Monenlaista vanhemmuutta
Ruotsalaisen Åsa Linderborgin onni luultavasti oli, etteivät sosiaaliviranomaiset puuttuneet hänen kasvuolosuhteisiinsa, vaikka äiti oli lähtenyt toisen miehen matkaan ja murheellisen alkoholisti-isän huolenpito taloudesta, ruoasta ja hygieniasta sujui sukulaisten tuestakin huolimatta vähän miten sattui. Tytärtään, ”tyttömyttystään”, metallitehtaalla karkaisijamestarina työskennellyt isä kuitenkin rakasti yli kaiken, niin kuin tytärkin isäänsä – ainakin murrosikään saakka, jolloin ihailu alkoi muuttua häpeäksi, loputtomat juttutuokiot tympäiseviksi ja pakopaikka löytyi äidin luota.
Nykyisin nelikymppinen historian tohtori, toimittaja ja aktiivinen keskustelija kirjoitti isänsä kuoleman jälkeen elämäkerrallisen romaanin Minua ei omista kukaan. Se ei kuitenkaan ole kertomus onnettomasta lapsuudesta, vaan hellä rakkaudentunnustus iskälle ja samalla oivallinen kuvaus luokkasidonnaisuudesta, syrjäytymisestä ja jopa ruotsalaisesta yhteiskunnasta ja sen lähihistoriasta. Åsa Linderborgin upea ja vahva teos erilaisesta lapsuudesta ja vanhemmuudesta kannattaa ehdottomasti lukea. Samalla voi arvailla, millaisia vaikutteita hän on saanut Susanna Alakosken vuotta aiemmin ilmestyneestä Sikalat-kirjasta, joka sai Ruotsissa todellisen sensaation aikaan kuvaamalla alkoholistiperheen lapsihelvetin – kaikesta huolimatta empaattisesti.
Myös Heidi Könkään romaanissa Jokin sinussa on siteitä Ruotsiin. Margan perhe muuttaa työn perässä sinne 1960- luvun alussa, ja nopeasti kieltä oppiva tyttö joutuu tulkiksi isälleen ja äidilleen. Tosin vanhemmat eivät ole Margan biologisia, sillä oikea äiti Soili jätti vauvan sisarelleen Mirjalle. Kirjailija antaa kertojan äänen vuoroin aikuiseksi kasvavalle tytölle, haihattelevalle ja ristiriitaiselle Soilille ja äitiyteen voimakkaasti sitoutuneelle Mirjalle, joka saa alituisesti pelätä lapsen menettämistä. Sisarusten mutkikkaat suhteet ja niiden vaikutus Margaan ovat tietysti teoksen ydin. Vasta Soilin kuoltua tytär tajuaa, että ehkä sittenkin kaipasi oikeaa äitiään, vaikka muuta luuli. Heidi Köngäs on taitava kirjoittaja.
Åsa Linderborg, Minua ei omista kukaan, suomentanut Leena Peltomaa, Like 2008
Heidi Köngas, Jokin sinusta, Otava 2008
Parisuhteen ja rakastumisen piinaa
Kirjailija Anna-Leena Härkösen romani Ei kiitos on kerrassaan riemastuttava avioliittoromaani kaikessa suorasukaisuudessaan ja nasevuudessaan. Ja yllättävää kyllä, aikansa taidokkaalle huumorille hihitet-tyään lukija vakavoituu ihmettelemään, kuinka joku osaakin kirjoittaa vakavasta asiasta niin hauskasti ja oivaltavasti.
Syksyllä saatiin suuri suomalainen seksitutkimus Halu ja intohimo, mutta oikeastaan ei tarvita edes Osmo Kontulaa kertomaan, että turhan monessa parisuhteessa seksihalut ovat hiipuneet tai eivät ainakaan kohtaa. Niin on käynyt Anna-Leena Härkösen romaanissakin: päähenkilö Heli Valkonen on 40 ja risat, rakastaa intohimoisesti miestään Mattia, mutta elää puutteessa. Eikä tilannetta paranna sen enempää vihjailu, hemaisevat alusvaatteet kuin suora toimintakaan. Mutta auttaako kauneuskäsittely ja nuori rakastaja? Punastumisriskistä huolimatta ehdottoman suositeltava kirja ihan jokaiselle – aivan oman parisuhteen tilasta riippumatta.
Italialainen Lidia Ravera käsittelee hänkin yli nelikymppisen naisen tunne-elämää mielenkiintoisessa ja monikerroksisessa romaanissaan Peilikuvaleikki, jossa on vähän dekkarinkin aineksia. Itsellinen Norma rakastuu järkytyksekseen naapuriinsa muuttaneeseen lääkäriin, jolla on itseään 25 vuotta nuorempi huikean kaunis ja huikentelevainen vaimo. Myrskyisä liitto päättyy puukotukseen, ja tarina jatkuu kymmenen vuotta myöhemmin. Ajatuksia herättävä romaani tempaa mukaansa. Se kertoo monenlaisista suhteista, myös lasten ja vanhempien sekä ystävysten välisestä rakkaudesta.
Anna-Leena Härkönen, Ei Kiitos,
Otava 2008
Lidia Ravera, Peilikuvaleikki, suomentanut Helinä Kangas, WSOY 2008
