmerkistön mukaiseksi. Esimerkiksi pahoinpitely voi olla lievä pahoinpitely, pahoinpitely tai törkeä pahoinpitely ja anastusrikos näpistys, varkaus tai törkeä varkaus. Lakitekstiä lähemmin tarkasteltaessa voidaan havaita lokeroiden välillä esiintyvä liikkumavara: esimerkiksi se, milloin anastus on katsottava varkaudeksi ja milloin törkeäksi varkaudeksi ei ole ratkaistavissa suoraan lakitekstin nojalla.
Törkeiden tekomuotojen erottaminen perustunnusmerkistön mukaisista tekomuodoista vaatii tapauskohtaista harkintaa, jota voidaan kutsua törkeyden kokonaisarvosteluksi. Esimerkiksi RL 28 luvun 2 §:ssä säädetään törkeän varkauden tunnusmerkistöstä, joka on selkeästi kaksijakoinen. Ensimmäinen momentti sisältää viisi vaihtoehtoista kriteeriä eli ankaroittamisperusteet, minkä jälkeen seuraa vaatimus ”ja varkaus on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä”. Näin ollen RL 28 luvun 2 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaan rikoksentekijä on tuomittava törkeästä varkaudesta, jos hän varkausrikoksen tehdessään murtautuu asuttuun asuntoon ja varkaus on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Yritys säädetään rangaistavaksi saman pykälän 2 momentissa.
RL 28 luvun 2 §:n tulkintaongelma
Törkeyden kokonaisarvioinnin kriteereitä on aika ajoin linjattu KKO:n käytännössä. Jälleen kokonaisarvostelun perusteet olivat esillä ennakkoratkaisussa KKO:2013:57 (4.7.2013). Syytteessä vaadittiin rangaistusta törkeän varkauden yrityksistä. Syytteen kaksi eri syytekohtaa koskivat samaa asuinhuoneistoa, mutta syytekohtien tekoaika ja osin vastaajat olivat eri. Syyttäjän mukaan vastaajat olivat yhdessä ja yksissä tuumin yrittäneet murtautua asuinhuoneistoon vääntämällä asunnon ulko-ovea auki toisessa tapauksessa vasaralla ja toisessa sorkkaraudalla. Mainitut teot olivat kuitenkin jääneet kesken.
Syyttäjän RL 28 luvun 2 §:n tulkinta erosi ratkaisevalla tavalla alempien oikeuksien tulkinnasta. Syyttäjän mukaan varkauden yritys oli molemmissa tapauksissa törkeä seuraavin perusteluin: murtautumisyrityksen kohteena oli asuttu asunto ja ”tekoa oli myös kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä”. Syyttäjän käsityksen mukaan murtautuminen asuttuun asuntoon täytti törkeän varkauden tunnusmerkistön, jollei käsillä ole seikkoja, joiden johdosta tekoa ei ole pidettävä kokonaisuutena arvostellen törkeänä.
Käräjäoikeus ja hovioikeus sen sijaan katsoivat, ettei kummassakaan syytekohdassa ollut kyse törkeästä tekomuodosta ja tuomitsi vastaajat varkauden yrityksistä. Niiden tulkinnan mukaan tekojen törkeyteen tuli päätyä erikseen täyttyneen ”murtautuminen asuttuun asuntoon” -kriteerin lisäksi myös kokonaisarvostelussa. Ratkaisujen mukaan syyttäjän olisi tullut esittää perustelut, miksi tekoja olisi pidettävä kokonaisuutena arvostellen törkeinä. Hovioikeudessa syyttäjä oli esittänyt lisäksi, että teot olivat loukanneet asianomistajan kotirauhaa ja olleet omiaan aiheuttamaan turvattomuuden tunnetta, mutta hovioikeuden mukaan kyseiset seikat liittyivät olennaisesti käsillä olevaan ankaroittamisperusteeseen eli asuttuun asuntoon murtautumiseen.
OTK, tohtorikoulutettava Teija Stanikic työskentelee Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa tutkijana. Hän valmistelee parhaillaan väitöskirjaa prosessioikeuden alalta.
Artikkeli kokonaisuudessaan on julkaistu Lakiuutiset-palvelussa osoitteessa www.lakiuutiset.fi. Lakiuutisten viikkokirje on Lakimiesliiton jäsenille maksuton jäsenetu.
