Niin kuin hyvin tiedetään, on lainsäätäjä kaikkivaltias, kaikkitietävä ja kaukaa viisas. Niinpä hän aikoinaan oli säätänyt vähävaraisten tueksi ja turvaksi, ja ennen muuta asianajajien ammattikunnan turvaksi lain maksuttomasta oikeudenkäynnistä. 1970-luvun alkupuolella, eräänä aurinkoisena kesäpäivänä Mariankadun varrella Helsingin kaupungissa nuorten asianajajien joukkue harjoitteli kiistämistä ja myöntämistä, vaatimista ja paljoksumista, perusteen myöntämistä ja määrän paljoksumista tai päin vastoin muovipintaisilla penkeillä istuen. He kuuntelivat tarkoin, mitä vanhemmat asianajajat sanoivat sanoakseen samalla tavoin. Vanhempia oli vain muutama, sillä maksuttomat oikeudenkäynnit eivät olleet erityisemmin olleet asianajajien kiinnostuksen kohteena. Hädin tuskin tuon joukkueen suuruus Helsingissä, myös vanhempi ikäluokka huomioon ottaen, oli kaksikymmentä. Herra puheenjohtaja, herra puheenjohtaja… liekö tämä niin toisenlaista, pohti nuori, vastavalmistunut lakimies penkillä istuskellessaan. Tämän ammatin hän oli valinnut elämäntehtäväkseen, vaikka kadettikoulukin oli armeijan jälkeen houkututtanut, vaan niin se kävi, aktiiviupseeria hänestä ei tullut, vaan lakimies. Ja lakimieheksi hän halusi. Istunnon alussa oli jo tiedossa, että kohta tulee huutoa. Tukat lentävät päästä ja varjelus, jos eivät korkeimman oikeuden viimeiset ratkaisut käsiteltävään asiaan liittyen ole tiedossasi! – Minua ihan pelottaa, kuiskasi nuori asianajaja varttuneelle, iäkkäälle ammattiveljelleen, voiko pelkoon tottua? – Älä hitto totu sellasee! Se on huono kaveri. Sitä pittää ain potkii poispäi, vastasi toinen, jo Viipurissa toimistonsa aloittanut. Ja valtion varoista maksetaan avustajille seuraavasti… tuli mitä tuleman piti, mutta se oli varmaa tuloa, ei ollut luottotappion vaaraa ja turha niitä palkkioita oli valittaa. Menes valittamaan niin lyödään sellainen rätinki eteesi, jossa todistetaan, että palkkio riittää kyllä toimistokuluihin ja kaikkeen, ja jos ei muuhun riitä, niin ei sinulla ainakaan nälkä voi olla. Mutta lainsäätäjä oli kaukaa viisas myös muullakin tavoin. Tässä viisaudessaan hän oli säätänyt yrittäjäin eläkelain asianajajayrittäjällekin tueksi ja turvaksi, jotta aivan jo ikäheikkona ei tarvitse enää kiistää ja myöntää eikä muutoinkaan äkseerata noilla oikeuselämän tantereilla. Kun jo asiakkaatkin alkavat epäillä avustajansa järjenjuoksua, kuten muuan miekkonen, joka kääntyi vanhan avustajansa puoleen kysyen kuitenkin puhelimessa varmuuden vuoksi, että oletko vielä järjissäsi. Se oli sellainen lähes nelikymmenvuotinen sota se. Reissu mi´ reissu, tulihan tehtyä. Aurinko lämmittää yhden reservin vänrikin, asianajajan varpaita kesämökin kuistilla pohjoisessa, itikat yrittävät hyökätä, ne pitää lätkäistä kerralla ja kun lätkäistään, niin siinä pitää olla tappamisen meininki, eikä mitään etelän miehen huitomista. Toinen lepäilee Kanarialla, ja joku istuu purjeveneessään Ahvenanmerellä. Muuatta kotinsa kirjahyllyn järjestys kummastuttaa: miksi lienee Ilmari Kiannon Ryysyrannan Jooseppi sujahtanut lakimiesmatrikkelin ja lakikirjan väliin? Aika velikultia.
