Tuhannen pykälän juristi

Lauri Tarastin suu venyy hymyyn ja silmiin syttyy pilke, kun hän kuulee, miksi raati valitsi hänet tänä vuonna Lakimiesliiton K. J. Ståhlberg -palkinnon saajaksi. Sen lisäksi, että yhteiskunnallisella vaikuttajalla ja ongelmien ratkojalla on takanaan monipuolinen ura, raadin mukaan voidaan sanoa, että Tarasti vastaa, kun puhelin soi.

Vielä ei aivan olla Lakimiespäivässä, vielä ei pidetä kiitospuhetta Finlandia-talon pääsalissa. Tunnustusta, sen merkitystä itselle ja Suomen lakimieskunnalle sekä sen saamisen syitä ehtii siis hetken makustella Musiikkitalon rauhallisessa miljöössä.

– Tämä on kunnia, se on selvä, Tarasti sanoo.

– K. J. Ståhlberg on merkittävä henkilö Suomen historiassa: hän oli ensimmäinen tasavallan presidentti sekä ensimmäinen korkeimman hallinto-oikeuden presidentti. Olin itsekin töissä korkeimmassa hallinto-oikeudessa 13 vuotta.

Tarasti istuu ryhdikkäänä, tyylikäs ruskea puku on kuin päälle ommeltu. Harmaa tukka on kammattu taakse ja sormet napauttavat painokkaasti pöytää alleviivaten juuri sanotun tärkeyttä.

– Erityisesti arvostan Ståhlbergiä lainvalmistelijana, sillä olen itse ollut lainvalmistelussa mukana vuosikymmeniä. Koen tunnustuksen tärkeänä, sillä olen tehnyt samanlaisia tehtäviä, hän miettii.

Ensimmäinen komitea, johon Tarasti nimitettiin, oli radiolainsäädännön uusimistoimikunta vuonna 1967. Hän toimi siinä kakkossihteerinä. Samana vuonna hän päätyi myös osastopäällikkö Kai Korteen johtamaan vaalikomiteaan, jonka tuloksena syntyi uutta vaalilainsäädäntöä 1969.

– Tehtävänäni oli kirjoittaa puoluelaki, eli se on syntynyt minun kynästäni, toki komitean määräämällä tavalla.

Sen jälkeen Tarasti on ollut mukana vaaliasioissa aina näihin päiviin asti. Hän on muun muassa toiminut kahdesti vaalirahoitustoimikunnan puheenjohtajana, ensin 1999 ja toisen kerran vaalirahakohun aikaan vuonna 2009. Vaaliasiat – muiden lainvalmistelutehtävien ohella – liittyvät myös siihen, että Tarasti on ollut keskeisesti mukana noin tuhannen pykälän kirjoittamisessa.

– Vaalilainsäädäntöä on minun aikanani muutettu neljästä viiteen kertaan. Siinä tulee äkkiä tuhat pykälää täyteen.

Kun Tarastia pyytää pohtimaan, mitkä ansiot toivat hänelle Lakimiesliiton merkittävimmän tunnustuksen, vastaus tulee nopeasti.

– Tietenkin kulloisenkin viran ulkopuolella tehdyt selvitystehtävät.

Niitä on tähän mennessä kertynyt ainakin 16 ja ne ovat yleensä liittyneet johonkin kohuun taikka kriisiin: vaalirahaan, hiihdon dopingiin, Arava-talojen lahjusepäilyihin, Jumalan teatterin toimintaan.

– Olennaista on ollut, että olen sitoutumaton. Kun selvitystehtävän antaa hallitus, ministeri tai joku poliittinen henkilö, niin sitoutumattoman henkilön nimittäminen on helpompaa. Siten ei etukäteen oteta kantaa tilanteeseen.

Tarastilla on muistissa lukuisia anekdootteja selvitystyöstä. Elävästi kerrotuissa tarinoissa esiintyy saunomista, Teatterikorkean oviin lukittautuvia opiskelijoita, romuautoja ja paljon muuta.

Uransa tärkeimpänä saavutuksena Tarasti pitää vaali- ja puoluelainsäädännön uusimista. Vaalirahakohun mainingeissa pykälien ja järkevän kokonaisuuden kirjoittaminen oli vaikea tehtävä.

– Asia pyöri mielessäni kesälomalla joka päivä. Mutta nähdäkseni järjestelmä on pelannut hyvin ja tehtävässä onnistuttiin.

Kuumin juridinen peruna nykypäivän Suomessa on Tarastin mielestä lainvalmistelu.

– Se on mennyt alaspäin. Ei osata tehdä selkeää ja yksinkertaista. Juristit luulevat, että kaikesta pitää säätää niin tarkkaan kuin mahdollista. Mutta mitä enemmän kirjoitetaan, sitä enemmän tulkitaan, hän napauttaa ja sormet iskevät jälleen terävästi pöytään.

Hänestä lakimiehiltä puuttuu yleisesti kyky arvioida, mitä lähivuosina tapahtuu. Sen tähden lainvalmistelu ei toimi niin kuin pitäisi.

Tarastin tavasta antaa tiukkaa palautetta juristikunnalle kuuluu läpi intohimo ja kunnioitus omaa alaa kohtaan.

– Ammattikunta on varsin arvostettu, hän kiteyttää.

Alan parhaaksi puoleksi hän nimeää sen, että valmistumisensa jälkeen lakimies voi valita tehtävänsä erittäin leveällä sektorilla aina tuomioistuintyöstä järjestötoimintaan. Samalla se on myös alan hankaluus: juridiikan kenttä on niin lavea, että kenenkään on vaikeaa hallita sitä muusta kuin yhdestä kohtaa.

Vaikka leveästi katsominen onkin vaikeampaa kuin kapeakatseisuus, oikeudenmukaisemman ja paremman maailman puolesta lähes koko ikänsä työskennellyt mies kehottaa juristeja tarttumaan haasteeseen.

– Leveällä rintamalla toimiminen antaa kosketuspintoja erilaisiin ihmisiin ja erilaisiin näkemyksiin. Täytyy erikoistua, mutta pitää myös nähdä, mitä yhteiskunnassa on meneillään. Silloin voi tajuta sen, mitä tulevaisuudessa saattaa tapahtua.