Professori Dan Fränden mukaan oikeusministeriön esityksen perusidea on yksinkertainen ja kannatettava: tunnustamalla rikoksen epäillyllä tai syytetyllä on mahdollisuus nopeampaan oikeudenkäyntiin ja lievempään rangaistukseen.
Jos rikoksesta epäilty on tunnustamalla edistänyt rikosten selvittämistä, voisi syyttäjä määrätä, ettei esitutkintaa suoriteta kaikkien rikosten osalta, tai vaatia rangaistusta lievennetyltä rangaistusasteikolta (tuomioesitys). Tuomioistuin tutkisi tunnustuksen pätevyyden ja antaisi tuomion erityisessä kevennetyssä tunnustamisoikeudenkäynnissä. Jos tuomioesitystä ei neuvotteluista huolimatta saada aikaan tai jos tuomioistuin jättää asian sillensä, vastaajan lausumia ei saisi käyttää todisteena rikosasiassa.
Syyteneuvottelua koskevat säännökset soveltuvat rikoksiin, joista voidaan tuomita enintään kuusi vuotta vankeutta. Lakia ei sovellettaisi henkeen tai terveyteen kohdistuviin rikoksiin eikä seksuaalirikoksiin.
– Mielestäni ehdotus on tältä osin merkittävä epäluottamuslause syyttäjäkunnan ammattitaitoa kohtaan. Soveltamisalaa voitaisiin laajentaa rikoksiin, joista voidaan tuomita enintään kymmenen vuotta vankeutta seksuaalirikokset pois lukien, Frände toteaa.
Myös Tuomariliiton mukaan on epäjohdonmukaista, että työryhmän mietinnön perustelujen mukaan seksuaalirikokset on suljettu syytesopimismenettelyn ulkopuolelle, mutta esimerkiksi törkeän parituksen ja ihmiskaupan on katsottu voivan soveltua syytesopimista koskevan sääntelyn piiriin.
Toinen mielenkiintoinen kysymys koskee asianomistajan oikeutta estää tunnustusoikeudenkäynnin toteutuminen vaatimuksillaan.
– Lakiin olisikin otettava tältä varalta selventävä säännös ainakin siitä, että edes yksityisoikeudelliset vaatimukset voitaisiin erottaa omaksi oikeudenkäynnikseen, Frände toteaa.
Tuomio kaupankäynnin kohteena
Mielenkiintoisin kysymys liittyy rangaistuksen alentamiseen ja tuomioistuimen asemaan tunnustusoikeudenkäynnissä. Syytetty voitaisiin tuomita enintään kahteen kolmasosaan maksimirangaistuksesta, mutta kun maksimirangaistuksia ei yleensäkään tuomita eikä tuomioistuin ole sidottu syyttäjän rangaistusvaatimukseen, johtaako rikoksen tunnustaminen käytännössä nykyistä lievempään lopputulokseen?
Tunnustamisen käyttöalaksi kaavaillaan vaikeita talousrikosjuttuja, joissa rikoksia on useita ja kokonaisuuden hahmottaminen työlästä. Tunnustamalla rikoksen tutkinnan alkuvaiheessa voidaan saada merkittäviä prosessuaalisia säästöjä aikaan.
– Mutta toteutuuko menettelyssä rikoksentekijöiden yhdenvertaisuus ja onko kansalaisten oikeustajun mukaista, jos asiansa hyvin sotkemalla onnistuu tinkimään tuomiosta toisin kuin perinteinen taparikollinen? kysyy Lakimiesliiton oikeuspoliittinen asiamies Mikko Salo.
Myös valtion säästöaikeet epäilyttävät.
– Yleisesti ottaen esitykseen suhtaudutaan neutraalin positiivisesti, kun siinä pyritään pureutumaan oikeudenkäyntien viivästymiseen ja säästämään resursseja, Salo toteaa.
– Mahdollisesti säästettävät resurssit on kuitenkin käytettävä täysimääräisesti esimerkiksi uusien syyttäjien ja tuomarien palkkaamiseen, jotta oikeudenkäyntien viivästymiset saadaan kuriin.
Syyttäjä paljon vartijana
Mietinnössä edellytetään, että syyttäjät olisivat nykyistä aikaisemmassa vaiheessa tiiviisti mukana esitutkinnan toimittamisessa. Tämä edellyttää lisäresursseja tutkintaan. Säästöä syntyisi kuitenkin siitä, että syyteharkintaan etenevien asioiden määrä kokonaisuudessaan vähenisi eikä tuomion laatiminen edellyttäisi samanlaista työpanosta kuin tavanomainen oikeudenkäynti.
Vaikka mietinnön perusteluista voidaan päätellä, että syytesopimista koskevia säännöksiä on ajateltu sovellettavan lähinnä talousrikosasioihin, sen sanamuoto mahdollistaa säännöksen hyvinkin laajan soveltamisalan. Vaarana tällaisessa tilanteessa on, että lakia aletaan kovien työpaineiden alla soveltaa suunniteltua laajemmin.
Myös tuomioistuimen asema tunnustamisoikeudenkäynnissä muodostuu ongelmalliseksi. Mietinnön mukaan tuomitsemiseen edellytetään vastaavan vahvuista näyttöä kuin tavanomaisessa menettelyssä eikä tuomioistuin ole sidottu syyttäjän esittämään rangaistukseen.
– Kyseisen kohdan muuttamista pitäisikin harkita siten, että tuomioistuin saisi tuomita enintään tuomioesityksen mukaiseen tai sitä lievempään rangaistukseen. Tämä palvelisi syyteneuvottelujärjestelmän ennakoitavuutta prosessin kaikkien osapuolten näkökulmasta, Salo sanoo.
Mikäli syyttäjä ja vastaaja eivät pääse yksimielisyyteen tuomioistuimen harkinnan piiriin kuuluvasta rikosnimikkeestä, asia jää sillensä ja siirtyy täysimittaiseen menettelyyn. Pahimmassa tapauksessa vastaajan syyksi voitaisiin lukea alkuperäinen ankarampi nimike, jolloin hänet voitaisiin tuomita täyden rangaistusasteikon mukaiseen rangaistukseen.
Suomi jälkijunassa syyteneuvotteluun
Länsimaisissa rikosoikeusjärjestelmissä esiintyy yleisesti järjestelyjä, joissa vastaaja saa lievemmän tuomion vastineeksi tunnustamisesta taikka syyttäjän tai esitutkintaviranomaisten avustamisesta ilman täysmittaista oikeudenkäyntiä (plea bargain).
Yhdysvalloissa syyteneuvottelua on käytetty 1800-luvulta lähtien. Täysmittainen oikeudenkäynti jää toimittamatta tunnustetussa asiassa ja erilaisilla sopimuksilla ratkaistaan noin 90 prosenttia rikosasioista. Joidenkin rikosten osalta on säädetty kielto tehdä sopimusta, mutta toisaalta menettelyssä voidaan käsitellä hyvinkin törkeitä rikoksia, joista on mahdollisuus langettaa jopa kuolemantuomio.
Norjassa on käytössä tavanomaista rikosoikeudenkäyntiä kevyempi menettely, jonka edellytyksenä on, että epäilty on tunnustanut teon eikä teosta voi seurata enemmän kuin kymmenen vuotta vankeutta. Tunnustamisen lisäksi syyttäjällä pitää olla muutakin näyttöä. Tuomioistuin on käytännössä sidottu syyttäjän rangaistusvaatimukseen mutta voi tuomita syyttäjän vaatimusta lievemmän rangaistuksen.
Myös Tanskassa on käytössä norjalaista tunnustamisoikeudenkäyntiä muistuttava menettely, jossa voidaan ottaa tunnustus rangaistusta alentavana tekijänä huomioon. Ruotsissa ja Islannissa ei ole syyteneuvottelujärjestelmää. Saksassa noin puolet rikosasioista ratkaistaan syyteneuvottelujen perusteella tuomioistuimissa.
